Pikapäivitys siitä, että Svingi korkkasi tänään match show uransa:) Pentuja oli paikalla noin 50, joten aikaa hurahti kauan. Aluksi neiti oli mätsäripaikalla silleen pufff, pufff!! "Mä en oo ikinä nähny näin paljon koiria" Joopa joo.... Mutta nopeesti relasi. Svingiä vastassa oli pitkäkarvainen chihu (meniksenoin?). Neiti seisoi pöydällä niin kauniisti, eikä välittänyt yhtään tuomarista:) Liikkeessä neiti jopa ravasi..tietenkin pari loikkaa väliin, mutta muuten ihan jees..ei tätä oo viel oikein harjotelukaan. Svingi sai punaisen nauhan, ollen parempi näistä kahdesta. Sitten punasten kehässä n.25 pentua, joista Kinkku valittiin vielä 10 parhaan joukkoon, muttei sitten enää viiden. Aikas kiva aloitus, kyllä mä olin tytöstä niin ylpeä<3
Hepun osalta päivitys siitä, että Heppu teki eilen sikamakeita(!) tunnaripalautuksia!! Jihuu:)
Huomenna kutsuu Juva, ihanaa nähä taas kaikkia länderistejä!!
torstai 30. heinäkuuta 2009
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
Aikaa kulunut sata vuotta...
...kun viimeksi oon päivittäny. Ja on tapahtunutkin vaikka mitä!
Tärkein tapahtuma tietysti oli maajoukkuekarsinnat ATT-areenalla. Tässä hyvin lyhyesti tiivistetyt karsinnat meidän osalta. Eka rata oli hyppäri, jolta puhdas rata, tuloksella 1,01. Sijoitus 29, joka oikeutti meille pääsylipun myös sunnuntain radoille:) Aikaisemmin ei olla päästy Hepun kanssa sunnuntaille asti, joten hyvältä maistui paikka sunnuntaille. Toisen radan, joka oli agirata, menin sitten itse mokaamaan hyllyksi:( Ensin keppien sisäänmeno virhe, jonka jälkeen korjasin keppejä kolmen kiellon verran. Hiukanko ketutti, kun annoin tollasta tapahtua! Sunnuntain eka rata oli agirata, jonka menimme nopeasti läpi, kolmos esteen jälkeen putkeen ja siitä saikin sitten jo hipsiä pois kentältä...joopa joo..lyhyeksi jäi meidän sunnuntai. Kaiken kaikkiaan oli taas niin hienoa olla katsomassa karsintoja,tunnelma oli korkealla ja suoritukset mitä huikeampia! Erityisesti onnea Elinalle ja Omielle tavotteiden täyttymisestä ja maajoukkuepaikasta! Länderirintamalla joukkueeseen pääsivät Anu ja Viima, onnea!
Svingi oli mukana karsinnoissa molemmat päivät. Kaikkein kivointa Kinkun mielestä tietenkin oli, että kasvattajat, Jetti, Ceci ja Zona olivat paikalla! Neiti mielisteli kaikkia koiria niin paljon, että pissa vaan lensi.. Zona ja Svingi leikkivät hienosti painimista ja hiljaisesti (uskomatonta!) On ne niin nättejä ja kivoja tyttöjä molemmat:)
Svingiltä lähti viikko sitten pe eka hammas ja nyt niitä on lähtenyt ehkä 8. Uudet hampit on tullu nopsaan tilalla. Toivotaan et kulmuritkin lähtee hyvin. Tokalla rokotuksella oltiin myös ja ihan hienosti meni. Nyt Svingi kyllä tajusi homman jujun, mutta oli ihan nätisti. Painoa neidillä oli 6,3kg.
Mulla on ollut viikko lomaa, niin ollaan puuhattu vaikka mitä. Yks yö oltiin mökillä ja Svingi ja Tinka sai taas riehua ja Heppu nautti uimisesta ja leikkimisestä. Svingin kanssa kävin linja-autolla yks päivä Turun keskustassa ihmettelemässä paikkