Joulu tuli ja meni ja huomenna on paluu arkeen ja töihin. Joulu meni mukavasti vanhemmilla ja isovanhemmilla. Tuli lähinnä syötyä, syötyä ja syötyä :) Rosolli on mun niiiiiin lemppari. Pelailtiin yhdessä pelejä ja nautittiin joulutunnelmasta. Olin ollut kovin kilttikin, kun joulupukki toi aikas paljon paketteja...iloinen yllätys oli, että joukossa oli digikamera:) Eli tiedossa blogiinkin laadukkaampia kuvia! Heppu sai tietysti myös omat lahjansa, leluja, herkkuja ja tassupyhkeitä. Muuten joulu meni koirien osalta rennosti, peruslenkit, mutta ei oikeastaan muuta.
Kiitos muuten Totin perheelle joulukortista, se oli ihan mahtavan ihana yllätys!!! :)
Aaton aattona innostuin hiukan treenailemaan tokoa. Tein seuraamista, luoksetuloa ja kaukoja. Luoksetulo on niin tosi huono. Kaikki muut meni mallikkaasti:) Kontaktitreeniä ollaan tehty kotona ja metsässä ja aikas makeesti hakee paikkaa ja on tohkeissaan...voi kun saisi siirrettyä saman innon esteille.
Tänään sitten ajattelin, että menen hallille hiukan treenaamaan. Taukoa on ollut nyt tosi pitkään. Leikkaushaava on parantunut loistavasti, tassut ovat halkeilleet, mutta eivät rikki. Ajattelin, että mennään tassujen ehdoilla ja vaan pientä treeniä. Alkuun tein kontakteja tai alaosia (siis ei koko este) putkesta kontaktille ja eri palkkauksilla, namilla ja putkella. Sit tein välistäveto treeniä, niin että sain sylivekin kuvioon mukaan. Niin hyvä! Sylivekki on meidän juttu:)Tässä välissä tsekkasin tassut, ihan ok, eli hiukan vielä lisää treeniä, oikeastaan kontakteja enimmäkseen, muutamia hyppykuvioita. Sitten leikki ja lopetus ja kun tsekkasin tassut, niin jokaisen jalan antura oli mennyt rikki, niin että halkeamissa näkyi verta :( Eli ei todellakaan kestä tassut, huoh. Kyllä niistä nyt murhetta riittää. Tossut jalkaan ja verkkalenkille, ei ontunut eikä aristanut ainakaan tossujen kanssa, onneksi. Kotona pesu, kuivaus, rasvaus, teippaus X 4. Nyt sitten aamuin illoin rasvat / öljyt tassuihin ja peukkuja, että pehmenevät ja vihdoin paranisivat. Ja lisäksihän H syö nyt sitä Biorionia, josko se auttaisi. Jos ei nyt viikon aikana mene paremmaksi, niin sitten täytyy mennä näyttämään niitä lekurille. Jos jollain on hyviä vinkkejä niin kaikki apu on tervetullutta!
Nyt jäbä nukkuu kaikki jalat paketissa ja näyttää niin reppanalta. Huomenna täytyy mennä ostamaan uudet tossut, vanhoista on muutama kulunut jo puhki. Huoh.
Että tällaista nyt, hiukan mieli maassa, mutta silti vielä toiveikkaana...
Lisäsin muuten uuden linkin Tarun, Soolon ja Ebban blogiin.
sunnuntai 28. joulukuuta 2008
perjantai 19. joulukuuta 2008
Kuvaterveiset
HYVÄÄ JA ILOISTA JOULUA KAIKILLE JA PALJON ONNEA UUDELLE VUODELLE 2009!!!!
Tässä vielä leikkaus fiiliksiä..
Juuri nukahtamaisillaan eläinlääkärin vastaanotolla...Haukotus...
Heppu-reppana kauluri päässä:
Eilen Heppu pääsi moikkaamaan Viivi-pupua..
Tässä vielä Terhille henkilökohtainen jouluntoivotus ;-)

maanantai 15. joulukuuta 2008
TOIPILAS
Perjantaina oli sitten se päivä, jolloin kuskasin Hepun eläinlääkäriin ja häneltä lähti pallit pois.. Itse olin perjantaina kipeä, mutta siitä huolimatta reippaasti vaan Raisioon, Kaupungin eläinlääkärille, jossa Heppu leikattiin. Leikkaus meni hyvin. Illan Heppu oli tokkurainen ja seuraavan yön ihan reppana, koska hän joutui pitämään kauluria. Kauhea piippaus ja itku koko yön ja vähän väliä kuului tumps, kun Heppu törmäili kaulurin kanssa.. Voi pientä.. Kun aamulla otin kaulurin pois, Heppu meni samantien omaan sänkyyn kippuralle ja päästi raskaan huokauksen ja nukkui seuraavat 3 tuntia.... ;-) Oli rankka yö.. :)
Heppu on toipunut tosi hienosti ja vaikuttaa olevansa elämänsä kunnossa. Kauluriin tottui heti sen ekan yön jälkeen ja nyt nukkuu sen kanssa jo hyvin.
Nyt on kuiténkin leikkaus takana ja toipuminen alkanut, joten valtakunnassa kaikki hyvin! :)

torstai 11. joulukuuta 2008
Supertaitavan lainakoiran ohjaksissa
Eilen oli taas Jaakon treenit ja koska Heppu ei ole vielä treeni kunnossa, Elina lainasi mulle treeneihin Omia. Omie on siis huipputaitava ja superlahjakas tykki bordercollie:) Eli kyllä sitä vaan kelpasi mennä. Rata oli mukavan sujuva ja ekalla yrittämällä päästiin 20 estettä nollana. Sitten treenattiin sellasta kohtaa, jossa Omie piti lähettää kauemmas ja saada putkiansan ohi puomille. Helpommin sanottu kuin tehty.. Ei ihan mennyt mun ajoitukset kohdalleen.. Koira kun liikkui kovaa ja kaukana, niin olikin yllättävän hankalaa. Mulla olis siis ekan radan jälkeen jalat ihan hapoilla :-0 Niin paljon lujempaa sai mennä kuin Hepun kanssa..kepitkin oli vaan yksi hujaus, kun Omppu oli ne suorittanut. Omie kääntyy loistavasti ja olinkin tosi iloinen, kun sain tehtyä hyvä niistämiskäännöksen :) Ehkä joku 3 kertaa parempi kuin Hepun kanssa.. Sit käytiin porukalla vielä loppuverkkalenkillä ja sitten otin Hepulla hiukan A:n alastuloja, niin että Hepulla oli tossut jalassa. Sain nyt neuvoksi vapauttaa Hepun nopeammin kontaktilta, jotta saadaan lisää vauhtia. Sit tein "nopeita" vapautuksia ja Elina näytti Omiella OIKEASTI nopean vapautuksen, niin tajusin, että eihän mun nopea vapautus edes ole nopea.. :-\ No sitten Hepulla vielä oikeasti nopealla vapautuksella toistoja ja jo parin toiston jälkeen oli suoritus nopeampi! :) Onneksi on ympärillä ihmisiä, jotka haluavat auttaa ja neuvoa, jotta voisi itse kehittyä.
Kiitos Elinalla tuhannesti upean koiran lainasta, oli kyllä niiiiiiin kivaa!!! :)

tiistai 9. joulukuuta 2008
Hiljaiseloa
Nyt on ollut kyllä ollut aikamoista hiljaiseloa tämä elämä. Tassuja hoidetaan päivittäin ja tossut ulkona jalassa. Enää ei Heppu onneksi onnu, mutta eivät ne tassut vielä kunnossakaan ole :( Perjantaina sitten näytetään niitä eläinlääkärissä. Kontaktitreeni ei ole edennyt niin kuin olisin toivonut, blaah. Koitetaan nyt kuntouttaa ensin koira ja sen jälkeen taas aletaan tiiviimmin käymään hallilla.
Joulua kovasti jo odotellaan, koti on suurinpiirtein joulu kunnossa...okei joulusiivousta ei ole tehty kuin olohuoneeseen... Joulutorttuja on leivottu jo kahteen otteeseen ja glögiä juotu. Ulkona vesi hakkaa ikkunoihin ja on ,ah, niin talvista....
Joulunodotusta kaikille! :)

tiistai 2. joulukuuta 2008
Ei nyt ihan hyvä....
...blogin ulkoasu. Iso kuva, kun on kännykällä otettu, niin on epätarkka. Ei auta itkut, en jaksa sitä enää tähän väliin muokata, joten olkoot. Katotaan josko tota lunta taas tulisi, niin saisi digikameralla napsastua paremman kuva.
...ilma. Vettä sataa ja on pimeetä!!! Metsässä ei näe edes etenpäin.
...ole Hepun jalkakaan. Eli siis Hepulla on anturat kuluneet. Oikeasta etujalasta eniten. Ei ne nyt aivan rikki ole, mutta niin että pinnan läpi kuultaa punainen. Eli Heppu ei todellakaan kestä esim. soralla kävelyä. Olen nyt hoitanut anturoita parhaani mukaan ja kyllä ne jo paremmat on. Eilen kävin ostamassa Hepulle tossut, joten niillä nyt painetaan ulkona. Niillä Heppu liikkuu ihan mukavasti, eikä onnu. Vähänkö hän on nolon näköinen?! :-P
...uutispäivä. Surullisia pentu-uutisia, kun kolme Hepun blondia lapsenlasta ovat tänään lähteneet enkeleinä taivaaseen :(

sunnuntai 30. marraskuuta 2008
Ulkoasun muutos
Oli pakko vaihtaa blogin ulkoasua, koska jostain syystä vanhan tausta oli muuttunut niin tumman ruskeaksi, ettei teksti enää erottunut. Nyt vaan napsautin jonkun blogimallin, joten olkoot nyt ainakin toistaiseksi tällainen.
Heppu raukka on ontunut nyt muutaman päivän vasenta etujalkaa ja on kyllä ihan reppana :( Jalan anturat ovat kuluneet ja hieman verestävät ja Heppu aristaa niitä. Lenkkeily on ollut siis hyvin minimaalista, kun toinen on melkein jalaton.
No täytyypi seurailla asiaa..

perjantai 28. marraskuuta 2008
Aksaa :)
Keskiviikkona oltiin taas Hitti-areenalla treenaamassa. Ennen meidän vuoroa tein kontakteja ja kyllä oltiin taas kehitytty :) Itse ratatreeni meni tänään tosi kivasti. Heppu oli hyvässä vireessä ja sain pistää töppöstä toisen eteen normaalia vauhdikkaammin. Oltaiskohan päästy nollalla 17 esteelle saakka, jonka tietenkin ryssisin... Kepit oli vuorossa ja yritin siinä sitten jyrätä Hepun. Sylivekit onnistui oikeastaan joka kohdassa hyvin ja yhden kerran oikein erityisen HYVIN :) Eipä se siivekkeen ympäri kierrätyskään ihan huono ollut..hetken vaan kesti ennen kuin ohjaaja tajusi, että mitä piti tehdä ;-) Kivat treenit taas kerran!
Torstaina eli eilen sitten ATT:n hallilla treenailin kontakteja ja keppien sisäänmenoja. Kontaktit meni vielä paremmin kuin ke. Tein nyt ilman hihnaa ja hyvin meni. Reippaasti ja innokkaasti! :) Hepun kanssa on erityisen tärkeää, että onnistuessa kehutaan ja epäonnistuessa ollaan neutraaleja...auta armias jos vaikka ärähdän tai sanon ei, niin taas mentiin takapakkia.. Täytyy siis pitää omat hermot kurissa, sillä itelle sitä syvempää kuoppaa vaan kaivaa.
Hepusta on myös tullut Ukki. Luna-tytär on synnyttänyt 9 pientä länderilasta :) Ihanaa! Huimasti onnea vielä tätäkin kautta koko perheelle ja Luna-mammalle!!

maanantai 24. marraskuuta 2008
Kotona jälleen
Reissu on nyt takana päin ja oli kyllä todella ihanan rentouttava matka :) Ilmat suosi ja seura oli hyvää! Eli kiitos Terhi sulle loistavasta matkaseurasta, oli mielettömän kiva reissu!!
Vaikka loma oli ihana, oli silti kotiin mukava palata. Heppua oli ihana nähdä <3 Kiitos Äitille ja isälle Hepun hoitamisesta, te teitte tämän loman mahdolliseksi!
Tässä lomamuistoja
Hotellimme Balito Beach oli mukava perushotelli n. 3 km Puerto Ricon keskustasta ja vain kävelymatkan päässä Anfista. Palvelu respassa oli oikein ystävällistä. Vain yksi ylimääräinen vieras kävi, eli Tarmo-torakka.. Me naiset oikein seistään sohvalla, ku pelättiin torakkaa...hyi yök. Loppujen lopuksi pyydystettiin Tarmo pastasiivilään ja mentiin blondeina respaan, et mitä me nyt tehdään!? ;D Onneksi seuraavana päivänä saatiin myrkkyä.. Respan täti vaan selitti, että "they are harmless!" So what!
Aurinkoa riitti oikeastaan joka päivälle, vain yksi päivä oli pilvinen. Lämpö kohosi joka päivä +30 asteen tienoille ja koska tuulikaan ei Pto Ricoon sovi, oli todella lämmintä! Juuri ihanaa, minä kun olen sellainen auringon palvoja:) Melkein joka päivä otettiin aurinkoa altaalla, myös Anfin hieno valkohiekkainen ranta tuli korkattua. Hyvät rusketusrajat siis löytyy :)Merivesi oli myös lämmintä ja niin ihanan kirkasta. Uimakuvia otettiin ehkä joku sata, koska Terhille tuli aina huono ilme :D heh..

Joka ilta käytiin ravintolassa syömässä hyvin. Aika usein syötiin alkuruokaa ja jälkiruokaa, nam. Paras ravintola (ja kallein) löytyi Anfin rannalta. Meidän iltaelämä muuten oli aika vaisua...melkein joka ilta oltiin kymmeneltä jo punkassa. Yhtenä iltana sitten intouduttiin menemään Ulvovaan Mylläriin karaokeen. Terhi lauloi ja minä olin seuraneitinä. Ja oli muuten Ulvovassa sairaan hyvä meno!!! No, olihan meitä siellä yhteensä kuusi ihmistä.. ;-D Mutta kivaa oli. Parin suomalaisen kanssa mentiin vielä jatkoille viereiseen inkkaribaariin. Ai niin, oltiinhan me vimppanakin iltana Ulvovassa, kun siellä oli bingo. Oltiin muuten aika onnekkaita, mä sain kerran bingon ja Terhi kaks. Hyvä me! Hyvä Laululintunen! :)
Viikon aikana käytiin kaksi kertaa markkinoilla, joilta mukaan tarttui erityisen paljon ihastuttavia koruja. Kerran tehtiin omatoimiretki Las Palmasiin...tosin ei koskaan päästy Palmasiin asti vaan jäätiin varmaan joku 20 km liian ajoissa pois bussista... Ei sitten viittitty etukäteen katsoa, että missä Palmas sijaitsee. Ja eihän tosireissaaja karttaa mukaan ota, eihän!!??? No, loppujen lopuksi mentiin lentokentän lähellä olevaan ostoskeskukseen, johon Finnmatkat tekee retkiä hintaan 9,50. Meidän omatoimiretkeen meni rahaa n. 20 e per nenä. Että silleen. Ensi kerralla sitten viisaampina..toivottavasti ;-)
Kaksi kertaa käytiin myös minigolfaamassa. Ekalla kertaa Terhi rökitti mut ja teki vielä hole in onenkin, waaau! Hiukan aggrempi tyyli Terhillä oli ku mulla...hänen pallot meinaa välillä lenteli naapurienkin radoille.... :) Tokalla kertaa sitten tsemppasin ja voitin pienoisella erolla. Kävimme myös katamaraaniretkellä merellä, ilma oli hieno ja maisematkin kivoja. Tosin me luultiin, et mennään myös katsomaan valaita, niinhän me oltiin esitteestä luettu. Mutta ei valaita! Sit kysyttiin oppaalta ihan närkästyneenä niistä valaista, niin opas ihan hämillään, et ei tällä retkellä edes kuulunut nähdä valaita, katsokaas ku ei oltu avomerellä! Ooops...mitäköhän me oltiin luettu, koska ei enää hotellilla esitteestä löydetty minkäänlaista mainintaa valaista...oltiinkohan nähty samaa unta...ihan himmee juttu!
Käytiin yhtenä päivänä ratsastamassa Maspalomasissa kukkuloilla. Päästiin Terhin kanssa ihan kahdestaan, niin ja siis opas, ratsastamaan. Mun heppa oli kuvassa oleva palomino Blond ja Terhi meni Caddylla. Hepat olivat kilttejä, mun heppa hiukan säpsyili silloin tällöin "iik, auto!! En oo koskaan nähny autoa!!!" ja Terhin hepo kuumu loppua kohden. Kivaa oli, ainoastaan laukata oltaisiin haluttu enemmän. Talli oli muuten todella siisti ja tilava ja hevoset hyvin hoidettuja. Oli hyvä mieli mennä ratsastamaan, kun talli ei ollut mikään rupunen.
Tosi tyytyväinen olen meidän reissuun, viikko oli juuri sopiva aika Pto Ricossa. Shokki oli aikamoinen, kun Suomeen tultaessa maa oli ihan valkoinen ja lämpötilaero yli 30 astetta! Nyt kuitenkin tuntuu jo ihanalta, kun maa on valkoinen ja on pikku pakkanen. Toivottavasti ei heti sulaisi lumi pois. Mun ja Hepun elämä jatkui heti sunnuntaina konaktitreenillä ja on jatkunut samalla kaavalla tämänkin päivän :) Okei, hiukan oltiin lumisotaakin :)

Lopuksi vielä huikean suuret onnittelut hienosta agilityn PM-menestyksestä Jaakolle ja Zenille! Joukkuekulta, yksilöhopea ja Zenistä Norjan agilityvalio, ONNEA!
torstai 13. marraskuuta 2008
Keskiviikon agilityt
Eilen eli siis keskiviikkona oli taas tuttuun tapaan Jaakon treenit. Ennen rataa harkkasin kontakteja ja nyt sain Hepulla kierroksia nousemaan, hyvähyvä. Muutenkin kontaktit meni ihan mukavasti, mennään siis vielä hihnan kanssa. Nyt ei hoppuilla. Rata oli taas mukava, hiukan tynkä tietenkin meillä, koska ei tehty mitään kontakteja. No, mutta onneksi laatu korvaa määrän :) Yhteen kieputukseen sylivekki ja toiseen niistämiskäännös. Sain niinku oikeesti tehdä aivotyötä.. Hyvinhän ne sitten meni ne käännökset, tai niin Jaakko sanoi, itse en oikein tiennyt miten koska jouduin vaan ite raksuttamaan että mitä piti tehdäkään... ;-O Oonkohan mä tulossa vanhaksi vai onko vaan HAT (hitaan aivotoiminnan viikko)!?! Lopuksi harkattiin keinua Jaakon avustuksella. Mietittiin ratkaisuja ja nyt sitten kisatauolla alan myös harkkaamaan keinua. Oli se kyllä hiukan koomista kun otettiin keinua ja Heppu (joka ei siis pidä sylissä olemisesta) kiipesi ihan täysillä aina mun syliin (tai olkapäälle..) pois keinulta.. Joo, outo tyyppi <3
Nyt olen lähdössä kouluttamaan ja samalla otan Heppulin kanssa kontakteja ja sitten kontaktit saa jäädä muhimaan viikoksi Hepun pään sisälle..toivottavasti kaikki ei unohdu.
Kisaonnea kaikille viikonlopun koitoksiin ja päivityksiä taas kun mä palaudun lomailemasta!

lauantai 8. marraskuuta 2008
Kontakteja ja kontakteja
Elämä on tällä hetkellä yhtä kontaktitreeniä... Oon nyt yrittänyt tsempata oikein kunnolla, ettei menisi kisatauot ja kontaktien "uusimiset" ihan hukkaan. Oon nyt ottanu joka päivä pientä treeniä vähintään kaks kertaa. Hiukan mul on välil huono asenne, kun kaikki pitäisi saada NYT ja HETI... Kontakiesteillä ja ulkona ollaan otettu treeniä vielä hihnassa, jotta saataisiin mahd paljon niitä onnistumisia. Sisällä "sohvatyynykontaktit" ;-) sujuu jo ilman hihnaa mallikkaasti...kunhan en ahnehdi. Sisällä saan myös kierrokset nousemaan Hepulla ihan hyvin eli kivaa on! Ulkona ja esteillä on hiukan ollut vaisumpaa menoa, mutta eiköhän se siitä.
Tokoa en oo oikeestaan tehnyt nyt yhtään, mutta kyllä sitä ehtii. Nyt on kontaktiprojekti ja tokoprojekti nousee pinnalle taas kokeiden lähestyessä. Onhan mulla vielä yksi projekti, eli matka lähestyy-projekti ;-) Eli enää kuusi yötä, niin lähetään lämpimään...i-ha-naa!!! Heppu pääsee sen ajaksi lomalle mun vanhempien luokse. Hän saa siellä olla rapsuteltavana ja hänen kanssa tehdään pitkiä lenkkejä ja leikitään takapihalla, pikku partasuu on varmaan onnellinen! :)
Terveisiä vielä Hepun kasvattajille Mallalle ja Jukalle Hiirolaan, kiva kun käytte lukemassa täältä meidän kuulumisia! Paljon rapsuja teidän laumalle ja Hepulta paljon pusuja!

tiistai 4. marraskuuta 2008
Vuoden harrastaja 2008
Pari viikkoa sitten sain puhelun Ernalta ja hän kertoi minulle, että minut on valittu Suomen kromfohrländer ry:n vuoden 2008 harrastajaksi. Aikamoinen yllätys oli! :) Palkinnosta päättää aina yhdistyksen hallitus. Tänä vuonna siis tämä kunnia kuului minulle ja Hepulle! :) Kiitos!
Eilen Jussi tuli Nousiaisista tuomaan minulle kiertopalkinnon ja nappasi samalla muutaman valokuvan minusta ja Hepusta.
Tänään kiiruhdin töistä nopeasti kotiin, koira mukaan ja nokka kohti Hitti-areenaa. Mulle ja Hepulle oli näet varattu Janitan yksäri kontakteja varten. Ehtisin lämmittelemään juuri sopivasti ennen treeniä. Käytiin läpi Hepun kontakteja ja saatiin uudet treeniohjeet. Käytiin läpi kaikki kohdat miten alan treenata, miten palkkaan, miten vapautan jne. Motivaatio kontakteihin kasvoi ihan superisti, nyt oikeasti tiedän mitä alan tekemään,eikä tarvii arvata... :-O Niin ja Riksun kisat saavat jäädä, koska tämä oli uusien kontaktiemme ensimmäinen päivä ja paluuta vanhaan ei enää tule. Prosessi ei tuu olemaan helppo, mutta tiedän, että se on vaivan arvoinen. Seuraavat agilityradat kisaamme siis vasta, kun kontaktit ovat kunnossa.
Ai niin, sunnuntain pentunäyttelyssä pikku-Tinka käyttäytyi oikein kauniisti. Neiti seisoi parhaiten pöydälläkin :) Hyvä arvostelu mukaan ja sijoitus oli narttujen 2. (Yhteensä shelttejä oli kolme narttua) Tinkan sisko nappasi ropin. Näyttelyssä nähtiin myös aivan ihku Fyra, joka oli ländereiden rop. Fyra kyllä käyttäytyi niin mallikkaasti ja liikkui kauniisti. Ja kiitos Annariinan, saatiin myös viikon, ellei kuukauden (tai vuoden...) parhaat naurut ;-)

lauantai 1. marraskuuta 2008
Siellä on ja pysyy..
...nimittäin kontaktiesteillä.. :-O Jos viime kisoissa tultiin kovaa ja kontaktien yli, niin nyt sitten siirryttiin toiseen ääripäähän, eli ei tulla harjalta alas vasta kun tunnin jälkeen ja lopuksi otetaan kontakti... Heppu varmaan miettii, että eikö toi oo koskaan tyytyväinen.. Juuri keskiviikkona puhuttiin siitä, että näissä kyseisissä yhdistelmissä (kovaa-kontaktivirhe ja hitaasti-ei virhettä) on molemmissa toinen osa pielessä. Onneksi edes toisella radalla tänään löytyi se kultaisin keskitie:)
Eli olin Hepun kanssa Kirkkiksellä kisaamassa. Ensimmäistä kertaa muuten ikinä KKK:n kisoissa. Molemmat radat olivat agiratoja ja sellaisia koukeroisia, että lähes nenästä vietiin molemmat radat..noh, jälimmäisellä sai sentään hiukan relata. Heppu teki ekalla radalla puhtaan radan YLIAJALLA!!!! Syy selvisi jo tuolla ylhäällä...eli A mentiin kaksi kertaa, puomi kerran. Puomi oli ihan inhimillinen, vaikka aavistuksen himmasi, MUTTA se A! Ekalla kerralla Heppu himmas jo aikas paljon...törötti harjalla hetken ja sitten hiipi alas. Toinen kerta vasta oli hirveä! Siellä se tuijottaa mua harjalla, eikä liiku. Eiku maanittelemaan. Vähän alaspäin ja taas seis. Ei oo totta. "Hyvä Luoja, Heppu Tule Nyt Alas Sieltä!!!" Tuomariakin alkoi jo naurattaa. Tappio kärjelle jotain 10 sekunnin kieppeillä!
Toka rata oli rento ja tuntui sujuvalta. Heppu hyppäs yhden takaakierto hypyn huonossa linjassa, jonka jälkeen tuupasin sen seuraavan hypyn väärälle puolelle..hyl. Puomin sain nyt TOSI hyvin. Sain sen alusta asti rytmitettyä,mene mene, ja upeesti kontaktille asti, jes! Myös A meni hyvin, sain myös An rytmitettyä oikein ja tassut maahan ja jes-vapautus! Vimpasta radasta jäi hyvä mieli, mutta tuon ekan radan kontaktit hämmästyttää...erityisesti sen viime viikonloppuisen "en-ainakaan-pysähdy-mihinkään"- meinigin jälkeen.
Reissun jälkeen Turussa vielä lähettiin Elinan ja poitsujen kanssa lenkille länkkäriin. Tehtiin reilu tunnin lenkki ja Heppu oli taas ihan kamu. Niin ja jos koira on omistajansa puolesta valmis menemään vaikka PERÄ EDELLÄ PUUHUN, nii se, jos joku on jo jotain!!!! :) Aika makeeta. Sitten koirat autoon ja pizzalle. Miks mun autos ei ollut ikkunat sisältä huurussa/höyryssä?? ;)
Kiitos Elina seurasta!
Huomenna on sitten pikku-pullonokkaeläimen (lue: Tinkan) ensimmäinen pentunäyttely ja mä meen sinne kannustamaan neitiä. Iskä lupas vaihtaa talvirenkaat myös huomenna.

perjantai 31. lokakuuta 2008
Aika rientää niin nopeasti..
Kyllä on aika taas hurahtanut ja päivittelyt jääneet olemattomiin... On tapahtunut kaikkea ja niistä en varmaan muista puoliakaan...
Heppu on siis nypitty ja on oikein siisti pikku-länderi. Joskin raukka palelee nyt taas paljon..vaikka ei vettä tulisikaan alas, niin silti on laitettava takki päälle ulos. Tosin melkein sitä vettä TULEE koko ajan..
Viikonloppuna oli tsaukkilassa aksakisat ja samalla piirinmestaruudet. Niistä en nyt enää jaksa raportoida sen enempää, tulokset kertoo enemmän kuin tuhat sanaa: 15, hyl, hyl. ATT:n osalta medit loistivat piirinmestaruudessa, ATT:lle kolmoisvoitto!!! Onnea mitalisteille!
Viikkoihin on mahtunut myös kahdet Jaakon treenit. Tällä viikolla oli kyllä oikein..hmm...miten sen nyt sanoisi, hyvin mielikuvitusvoittoinen rata:) Kuulostipa hyvältä. Rata oli kylläkin tosi kiva, koska sai tehdä kauko-ohjauksia ja muitakin erikoisia kiemuroita. Yllättävintä oli, että Heppu ei irronnut suoraan putkeen, kun lähdin itse eri suuntaan.. Pölhö:) Jaakko palkkaili putken päässä ja pari kertaa menikin ihan hyvin, mutta ei loppujen lopuks kuitenkaan. Onneks ei huolta, kohdan pystyi ohjaamaan myös eri tavalla ja se onnistui. Mul on siis todella sekavat selitykset, hyvä jos ite ymmärrän.. Noh, ei voi mitään, on perjantai:)
Huomenna kirkkikselle agilitykisoihin, kaksi starttia tiedossa, tosi hienoa, kun kontaktit mietityttää jo nyt, vaikka ei olla ees kisapaikalla, tai vielä ees kisapäivässä...
Tänään olin Lauran ja Tiran kanssa Halisissa lenkillä, kuraa ja vettä.. Muuten mukavaa:)
Niin ja sitten vielä ONNITTELUJA: Hepun tytär Mila sai viime viikonloppuna SUOMEN MUOTOVALION arvon ensimmäisessä näyttelyssään, jossa hänen oli mahdollisuus valioitua! Hurjasti onnea ihanalle Milalle ja handleri-omistaja Merville!! Toiset onnittelut menevät itä-suomen yksikölle, eli Hepun tytär Luna on todettu ultrassa kantavaksi! Onnea koko poppoolle odotusaikaan ja paljon rapsuja ja haleja Lunalle!!

tiistai 21. lokakuuta 2008
Vesisadetta
Ensinnäkin, kiitos kaikille onnittelijoille!!
Viikko on alkanut sateisena :( Eilen aloitin Hepun nyppimisen, VIHDOINKIN! Tätä on odotettu! Nyt partasuu on sillä mallilla, että melkein koko koira nypitty, vain villahousut jalassa :D Kyllä taas totuus iski karvan alta, kyllä se Heppuli on vaan niiiiin pikkuinen ja laiha. Onneksi on edes lihaksia :) Huomenna projekti jatkuu..toivottavasti valmiiksi asti!
Tänään olin Marjan kanssa ketteryystreeneissä. Kiitos muuten Jaana tikapuista, ovat tosi hyvät ja toimivat! Lämmin tuli kun painettiin askelluksia oikein urakalla, lopuksi vielä tasapanoilujuttuja. Ketteryyden jälkeen otin Hepun kanssa kontakteja sekä välistä veto treeniä. Jätkä kävi hiukan kuumana.. Repäsi mun takin rikki :-O
Tokoa ei olla edes ajateltu, vaan pidetty huiman kahden päivän tokotauko..hehee. Huomenna sitten jatketaan. Täytyy treenata, jotta voi olla hyvä. Ilmotin Hepun varalle vielä yhteen loppuvuoden kokeeseen ja tsekkasin jo kaikki alkuvuoden sopivat toko-kokeet. Mä oon vähän hurahtanu...huomaako sen!!? No mutta jos menee aksa ja toko päällekkäin, niin kyllä se silti on aksa, joka valitaan :)
Jes, mut ei muuta tällä kertaa. Huomenna Jaakon treenit!

sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Koko ajan paranee... Nyt VOI2
Tänään olimme tottelevaisuuskokeessa Porin Noormarkussa. Tinka ja Marika lähtivät seuraneideiksi reissuun. Koe pidettiin hallissa, jossa pohjana tekonurmi, tuomarina tänään Ilkka Stén. Ulkona satoi vettä, mutta sepä ei meitä haitannut. Voittajaluokassa oli tänä viikonloppunakin 8 koiraa, tosin rotukirjo oli laajempi kuin viime viikolla, mukaan mahtui mm. borderterrieri ja käppänä. Kokeet ovat olleet meidän osalta nousujohteisia, tänään pisteitä nappasimme 249 ja sillä 2. tulos. Nyt ykköstulokseen siis oli enää matkaa 7 pistettä, oi, oi, se on nyt niiiiiiiiin lähellä!!!! Sijoitus 3/8.
Paikalla makuu: 10 Täydellinen, hyvä pikku-Heppu
Seuraaminen: 9 Meidän tähän mennessä paras koeseuraaminen, vain juoksuosuudella Heppu irtosi liikaa sivulle, tuomarin kommentti "Ei voi muuta sanoa, kuin loistavaa" Aika makeeta :)
Liikkeestä istuminen: 10 Wow:)
Luoksetulo: 6 Ei pysähtynyt seisomaan
Ruutu: 10 Aina vaan paranee. Suoralla linjalla ruutuun ja heti käskystä putosi maahan, melkein keskelle ruutua! :)
Hyypynouto: 0 Blaah:( H lähti hyvin, otti kapulan, näki maassa jonkun keltaisen jutun, jota piti haistella, samalla tiputti kapulan, nosti uudestaan ja tuli hypyn ohi lisäkäskystä huolimatta.
Metallinouto: 5 Tiputti metallin matkalla, käskystä toi sivulle.
Tunnari: 7 Teki upeasti haistelutyötä, otti oman ja pureskeli kuin viimeistä päivää, siitä vähennykset. Tuomari: "Eipä se kapula olisi enää kauaa kestänytkään..." :-O
Kaukot: 8 Melkein täydelliset, MUTTA yhdessä seisomisessa Heppu nousi hyvin seisomaan, mutta jostain syystä tiputti samantien maate..
Kokonaisvaikutelma: 10
Eli tällaista tänään, onnellisia ollaan kuten arvata saattaa :)

lauantai 18. lokakuuta 2008
Tiivistelmä viikosta
Kuluvalla viikolla ollaan laiskoteltu aika paljon :o) Toki keskiviikkona käytiin Jaakon treeneissä ja tokoa ollaan otettu,mutta muuten ollaan oltu kotosalla ja löhöilty. Keskiviikon aksat meni ok, ei mitään erityistä huippusuoritusta, mutta tasaisen varmaa Heppua. Haasteellisin kohta taisi olla kepit, jotka oli tarkoitus ohjata etäisyydellä. Kepit meni suoraan kohti seinää ja linjakin meni vielä kauemmas ohjaajasta. Heppu jätti vimpan välin suorittamatta monta kertaa. Kinkkistä, vaikka itse luulin että se on ihan läpihuuto juttu. No palkkaa vaan ja menihän se sitten ihan oikeinkin. Kontakteista taas tuli palautetta, kehut ja "kiukut" on sekaisin :( Tottahan se koutsi puhuu, hitsi vaan kun on vaikeaa. Mutta nyt ainakin taas osaan tiedostaa ongelman paremmin ja yritän skarpata juuri oikeilla sadasosilla. Treenasin torstaina heti kontakteja ja vapautuksia ja kehuja, kyllä se tästä, pakko uskoa niin.
Tokossa olen palkannut kaikkia juttuja mahdollisimman paljon. Enää ei liikkeitä sillä tavalla pysty muokkaamaan, koska kokeiden välissä on vain viikko. Ruutua olen ottanut melkein joka päivä, tunnarissa oman piilotusta, metallinoutoa superpalkalla, liikkeestä istumista palkannut, seuraamisen kestotreeni jne. Keskiviikkona otin aksan jälkeen hyppynoudon hallissa tokoesteellä, just nappiin. Sen treeni on jääny vähälle, kun ei ole oikeaa tokoestettä. Toki agilityesteillä, mutta ne on leveämpiä ja isot siivekkeet. Huomenna sitten Poriin kokeeseen, kivaa! :)
Tänään mulla on ollut PITKÄSTÄ aikaa vapis ja kävin myllyssä shoppailemassa uudet kengät ja farkut :) Ja tietty spice-icessa ja Minnahan tietää mitä valitaan täytteeksi, hehee :)
Ai niin, vielä yksi juttu. Olen jo kauan harkinnut Hepun leikkauttamista ja ajatus on muhinut päässä, vain päätös on jäänyt tekemättä. Mutta nyt sekin on tehty. Eli Hepulta lähtee pallit joulukuun 12. päivä. Heppu pääsee Raisioon ystäväni Miian (pieneläinhoitaja) hellään huolenpitoon :)

sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Täydellinen pikku-länderi, Luokkavoittaja :)
Tänään oli vielä iloisempi päivä kuin eilen. Vaikka kaikki ei ihan putkeen mennytkään, saimme tuloksen tokon voittajaluokasta, VOI3. Pisteitä saimme 223,5. Eli JÄIMME VAIN 0,5p kakkostuloksesta. Yllättävän vähän tuo puoli pistettä kirpaisi.
Heppu oli jälleen loistava pikku toko-koira. Hän teki iloisesti töitä koko kokeen ajan, mä olen niiiiiin ylpeä meistä molemmista!!! Lisäksi Heppu nappasi luokkavoiton, jättäen taakse seitsemän muuta voittajan koiraa. Hiukan pisti hymyilemään kun "ihan-metsänpeikon-näköinen-tyyppi" partasuunsa kanssa sai nousta korkeimmalle korokkeelle :)
Tässä vielä hiukan faktoja meidän ja yleisesti länderien tokoiluista. Heppu on siis TK1 ja TK2. Lisäksi tämä Hepun voittajaluokan tulos oli ensimmäinen noin KAHTEENKYMMENEEN VUOTEEN!! Kaiken kaikkiaan Heppu on TOINEN LÄNDERI IKINÄ joka on saanut tuloksen voittajaluokasta :) Aikaisemmin siis on yksi TVA: Av ros-loge Teresa (s.1977).
Viime kertaisesta voittajaluokan kokeesta paransimme Hepun kanssa jopa 101,5 pistettä. Laskeskelin myös, että ei siitä 1.tuloksesta uuvu enää "kuin" 32,5p. Ainakin tiedän että se on mahdollista, mutta tuo tulos vaatii paljon lisää treeniä; intensiivistä ja joka päiväistä.
No niin, mutta nyt kokeesta pieni tiivistelmä. Tuomarina siis Kari Kielo. Koe käytiin ulkona hiekkakentällä. Voi-luokka oli heti aamun eka luokka ja H lähti luokkansa ensimmäisenä. Kehään pääsimme hyvin, eikä Heppu antanut yhtään kommenttia tuomarille, onneksi:)
Paikalla makuu 4 min: 10 Tuomari kommentoi: "Aavistuksen liikutti etutassuja, mutta ei niin paljoa, jotta sen olisi voinut tulkita levottomuudeksi" Tämä itseä jännitti, koska viimeksi Heppu oli noussut seisomaan kesken kaiken.
Seuraaminen: 7,5 Olin tyytyväinen arvosanaan, koska H jätti yhden perusasennon tekemättä ja jouduin antamaan yhden lisäkäskyn. Lisäksi seuraamiskaavio meni IHAN ruudun vierestä, ei onneks haitannu yhtään. Sisälsi "kaksi askelta taaksepäin", tajusin siinä etten oo harjotellut sitä juuri yhtään, mut meni ok.
Liikkeestä istuminen: 9 Tuomari sanoi, että hieman hidasteli. Pah :)
Luoksetulo: 5 Heppu ei pysähtynyt lainkaan seisomaan, vaan tuli sen läpi. Maahan meno hyvä.
Ruutu: 8 Uskomatonta, mutta totta! H meni ruutuun! JEE! Meni ensin hieman oikean kautta ohi, mutta haistellen löysi ruudun ja minä RÄÄKÄISIN (hävetti hiukan itseänikin) maahan! Ja ihan nippanappa ruudun sisällä. Pistevähennys siitä, että etsi ruutua liian kauan.
Tunnistusnouto: 8 Tästäkin olin niin superonnellinen!! Ihana Heppu<3 Koe oli jaettu puoliksi ja tunnari oli jälkimmäisen osan eka liike. Jännitti hiukan, kun kapulaa sai pitää kädessä vaan hetken ja sitten piti jo luovuttaa. No, Heppu juoksi täysiä kapuloiden luokse, haistoi ekaa ja nappasi heti toisen suuhun ilman et haisteli muita ja toi nätisti sivulle. Mä olin ihan varma, että se ei voi olla oma, mutta oli se!!!
Metallinouto: 0 Tän mokasin ihan itse :( Olin vielä niin tohkeissni tunnarista, et uhohdin antaa Hepulle odota käskyn, ennen ku sanoin valmis ja niinhän se lähti ihan täysiä esineen perään ilman mitään lupaa. Ja nollahan se on, jos koira lähtee jo heitettäessä. Heppu kuitenkin toi hienosti esineen mun sivulle ja luovutti hyvin. Eli Heppu teki oikein.
Hyppynouto: 8 H hyppäsi yli ja otti reippasti kapulan suuhun, mutta lähti villisti tulemaan hypyn ohi. Annoin äkkiä lisäkäskyn HYPPÄÄ!! ja Heppuhan teki työtä käskettyä ja hyppäsi ihan jostain ihmekulmasta ja toi nätisti. Eli pistevähennys lisäkäskystä.
Kauko-ohjaus: 5 Meidän yksi vahva liike meni harmittavan huonosti:( Heppu ei noussut ekalla käskyllä istumaan ja tokalla kun nousi, niin hypähti eteenpäin. Loput menikin loistavasti, mutta pistevähennys lisäkäskystä ja eteenpäin liikkumisesta. Kaukoissa on suurin kerroin eli 5. Joten jo pelkästään tästä liikkeestä napsahti -25p. Tietty aina parempi ku 0.
Yleisvaikutelma: 9 "iloinen, yhteistyöhaluinen pikkukoira"
Eli siinä se sitten oli kokonaisuudessaan. Ensi viikolla sitten Poriin kisaamaan, tosin se on sitten asia erikseen, kun kyseessä on hallikoe. Meidän koepaikkaa ei vielä ole varmistettu, mutta toivon kovasti, että ollaan mukana.
Kiitos Elinalle toko-koutsaamisesta:)

lauantai 11. lokakuuta 2008
Onnellinen aksapäivä :)
Niin kuin otsikko jo kertookin, takana on onnellinen agilitykisapäivä. Tärkeintä ja onnellisinta tietysti oli, että Heppu oli kunnossa ja pystyi menemään normaalisti <3 Huimia tuloksia ei tänään tehty, mutta hyviä ratoja kylläkin. Kaikki kolme rataa olivat tänään agilityratoja. Kisat käytiin ATT:n uudessa, HIENOSSA ja VALOISASSA hallissa! Ei sadekeli paljoa haitannut, kun sisällä vihersi tekonurmi:) Omasta mielestäni matto oli oikein hyvä ja piti mainiosti, hyvähyvä.
Ensimmäisellä radalla mentiin kovaa ja korkeelta, kirjaimellisesti. Puoleen väliin asti rata meni loistavasti, Heppu meni lujaa, mutta pysyin matkassa. Sitten tuli puomi.. Ohjasin sen TAAS painostaen kontaktipinnan vieressä, blaah. Heppu hyppäsi kauhean loikan kontaktin yli ja hyppäsi kaksi seuraavaa estettä ennen kuin ehtisin sanoa juuta tai jaata. HYL. Jatkoin kuitenkin rataa, sitten A:n kontaktivirhe. Sitten otin A:n uudestaan, kontakti hyvin ja pois radalta. Tämä rata ei siis hyvä, mutta onneksi kisapäivä oli nousujohteinen:)
Seuraava rata tuntui tosi hyvältä. Pysyin koko ajan itse kartalla ja ohjaus oli rentoa, jes. Valitsin alkuun sellaisen ohjauskuvion, jota en nähnyt muiden tekevän, se toimi meillä. Puomin päätin jo etukäteen ohjata niin, että juoksen eteen ja käskytän tiukasti, toimi. Myös A toimi jotenkin. Harmillinen vitonen tuli tällä kertaa keinun alastulolta. Heppu aristeli koko keinua ja himmaili, outoa. Mutta maalissa oli tosi hyvä fiilis:)
Viimeinen rata meni radoista parhaiten, kontaktit toimi, yksi hyvä jaakotus, loistava poispäin käännös:) Lopussa Heppu valui muurin ohi aavistuksen, ennen kuin hyppäsi sen, joten siitä kielto. Kaiken kaikkiaan kiva kisapäivä, taas paljon koiratuttuja:)
Nyt sitten jännittämään huomista.
Ai niin, autosta on pakoputki katkennut, KYPSÄÄ!!!!!!!!

perjantai 10. lokakuuta 2008
Perjantai, viikon paras päivä
Perjantai, viikon paras päivä:) Tehtiin Hepun kanssa pitkä lenkki ja treenailtiin hiukan pihalla tokoa. Viime vkl meni siis mukavasti kun näin taas pitkästä aikaa opiskelukaverit. Sunnuntaina mun piti mennä kattoo Tinkan mätsäriä, mutta saavuin paikalle niin myöhään, et ehtisin näkemään Tinkua kehässä vaan 10 sekkaa... No, käytiin hiukan sateessa yhdessä kävelemässä ja Heppu ja Tinka saivat leikkiä lehdillä. Sisko tuli vielä mun luokse ja pelattiin jatsia ja mentiin heseen:)
Alkuviikosta mulla alkoi särkemään korva...korvatulehuds! Tätä tää sitten on, kaikki lasten taudit peräkkäin,ensin poskiontelontulehdus sitten useampi silmätulehdus ja nyt tämä:( Tiistaina Elina hiukan katsoi mun ja Hepun tokoliikkeitä. Liikkeet on ihan hyvällä mallilla, tosin mikään liike ei oo täydellinen, mutta ei haittaa, toko on länderin kanssa vain huumoria:) Oon nyt tehnyt paljon tunnaria, kun sain uusia kapuloita Ellulta. Joka toinen kerta tunnari on loistava ja joka toinen kerta taas epävarma. Nyt saatiin neuvoksi vahvistaa sitä pelkällä oman piilotuksella, sitä oon tehny nyt tänään ja teen vielä iltalenkin yhteydessä. Sit huomenna vielä ja sunnuntaina sitten onkin jo koe..hauskaa:) Ruutu on ihan ok. Hyypynouto ja metalli oli hyviä, samoin liikkeestä istuminen. Toivottavasti onnistutaan sunnuntaina. Mentiin sitten vielä Elinan ja Omien kanssa lenkille ja Heppu yllättäen räjähti Omille:( Onneksi ei käynyt kuinkaan ja Heppukin käyttäytyi loppu lenkin hienosti, kun sai hiukan kurin palautusta. Ärsyttävän iso ego.
Keskiviikkona Jaakon aksat. Rata meni ihan hienosti ja treeni oli tosi kiva. Mutta yhtäkkiä Heppu alkoi liikkumaan oudosti perä ja häntä matalalla. Meni vaan istumaan tai nousi mua vasten ja lopuksi heittäytyi selälleen, siis kesken aksatreenin! Jaakon mielestä näytti, kuin Heppua olisi sattunut vatsaan. Lopetettiin treeni ja lähdin remmilenkille ja Heppu oli ihan normaali. Eikä sen jälkeen Hepussa ollut mitään outoa. Venyttelin vielä hyvin illalla ja yrtin löytää arkaa paikkaa koko koirasta, myös vatsasta, tuloksetta. BoT päälle lämmittämään. Nyt on perjantai ja Heppu on ollut ihan normi. Eli en sitten tiedä mikä lie kipuilu raukalle tuli. Huomenna on agilitykisat ATT:n uudessa hallissa ja meillä on 3 starttia. Ollaan siis menossa kisaamaan, koska H on ollut ok. Eli taas on tulossa kokonainen koira viikonloppu. Tällä kertaa kyllä odotan enemmän sunnuntain toko koetta kuin huomisia aksoja, vaikka kivaa sekin on:)

perjantai 3. lokakuuta 2008
Sataa sataa ropisee
Vettä on satanut lähes koko ajan..se syksy..Toivottavasti ei vaan jatku tätä keliä seuraavaa puolta vuotta.. Keskiviikko iltana oltiin Hepun kanssa reippaina aksatreeneissä vesisateesta huolimatta. Marja oli suunnitellut kivan radan, jonka alku oli erityisen mielenkiintoinen. Heppu meni oikeastaan aikas hyvin ja kontaktitkin pelitti, vaikka otin sivusuunnassa etäisyyttä :) Ainoa asia jota ei oikeastaan loppujen lopuksikaan saatu hirveen hyvin, oli okserilta kääntyminen.. Loppuverkat Miian ja Vincentin kanssa.
Eilen mun piti aktiivisena lähteä ATT:n epiksiin, mutta vettä sato oikein kunnolla, joten päätin olla laiskimus ja jäädä kotiin. Tai käytiin me Hepun kanssa Heidin ja Samin luona kylässä ja Heppu pääsi taas moikkaamaan Viivi-pupua. Heppu on ihan tohkeissaan Viivistä, kun taas pupu-neiti ei piittaa Hepusta yhtään, nukkui vaan ihan rauhassa. On siis tainnut tottua koiriin :) Sade aiheutti myös laiskotuksen toko-rintamalle (ei hyvä!!)..en siis tehnyt eilen ruutua, enkä tänään...Höh. Tänään käytiin Iskän nimppareilla ja siellä oli Tinkakin ja saivat lapset hiukan hengailla yhdessä. Hepulla oli pyhähuivi kaulassa: "On kiva olla kuningas". Se on vaan niiiiiiin osuva Hepulle, vaikka raukka kyllä useimmiten saa kyytiä Tinkalta, tosin ei oikeastaan tänään yhtään. Hepulla on tänään ollut myös aika raju ripuli, joten paastoa tämä päivä ja katsotaan huomenna mikä on tilanne. Ei ois kyllä yhtään varaa paastoilla, kun kylkiluut töröttää :(
Huomenna Heppu menee hoitoon ja mun opiskelukaverit tulee kylään, kivaa:) Iskä saa hoitaa molempia, Tinkaa ja Heppua, kun sisko on laivalla, äiti golfaa ja mä olen kavereiden kanssa. Voi iskää :)

keskiviikko 1. lokakuuta 2008
MM-kisat ja syksyn riemuja
MM-kisaviikonloppu on takana päin. Itse reissu oli hyvin onnistunut, huippu-ohjaajia, huippu-koiria, hyvää seuraa, hyvää ruokaa, paljon tuttuja ja ihana hotelli. Kisaviikonloppuna monen unelmat kävivät toteen ja vielä useamman unelmat murskautuivat. Agilityssa kaikki on niin pienestä kiinni, varsinkin kun kilpaillaan asenteella kaikki tai ei mitään.
Kisoissa nähtiin varsin monenlaista ohjaustyyliä ja koiraa. Kisat saivat taas itsenikin miettimään omaa agilityharrastamista..teenkö aina täysillä, niin kuin koiranikin tekee? Luovutanko koirani puolesta kesken radan tai jopa etukäteen? Olenko koirani arvoinen ohjaaja, AINA!!?? Itsetutkiskelua, sitäpä juuri.
Ja sitten takaisin arkeen.. Eli muutamat agilitytreenit, kontaktitreeniä ja tokoa. Siinäpä meidän viime viikon puuhastelut. Ruutua, ruutua ja ruutua. Se on nyt mennyt mallikkaasti taas eri palkkausvariaatioilla..tyhjään en oo ottanut vielä kertaakaan, loppu viikosta otan. Teen nyt ruutua ja tunnaria JOKA päivä, fiksumman neuvo:) Eilen olin hiekkakentällä ottamassa melkein kaikkia liikkeitä. Loppuun vielä aika pitkä kestoharkka ja sitten superpalkka, loistavaa! KUNNES...otin lelun ja päätin vielä ottaa liikkeestä istumisen ja palkata vetoleikillä, mutta mutta mitä tapahtuikaan. Heppu jäi SEISOMAAN!! Ja uudestaan ja sama juttu. Lelu pois namit esiin. Taas uusi yritys, nyt H ei enää edes pysähtynyt vaan HIIPI perässä..what the fck??? Kauhea turhaantuminen itellä ja pinna paloi. ISTU!!!! istui. Ja eikun mä vaan jatkoin tahkomista ja ei tullut enää mitään. Heppu vaan napitti mua sen näkösenä, et en mä tajuu. Ei auttanut, kuin yksi perus istuminen, palkka ja ohjaaja jäähylle ja kävelemään kotiin päin. Tyhmä minä. Soitto Ellulle ja olo helpottui kummasti. Ilalla ulos tekemään liikkeestä istumista, LOISTAVA! :) En siis saanut pilattua mitään. Täytyisi aina vaan osata lopettaa ajoissa, ensi kerralla viisampana.
Tänään toko treenauksen jälkeen villit leikit lehtikasassa, Heppu RAKASTAA lehtiä, oi onneksi on syksy!!! Tässä kuvia ja näiden myötä syysterkut kaikille blogin lukijoille!!!

tiistai 23. syyskuuta 2008
ABCDEFGHIJKLMN
Taas viikko hurahtanut ja kaikenlaista tapahtunut. Viime viikon aksatreenit jäivät väliin, koska flunssa iski :( Olo oli niin raato, että oli pakko jättää myös Jaakon treenit väliin. Viikonloppuna onneksi olin taas iskussa ja toiminnassa kiinni. Lauantaina oltiin työporukalla vaeltamassa Kuhankuonolla, kiva reissu! Grillattiin makkaraa, juotiin pannukahvit ja kuljettiin pitkin pitkospuita. Matkalla löytyi PALJON suppilovahveroita, lisäksi puolukoita ja karpaloita.
Sunnuntaina oltiin Sallan ja Vilin kanssa kisaamassa Purinalla CityBelgien kisoissa. Eka rata oli agirata ja tuomarina Asko Jokinen. Radalta löytyi..tittididii...PÖYTÄ! Mun ja Hepun kohdalle pöytä on osunut kerran 2-luokassa ja kerran aikaisemmin kolmosissa. No, mutta ei se kauheasti huolettanut, koska tiesin, että Heppu osaa pöydän. Rata oli kyllä kaiken kaikkiaan haastava! Paljon koukeroa ja ansaa, keppien avokulma, pöydän jälkeen muuri, joka oli ahtaassa välissä, koska puomi oli ihan vieressä...meille vaikein kohta. Alussa meille hitaita koukeroita ja siivekkeen ympäri pyöritystä. No, mutta alun pyöritykset ja kaarteet meni hyvin, mutta sitten seiskaesteellä en ottanut Heppua tarpeeksi haltuun ja H kiersi hypyn ja hyppäsi sen heti väärään suuntaan..hyl. Pöytä meni hyvin, samoin kepit ja kontaktit oli jees, muuten rata meni aika pilalle. Heppu kävi vielä pari ylimääräistä kertaa puomilla, kun ohjaaja oli ihan löysä, eikä yrittänyt täysillä hyllyn jälkeen..eli ihan peestä :(
Hyppärille sitten tsemppi päälle ja rata olikin paljon parempi, siitä puhdas rata ja yliaikaa 0,44 eli nippanappanolla. Sijoitus 4. Luka voitti ajalla -2,7 eli meille ihan perinteinen aikatappio kärkeen. Radan alku oli tosi kankea, tein huonon kulmauksen ja oma liike tyssäsi, niin Heppu ei oikein ollut kartalla että minne mennään, onneksi sain tsempattua ja loppurata oli jees. Avokulma kepit hyvin, takaakierto-twist ihan nappiin :) Kuudes SM-nolla plakkarissa.
Toko-rintamalle kuuluu ihan hyvää. Olen treenaillut ruutua, tunnaria ja paikalla makuuta. Ruutua pitäisi ottaa sata toistoa lisää ainakin, että se olisi hyvä. Olen käynyt nyt ottamassa ruutua hiekalla..pitäisi vaan ottaa sitä ihan joka päivä, eikä vaan pari kertaa viikossa. Ilmoitin nyt Ukiin kokeeseen, joten nyt on viimeinen mahdollisuus alkaa tahkoa ruutua. Paikalla makuussa ei ole ollut ongelmia, mutta silti se jännittää, koska olen treenannut sitä vaan yksin, vielä on onneks aikaa ennen koetta. Tunnarin otin eilen kokonaisena liikkeenä luonnon kepeillä ja se meni kerralla putkeen. Siis VAIN YKSI KÄSKY :) Kaikki muut liikkeet on saanut olla ennallaan, niitä en ole nyt viilannut yhtään. Paitsi olenpas, kaukoja nopeammiksi, mut en muuta.
Nyt odotellaan viikonloppua ja MM-kisoja :) Ihanaa lähteä reissuun ilman koiraa ja nauttia vaan hotellista, aamupalasta, saunomisesta ja kisoista. Niin luksusta. Lauantaiaamulla on sitten ennen kuutta lähdettävä, jotta ollaan ajoissa perillä.
Lisäsin muuten sivupalkkiin tapahtumakalenterin...päivittelen aina sinne kisoja ja kokeita, koulutksia ja tapahtumia.

tiistai 16. syyskuuta 2008
Laiska päivittäjä
Taas on hiukan kulunut aikaa viime päivityksestä... En siis enää ole ihan niin aktiivinen kuin aluksi.. ;o/ Tässä on ehditty jo vaikka puuhaillakin vaikka mitä. Viime keskiviikkona (ja jälleen huomenna) oli Jaakon treenit..rata oli taas mukava. Me tahkottiin kauan Hepun kanssa alkua, hyppy-rengas-hyppy. Siis alku ei ollut mitenkään vaikea, mutta haluttiin vaan viilata kaarretta. Koitettiin kohtaa monella eri tavalla ja loppujen lopuksi takaa ohjaus leikkauksilla osottautui parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Kontaktit meni ihan jees ja myös kepeille meno lyhyellä (!) lähestymisellä.
Torstaina oli mun ryhmän aksat, jonka jälkeen jäin treenaamaan tokoa...blaah mikä treen: iHyppynouto HUONO, ruutu HUONO, täyskäännös HUONO :( Että siitä sitten repimään jotain huumoria.. Ei auttanut muuta kuin lopettaa treenit, ennen kuin oma pinna palaa ja eikun lenkille jäähdyttelemään omia hermoja..Aina ei vaan oo hyvä treeni, ei auta itkut ei.
Sunnuntaina olin koko päivän ATT:n kisoissa töissä. Heppu oli mukana. Ensin Heppu nukkui aamu-unet autossa ja sitten hän hääräsi pikku-apurina mun ja Jasminan kanssa "toimistossa" (lue: asuntovaunussa). Hienoa menestystä taas tutut saivat: Raijalle ja Rikulle eka nollavoitto ja AVA-kello tikittää, ONNEA! Elina ja Piitu 0-voitto, Miia ja Daisy 0-voitto, Niina ja Sumu 0-voitto, Jaakko ja Zen 3 x 0-voitto! 8-) Huimaa! Onnea kaikille!
Maanantaina eli eilen olin Janitan ketteryys- ja nopeustreeneissä. KIVAA!!! Oltiin kaikki ihan kuolleita ja kaikkemme antaneita.. Tänään on pakaralihakset jumittanut :)
Tänään treenasin ruutua hiekkakentällä, tänään onneksi SUPER! Huh, jo helpottaa viime torstain masis. Tein hiukan eri palkkaus variaatioilla ja toimi kaikilla kuin unelma. Yritän nyt käydä treenailemassa hiekkakentällä (Normaalisti treenaan meidän pihalla nurmikolla), koska seuraavat tokokisat on hiekkakentällä. Otin muuten viime su kisoissa paikalla makuu 4 min, se oli hyvä. Hyvä Huippu-Heppuni <3

tiistai 9. syyskuuta 2008
Kesämuistoja
Koko päivän satanut aamusta asti vettä :( Joten tässä piristykseksi muutama kesämuisto länderileiriltä Virroilta.
Kaikki kuvat ottanut Mervi Skön.
Heppu makkararuudulla haistelemassa
Kaikki kuvat ottanut Mervi Skön.
Heppu makkararuudulla haistelemassa
Uimahommia ja rannalla juoksemista :)
sunnuntai 7. syyskuuta 2008
Viikonloppu reissussa
Meillä oli lauantaina pitkästä aikaa aksakisat. Viimeksi ollaan virallisesti kisattu karsinnoissa. Lauantai aamupäivän Tinka oli ensin hoidossa ja kun Tinka oli viety takaisin kotiin, lähdimme Hepun kanssa ajelemaan kohti Raumaa, vanhalle kotikentälle. Kivaa oli taas nähdä kaikkia rauman kavereita ja lisäksi näin sattumalta pari vanhaa työkaveria Raumalta sekä opiskelukaverini :) Oli siis sosiaalisessakin mielessä loisto vkl :)
Ensimmäinen rata oli agilityrata. Ei mikään erityisen vaikea rata, alussa oli muutama ansa, mutta ei sen suurempia koukeroita. Kontaktiesteitä kyllä sitten riittikin, eli keinu, A ja 2 x puomi. Rata selvittiin maaliin 5 virheellä. Vitonen tuli keinun alastulolta ja senkin ryssisin ihan itse. Kaikki muut kontaktit olivat (ihme kyllä) LOISTAVAT! Hurraa!! Heppu ei himmaillu yhtään, mutta ei myöskään loikkinut... En kauheasti käskytellyt alastuloja etten paineistanut Herra Herkkistä ;oP Rata meni muuten ihan kivasti, paitsi yhdessä kohtaa sekoilin jotain outoa.. Mun piti hiukan kulmata renkaalle, ettei tuu jättikaarretta, niin sitten huomaankin liikkuvani vaan täysillä eteenpäin, vaikka piti kääntyä......hmmm...no sitten vaan koiraa kalastelemaan kilsan päästä....
Toinen rata oli hyppäri, itseasiassa aika hauska rata, tosi vauhdikas huiman loppusuoran kera. Alkukin oli hauska: hyppy-putki-hyppy-putki-hyppy-putki :) Tältä radalta meille 0, sij.7. Heppu meni aikas hienosti loppusuoran, hullun kiilto silmissä täysiä eteenpäin, vaikka mä olin jossain kaukana takana :) Tää oli nyt sitten meidän viides sm-nolla ja ensimmäinen tämän kauden hyppärinolla. Kyllä Heppu taas osoitti tänään, että kyllä hän tekee ihan oikein, jos vaan ohjaaja viitsisi ajoissa kertoa mitä kuuluu tehdä...
Illalla lähdin vielä ajelemaan kavereiden luo Luvialle. Heppu oli ihan väskä ja ottikin heti oman paikkansa omasta häkistä alkoi nukkua. Sunnuntaina sitten lenkkeiltiin Luvian metsissä ja kerättiin puolukoita ja niitä oli PALJON! Voisi päätellä, että luvialaiset eivät kerää marjoja (vaikka mä oon aina luullu että JUST NE kerää!), niin paljon niitä oli! Heppu sai metsässä kauheat hepulit, kyllä se on välillä hassu :) Porissa käytiin vielä syömässä ja sitten Heppu Luvialta kyytiin ja ajelemaan takaisin kohti Turkua. Käytiin vielä matkalla hakemassa Mummin pömpeliltä omppuja ja luumuja. Nyt ollaan väsyneitä!
Onnea muuten kaikille viikonlopun menestyjille, agilitynollia tekivät ainakin Elina ja Omie + Tekla, Tiina ja Elmo, Raija ja Riku, Mikko ja Hemuli, Marja ja Kiia...ja varmaan moni muukin! :) Te ootte kaikki hyviä!!!
Ja vielä tätä kautta onnittelut 2-vuotiaille Hepun pennuille (5.9): MILALLE, LUNALLE, GABRIELILLE, ALMALLE, OTOLLE, FENJALLE JA RUUTILLE! :)
Meinasin unohtaa vielä brassailla tärkeällä asialla :) Eli nyt on mun ja Terhin reissu varmistunut. Kohde on siis Kanarian saaret ja kaupunki on Puerto Rico. Reissu on siis marraskuussa ja siellä ollaan viikko...ihanaa...aurinkoa! Vapise Puerto Rico, here we come!!! ;oP

maanantai 1. syyskuuta 2008
Viikon kuulumiset
Viikko on mennyt taas ihan huomaamatta ilman päivityksiä.. mutta nyt taas kuulumiset. Viime viikolla alkoi taas Jaakon treenit "vanhassa uudessa hallissa" eli Hitti-areenalla. Heppu oli ihan tohkeissaan kun pääsi aksaamaan ja olikin hyvässä vedossa. Rata itsessään meni kohtalaisen hyvin, mutta ne kontaktit.. Siis meni nekin ihan hyvin,siis ei Heppu hypi yli, vaan himmailee :( Ja kyllähän se syykin tiedetään..ei katsos taida ohjaajakaan tietää mitä haluaa, millä tavalla jne. Joten koittaa siinä sitten koira tehdä parhaansa, huokaus, kontaktiesteet aiheuttaa mulle kyllä turhautumista sitten viimisen päälle..blaaaaaah. Joo, mutta kivaa oli treenata, treenimotivaatio on palannut, kisamotivaatiota odotellessa. Ensi viikonloppuna menemme Raumalle kisaamaan, josko into löytyisi taas (siis multa).
Torstaina mun oman ryhmän treenien jälkeen jäin ottamaan tokoa. Tein aika paljon hyppynoutoa, ei satavarma, mutta aika hyvä. Oon nyt kehunu pelkästään hypystä molempiin suuntiin, hyppynouto on kyllä Hepulla aika nopea, se on plussaa. Sitten otin muutaman kerran tunnarin pelkällä omalla (piilossa). Tunnari on nyt oikeilla raiteilla, jes! :) Lopuksi vielä seuraamisen kestoharjotus, eli pitkä seuraaminen ilman palkkaa ja lopuksi iso palkka, oli hyvä. Paitsi täyskäännökset. Täytyy varmaan ottaa naksu avuksi, että saan käännökset tiiviimmiksi. Tänään treenailin paikalla makuuta ja nyt hyvä, täytyy vaan ottaa hiukan pidempiä aikoja, ku nyt oon ottanut vaan max. 3 min ja kokeessa on 4 min. Koirakavereitten kans pitäis kans treenata paikalla makuuta, no, ehkä Omie tai Hoppu haluaa auttaa :) Ai niin, onnea Elina ja Omie nollavoitosta, te ootte parhaita! Vähän nyt rönsyilee mun juttu ;D
Lauantaina pidettiin tyttöjen ilta ja oltiin Minnan ja Lauran kanssa mun luona. Käytiin tsekkaamassa uusi Amarillo ja siel oli rullaportaat :) Aika hauska juttu..(kenellä ne halvat huvit olikaan..??!!) Sunnuntaina oltiin siskon kanssa Korkeasaaressa :) Oli kyllä hauska reissu, viimeks oon käyny siellä joskus muksuna. Kierrettiin yli 3 tuntia ja nähtiin paljon elukoita, tiikeri tuli IHAN viereen, aika mahtavat tassut. Siellä oli myös magnustivauvoja (terkkuja vaan, tiedät-kyllä-ketä-tarkoitan), hiukanko söpöjä. Illalla vielä Lauran ja Tiran (kääpin Pinserella´s Tiramisu) kanssa lenkillä.

tiistai 26. elokuuta 2008
Perjantaina vankilaan ja sitten agilityleirille
Perjantaina olin tosiaan vankilassa, tarkemmin sanottuna Kakolassa, tutustumiskierroksella. Kakolastahan vangit on hieman alle vuosi sitten siirretty uuteen vankilaan. Kierros oli kyllä tosi loistava ja kattava. Meille sattui vielä huippu hyvä opas, joka osasi kertoa hyvin paikoista sekä lisäksi tarinoita vangeista, paoista ym. Olin niin innoissani, koska ne asiat olivat oikeasti aika kiinnostavia. Kaiken kuukkuraksi Kakola oli kuin suoraan jostain Pako- sarjasta :-0 Karua.
Lauantai aamulla suuntasin auton kohti Vehmaata, jossa järjestettiin RKS:n (Rauman Käyttö- ja Seurakoirat) agilityleiri. Pääsin silti vierasseuralaisena mukaan, koska olen sentään Rauman kasvatti. Vain pari kilsaa ajettuani päätin mennä tankkaamaan ja oikein silleen komeasti kylki edellä huolttiksen tolppaan... :( Eli lommoisella ja naarmuisella autolla kohti Vehmaata. nyyh.
Kouluttajana leirillä oli Juha Orenius. Heti kun aamukahvit oli juotu, niin rataa rakentamaan. Olimme Hepun kanssa heti ekassa ryhmässä. Rata oli mukavan tuntuinen, ei sisältänyt mitään huippu vaikeita koukeroita. Erityisesti tahkoimme Hepun kanssa välistä veto kohtaa ja lopuksi se toimikin hienosti. Välistä vedot ovat mun ja Hepun oikea heikko kohta :/ Treenien päätteeksi huomasin, että Hepun takajalan antura oli hiukan verinen, pieni ruhje, onneksi ei vakavampaa.
Myöhemmin iltapäivällä mentiin porukalla tokoilemaan. Aluksi otettiin paikalla makuu. Otin varman päälle reilu 2 min ja H pysyi hyvin ja asento oli aktiivinen, JEE, sain siis palkattua täysin oikeasta suorituksesta. Otin lisäksi Hepun kanssa kaikkia voittajan liikkeitä ja olin kyllä super tyytyväinen pikku länderiini <3 Hän oli vaan niin taitava. Kaikki noudot upeesti, samoin ruutu (ekalla tyhjään, wuhuu!!), kaukot oli hyvät ja jopa luoksetuloon olin tyytyväinen (H tuli lujaa ja pysähtyi terävästi). Tällaisia tokopäiviä soisi olevan useamminkin.... ;)
Illalla sitten grillattiin, leikittiin ja pelattiin porukalla. Loppuillasta siirryttiin jonkun ralliporukan kanssa laavulle laulamaan. Oli kyllä kivaa! Mulla ja Terhillä oli myös hihitys illalla herkässä..mistä lie johtunut. Kaiken kukkuraksi joku oli kolistellut meidän kämpillä, vaikka me Terhin kanssa oltiin reiluja muita kohtaan ja mentiin ihan hiiren hiljaa....joo just ;) Odotankin jo niin innoissani mun ja Terhin seuraavaa reissua..se me tehdään vielä syksyn aikana ja silloin jätetään koirat, miehet ja lapset kotiin. Siitä myöhemmin enemmän.
Sunnuntai aamulla hiukan nukutti, mutta kello kahdeksan olimme jo aamupalalla ja heti sen jälkeen radan rakennukseen. Me oltiin H:n kanssa vasta myöhemmässä ryhmässä, joten saatiin löhötä aamupäivä. Juha oli taas suunnitellut kivan radan, jossa todellakin piti juosta. Treenin jälkeen olin kyllä kuollut. Treeni meni ihan mukavasti, uusia vinkkejä taas saatiin. Heppu taas ruhjoi itseään jysäyttämällä aata päin...etutassuun haavoja+ etuanturaan. Treenin jälkeen kun otin Hepun levosta pois,oli koira epäpuhdas. Joten en voinut osallistua Hepun kanssa leirin mestariohjaaja kisaan, mutta onneksi Terhi lainasi mulle Ruskaa, jonka kanssa sain mennä. Kivaa oli ja Ruska oli supeeer.
Leiri oli kyllä kerrassaan mukava. Hyvässä seurassa meni siis tämä viikonloppu, Rauman kisoissa sitten taas nähdään!! :)

torstai 21. elokuuta 2008
Seuranmestaruus hylly
Keskiviikko:
Tänään lähdimme Hepun kanssa pitkästä aikaa aksaamaan. Tänään näet kisattiin ATT:n seuranmestaruudesta. Eka rata oli hyppyrata ja siltä kaikki tuloksen saaneet pääsivät finaaliradalle, joka oli agilityrata. Tuomarina toimi Jaakko Suoknuuti. Jaakko oli suunnitellut kivan hyppärin, jossa oli muutama mukavan haastava koukero.
Heppu oli intoa täynnä ja rata menikin vauhdikkaasti. Kaikki ohjauskoukerot eivät menneet täydellisesti, mutta tein töitä koko radan ja oma asenne oli hyvä (tosin koutsi osasi löytää vielä siihenkin parantamisen varaa, mutta sehän on koutsin työ:)). Melkein lopussa sitten kuitenkin hyllytin hyvin sujuneen radan, kun työnsin omalla liikkeelläni Hepun väärälle esteelle. Eli emme päässeet finaaliradalle. Kirjoittelin sitten loppuillan tuomarinsihteerinä virhelappuja. Onnea uusille seuranmestareille! Mineissä Niina ja Caro, medeissä Marja ja Kiia ja makseissa Tuija ja Fasu. Onnea myös kaikille koulutettavilleni hienosti menneistä radoista! :)
Torstai:
Tänään ollaan hiukan laiskoteltu, tehtiin pitkä metsälenkki ja sen jälkeen makoilin sohvalla katsomassa olympialaisia. Lenkin yhteydessä otin pari paikallaan makuuta, not good!, Heppu vaihtaa lonkka-asentoon melkein heti ja näyttää sen vuoksi hyvin passiiviselta :( No, mutta treeniä vaan niin eiköhän se siitä..kai. Kohta lähden kouluttamaan ja Heppu pääsee tänään hiukan mukaan, malliksi siis, koska tänään harjoitellaan sylkkäriä. Meinaan myös ottaa tokoa treenien jälkeen. Ainakin ruutu ja hyppynouto.
No niin, tässä seuraava koirakaveriesittely. Kuvissa siis Heppu ja Hepun tytär Mila (Demians Genevieve). Niinkuin kuvista voi huomata, ovat isä ja tytär aika samiksia. Tapasimme Milan ja omistajansa Mervin ensi kertaa livenä vuoden -07 läntsyleirillä ja sekä omistajilla että koirilla synkkasi heti hyvin. Nämä kuvat on otettu tämän kesän länderileiriltä. Tänä vuonna Heppu ja Mila olivat kämppiksiä ja he tykkäsivät uida ja leikkiä yhdessä. Terkkuja Mervi ja Mila!!!
Kuvat ottanut Mervi Skön.
Alemmassa kuvass Heppu on vasemmalla ja Mila oikealla. Mutta entäs yläkuvassa????? Nyt siis kysely, kumpi on Heppu ja kumpi Mila?! Vastauksia tulemaan :) Niin paitsi et Mervi ei saa vastata... ;)

lauantai 16. elokuuta 2008
Ampiaismagneetti
Ihana elokuinen lauantai-ilta: ulkona sataa vettä kaatamalla ja tuulee oikein kunnolla. Korvat luimussa mentiin juuri iltalenkki. Eilinen ilta meni siis vanhenemisjuhlien merkeissä, hauskaa oli! :) Heppu oli hoidossa illan porukoilla ja iskä toi aamulla Hepun kotiin, samalla kun suuntasi golfkisoihin. Tänään on vaan väsyttänyt koko päivän.. Sain sentään siivottua ja hiukan otettua Hepun kanssa tokoa. Huomenna tulee sukulaiset kylään.
Perjantai aamu lähti meillä surkeasti käyntiin. Menin töihin jo 6.30, joten olin kukon laulun aikaan hereillä. Aamulenkin loppu puolella ihmettelin, että ihan kuin Heppu ontuisi ja omassa pihassa Heppu ei enää astunut oikealle etujalalle lainkaan :( Voi luoja, mikä siinä nyt on ja töihinkin pitäisi lähteä. Sisälle tutkimaan asiaa ja löytyihän se syykin....tittididii, AMPIAINEN PISTÄNYT, TAAAAAS!!!!! Piikin sain pois ja ei muuta kuin kylmää, jotta olo helpottuisi. Viivyttelin töihin lähtö mahdollisimman pitkään. Puoli tuntia pistoksen jälkeen jalka oli turvonnut vain hiukan ja oikeastaan pelkästään pistokohdasta. Sitten vaan töihin toivoen, että koira pärjäilee kotona. Tunnin töissä oltuani päätin kuitenkin soittaa isälle, että ehtisikö hän mennä katsomaan Heppu ennen töihin menoa ja isä lupasi. Kahdeksan aikaan tuli soitto, että Heppu on ihan pirteänä kotona ja oli ollut onnellinen, kun joku tuli häntä moikkaamaan :) Eli loppu työpäivä meni sitten mukavasti, kun tiesi että kotona on kaikki hyvin. Iltapäivällä Heppu ei enää oikeastaan arastellut edes jalkaa, vaikka turvotusta vielä olikin.
Että tällaista meille... Seuraavaksi kun kirjoitan, tulee jälleen uusi koirakaveriesittely....

keskiviikko 13. elokuuta 2008
Alkuviikon puuhat
Maanantaina kun olin päässyt töistä kotiin, lähdin Sallan kanssa reippailemaan. Tehtiin 1,5h reipas lenkki seuranamme tietenkin Heppu, Venla ja Vili. Oli juuri sopivan lämmin, muttei kuitenkaan liian kuuma. Tähän väliin onkin sitten hyvä esitellä kaikille blogin lukijoille lisää koirakavereita.
Eli kuvassa Hepun lisäksi keskellä shelam Venla (Shet Up Trendy Touch) ja oikealla shelam Vili (Sunsweet Bor To Jump). Heidät siis omistaa seurakaverini Salla, jonka kanssa olemme käyneet yhdessä kisareissulla (..ja uusia suunnittelemme..) Salla kun vielä asuu aika lähellä, on kivaa käydä porukalla lenkillä. Kaikki koirat tulevat hyvin toimeen keskenään. Kuva otettu heinäkuun helteissä.
Eilen tiistaina lähdimme heti töiden jälkeen sienestämään Pöytyälle. Tämä on joka vuotinen perinteinen sieniretki, jonne mukaan lähtivät tuttuun tapaan meidän lisäksi äiti, mummi, Marika ja Tinka. Ensimmäisestä paikasta ei kanttarelleja oikein löytänyt kukaan muu paitsi mummi.. Toisessa paikassa meinasi jo usko loppua, kun sieniä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Mutta sitten sisko löysi hyvät sieni apajat ja saatiin koreihimme edes kastikkeen verran sieniä. Parasta retkessä (ainakin mun mielestä..heh..) oli eväskori ;0) Äiti oli laittanut loistoeväät mukaan. Heppu ja Tinka painelivat koko reissun pitkin metsiä onnelisina..Heppu edellä ja Tinka perässä. Takaisin tulo matkalla jopa Tinka (adhd-lapsi) taisi olla väsynyt...
Tänään oli paluu tokon ihmeelliseen maailmaan parin päivän laiskottelun jälkeen. Vuorossa oli, yllätys yllätys, TUNNARI!! Muistuttelin ensin asian sisällä ja menin sitten ulos ja otin pelkkää tuomista, niin että kapula näkyi. Sitten muutama oman piilotus aika kauas..vitsi ku oli makee!! Ongelmat ehkä on siis korjattavissa. Yhdellä käskyllä lähti hyvin ja toi suoraan sivulle ja mä maltoin pitää suuni tukossa :) JEE!!! Voin vähän tarkemmin valaista meidän probleemaa. Eli Heppuhan osaa tunnistusnoudon ihan hyvin. Osaa etsiä omansa lähes sataluotettavasti ja osaa tuoda sivulle, MUTTA mä oon aina kun Heppu on ottanut oman / oletettavasti oman tunnarin suuhun, ni kehunut sitä tai kannustanut..Eli H on saanut mun puheesta aina varmuuden: "Okei, toi kehu mua, niin tämä on oikea, joten saan tuoda sivulle" Kappas, kun olinkin hetki ennen viime koetta ihan hiljaa koko liikkeen, niin Heppuhan etsi hienosti oman, EIKÄ palauttanutkaan sivulle, vaan seisoa törötti kapuloiden luona ja odotti multa vahvistusta oikein tehdystä työstä. Heti jos kehuin, niin kipin kapin toi sivulle... Huh ku tää toko on vaikeeta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mutta siinä pitkä sepustus ja avautuminen tunari-tunnarista :) Nyt siis korjaillaan hitaasti ja varmasti. Mä oon kyllä ikuisesti kiitollinen Elinalle, joka on saanut meidän toko-liikkeitä edes murto-osan parempaan ruotuun. Olisin pulassa ilman sua Elina! Kiitos :) Ja ehkä Heppukin on päättäny näyttää taitonsa eräälle bordercollielle, joka aina arvostelee.. Heh ;)
Viikko on siis jo puolessa välissä ja töitä enää kaks! Huomenna vetämään treenejä ja perjantaina vanhenemispippalot ;)

sunnuntai 10. elokuuta 2008
Viikon kuulumisia
Ensimmäinen työviikko meni kyllä niin nopeasti. Työpäivien jälkeen oon ollut lähinnä väsynyt :/ Hepun kanssa ollaan lenkkeilty vesisateessa ja tehty pikkusen tokoa. Eniten varmaan ollaan panostettu tunnariin ja nyt on sellanen olo, että kyllä se siitä :) Torstaina olin kouluttamassa agilityryhmääni ja aika hyvin kastuttiin koko porukka.. Mutta urheita oli ryhmäläisekin, kun melkein kaikki tulivat treenaamaan sateeseen..
Eilen lauantaina olin sukuloimassa Viialassa. Mummin ja Marikan kanssa lähdettiin matkaan, niin ja pikku-Tinka pääsi mukaan. Heppu jäi tällä kertaa kotiin. Tinka tapasi reissussa elämänsä ekaa kertaa heppoja :) Kivaa oli taas käydä landella ja nähdä Aino, Anne ja kaikki muutkin!! :)
Tänään on ollut siivouspäivä. Jossain vaiheessa kävin ulkona Hepun kanssa hiukan heittelemässä keppiä ja leikkimässä. Niinhän siinä sitten kävi, että ampiainen pisti Heppua takajalkaan :( Heppu oli ihan reppana, kun klenkkasi kolmella jalalla ja oli kipeä. Sain onneksi piikin pois eikä jalka turvonnut kuin pikkuisen. Kylmä hiukan rauhoitti jalkaa ja nyt Heppukin vaikuttaa jo levollisemmalta.
Lisäsin muuten uuden linkin, eli Jaanan ja Fliin blogin.

tiistai 5. elokuuta 2008
Länderileiri ja paluu arkeen
Torstaina töiden jälkeen suuntasimme auton kohti Virtoja ja länderileiriä. Perillä meitä odottikin jo kämppiksemme Mervi ja Hepun tytär Mila (Demians Genevieve). Kuinka kiva olikaan taas nähdä heitä! Ensimmäinen ilta meni lähinnä juorutessa :)
Perjantaina väkeä alkoi tulemaan paikalle enemmän. Aamulla kävimme hiukan ottamassa agia ja illemmalla sitten tokoa ja yritystä aivopestä länderistejä tokon pariin. Päivällä Heppu ja Mila pääsivät uimaan ja yltyivätkin oikein leikkimään :) Vitsi isä ja tytär on kyllä samanlaisia! Välillä kun koirat meni nopeasti ohi, ei tiennyt, että kumpi on kumpi ;) Illalla sitten saunottiin, istuskeltiin grillin ääressä aina niin kauan, että seuraavana aamuna väsytti...
Lauantaiaamuna tutustuttiin pk-jälkeen. Mielenkiintoista! Jokainen teki koiralleen makkararuudun ja lopuksi kouluttaja näytti meille koiransa kanssa pienen jäljen. Mä oon kyllä helposti vietävissä, innostuin taas tästäkin ;) Seuraavana juoksukilpailu, 55m. Heppu oli urosten 6. Nopeimmat kaikista taisivat olla Kiira ja Verdi. Päivällä väsy painoi mua ja Merviä, niin että vetäistiin kahden tunnin päiväunet:) Koirat oli onnellisia, kun pääsi rauhassa nukkumaan..erityisesti Mila :) Illalla huoltajien agikisassa Heppu meni Antonin kanssa radan, tulosta en tarkkaan tiedä, mutta hienosti se meni!
Sunnuntaina leirinäyttelyssä kauneimmaksi valittiin Vanda. Me luistettiin näyttelystä Hepun kanssa, mutta parikilpailuun Mila ja Heppu osallistuivat, sij. 4/5 ;) Lopuksi vielä arpajaiset ja palkintojen jaot. Sitten heipat ja ajelemaan kotia kohti! Kerrassaan mukava leiri takana päin. Kiitos kaikille seurasta, oli kivaa ja viimeistään ensi vuonna taas nähdään!!
Maanantaina olikin sitten paluu arkeen ja töihin 6.30, haukotus. Päivällä tein Hepulle makkararuudun ja illalla treenattiin nopeutta kaukoihin ja nopeutta liikkeestä istumiseen. Loistopalkka lopuksi eli lehtikasa :) Hepun mielestä se on ihanaaaaaa hyppiä lehtien seassa ja ottaa niitä kiinni. Varsinkin syksymällä vaahteran lehdistä saa isoja kasoja..

keskiviikko 30. heinäkuuta 2008
Työt alkoivat tänään..
Eilen oli mun toiseksi viimeinen lomapäivä..joka tuntui viimeiseltä, koska tänään olin jo töissä. Sitten perjantaina on vielä vapaa, huomenna lähtö Virroille ja länderileirille, kivaa.
Koko eilisen olin menossa johonkin :) Aamulla kaupungilla ja päivällä käytiin Elinan ja Omien kanssa lenkillä. Lämmin oli, mutta hyvin jaksettiin. Kiitos Elina ja Omi lenkkiseurasta! Lenkin jälkeen kävin uittamassa Heppua ja lähdin kiireesti serkkupojan synttäreille. Illalla vielä pelaamaan tennistä ja Heppukin pääsi mukaan, vaikka ei pallopoika saanutkaan olla...
Tässä muutama eilinen lenkkikuva. Kuvien laatu siis on surkea, koska otan ne kännykällä, digikameraa en vielä omista vaan mul on ihan perinteinen filmikamera! ;) Lapset on välillä päiväkodissa hämillään, kun en pysty heti näyttämään ottamaani kuvaa..."Siis ku tämä filmi täytyy ensin viedä liikkeeseen.." Ja hölmistyneitä katseita riittää..nykyajan lapset ;)
Tässä siis Omi ja Heppu. Omie (FIN TVA Decathlete´s Galaxy) on Hepun ehdoton idoli. Koska Omilla on niin loistavat sosiaaliset taidot, tulevat pojat hyvin toimeen keskenään. Heppu menee aina sinne minne Omikin, koska hänkin tahtoo olla yhtä cool.
Pojat samalla hajulla.
Tänään taas uimassa. Hepusta alkaa kehkeytyä oikea noutaja. Kepin sain heittää lähemmäs kymmenen kertaa, ennen kuin sain kuvan. Ja kiltisti Heppu vain haki kerta toisensa jälkeen. Illalla treenattiin pihalla vielä ruutua namilla ja lelulla ja tyhjään. Hyvin meni. Otin myös pari tunnaria ja tänään tarjos jo hienosti sivulletulon..nyt vaan treeniä ni saadaan liikkeet kuntoon.

maanantai 28. heinäkuuta 2008
Yliaktiivinen alku blogille ;o)
Tosiaankin tällä hetkellä intoa piisaa blogin suhteen ehkä vähän liikaakin :) Nyt ajattelin kokeilla miten saan valokuvia lisättyä tänne väliin ja esitellä samalla Hepun pari koirakaveria...
Tässä ovat Hepun parhaat kaverit Raumalta. Vehnäterrierit (vas.) Beea (Vehnäpellon Beea) ja Aada (Vehnäpellon Aada). Asuimme Hepun kanssa useamman vuoden Raumalla, joten vehnätyttöjen ja omistajansa Liisan kanssa on tullut puuhattua yhtä sun toista mukavaa. Heppu ja Aada ja Beea ovat mm. reissanneet monet kisareissut yhdessä aina Ahvenanmaata myöden.
No niin, onnistuihan se kuvien laitto:) Nyt katsomaan telkusta Ronja Ryövärintytär!
Tässä Hepun "pikkusisko" shelam Tinka (Ninas Espresso Time). Tinka on siis isosiskoni Marikan koira ja tällä hetkellä penskalla on ikää 17 vkoa. Tässä koirat ovat polskimassa juhannuksena mökillä. Heppu ja Tinka ovat parhaat kaverukset, vaikka Heppu sen harvemmin myöntää....
Tässä ovat Hepun parhaat kaverit Raumalta. Vehnäterrierit (vas.) Beea (Vehnäpellon Beea) ja Aada (Vehnäpellon Aada). Asuimme Hepun kanssa useamman vuoden Raumalla, joten vehnätyttöjen ja omistajansa Liisan kanssa on tullut puuhattua yhtä sun toista mukavaa. Heppu ja Aada ja Beea ovat mm. reissanneet monet kisareissut yhdessä aina Ahvenanmaata myöden.
No niin, onnistuihan se kuvien laitto:) Nyt katsomaan telkusta Ronja Ryövärintytär!
Maajoukkuekarsinnat
Viikonloppu Helsingin jäähallissa on takanapäin ja tänä aamuna nukuttiin tooooosi pitkään. Meille viikonloppu ei ollut kovinkaan antoisa, paitsi siinä mielessä, että sai kannustaa katsomon puolella tuttuja. Katsomon puolella on kyllä niin jännittävää!!
Ensinnäkin paljon onnea maajoukkueeseen pääsystä seurakaverit MIIA JA DAISY sekä RAUNO JA LEIJA. Hurjasti onnea myös ylivoimaisesta voitosta JAAKKO JA ZEN! Sekä ländereistä parhaimmalla ANU JA VIIMA! Te olette kaikki paikkanne ansainneet! :)
Meidän lauantai aamun eka hyppis meni ihan mukavasti. Heppu kävi kuumana ja komensi ;) Puolessa välissä rataa myöhästyin takaakiertoon työnnöstä ja Heppu hyppäsi hypyn väärään suuntaan...hyl. Kaiken kaikkiaan kuitenkin olin tähän rataan tyytyväinen. Agiradalta myös hyl, putkiansa..Tosin pohjalla rasitteena jo kontaktivirheet. Eli tuplahylly ja menolippu katsomoon. Tässä lyhyesti meidän karsinnat.
Sunnuntaina kyllä oli hauska päivä, kiitos Terhi ja Anni seurasta, teidän kanssa ei koskaan ole tylsää! :)

perjantai 25. heinäkuuta 2008
Tämän päivän kuulumiset
Aluksi näinkin aktiivinen :)
Sain juuri pakatuksi kaikki tavarat, koska tunnin päästä on lähtö kohti Helsinkiä ja maajoukkuekarsintoja. Siellä näkee taas paljon tuttuja, kivaa ja jänskää.
Tänään on ollut taas tosi kuuma. Vaikka ihanaahan se on kun on tällaiset kesäkelit. Eilen makasin melkein koko päivän auringossa ja Laura tuli meille istumaan iltaa. Tänään sitten oonkin ollut melkein koko päivän sisällä. Aamupäivällä käytiin Sallan sekä shelttien Vilin ja Venlan kanssa kävelyllä ja matkalla koirat pääsivät uimaan. Tai oikeastaan vain Heppu ui. Venla hiukan kahlasi, mutta Vili ei välittänyt. Puolessa välissä matkaa Heppu totaalisesti rakastui Venlaan (hetki sitten juoksut loppuneet..) ja piinasikin tyttöä sitten loppumatkan :oP
Kiitos Salla lenkkiseurasta!
Kuvia tulee sitten joskus, kun jaksan selvittää miten niitä tänne laitetaan...
Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Vihdoin oma blogi
Tervetuloa kaikki tutut ja tuntemattomatomat lukemaan meidän, Hepun ja Anne-Marin, kuulumisia :) Vuosi sitten Mervi vinkkasi, että ei sitä blogia niin vaikea ole tehdä...mutta niin vaan vuosi kesti, ennen kuin sain aikaiseksi avata blogin. Mutta nyt se on tehty :)
Pieni tietoisku tähän alkuun meistä. Heppu on siis rodultaan kromfohrländer ja ikää herralla on reilut 5-vuotta. Harrastan Hepun kanssa agilitya medi3 luokassa, parhaimpina saavutuksina voisi mainita ensimmäinen nolla voitto keväällä-08 ja agilityn sm2008 sij.11. Agilitya treenaan edustamassani seurassa ATT:ssä Marja S:n johdolla. Lisäksi lisäkouluttaudun Jaakko Suoknuutin opissa. Hepun kanssa harrastamme myös tokoa. Tokossa olemme saavuttaneet koulutustunnukset Tk1 ja TK2. Kerran olemme kilpailleet voittaja luokassa, sieltä 0-tulos ;) Heppu on lisäksi Suomen muotovalio ja läpäissyt käyttäytymiskokeen (BH).
Itse olen 25-vuotias ja asustelen Turussa. Ammatiltani olen lastentarhanopettaja. Vapaa aika menee lähes kokonaan koirapuuhissa, treenatessa, kouluttaessa ja kisoissa.
Tästä se nyt sitten lähtee, yritän olla aktiivinen ja päivitellä blogia säännöllisesti!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)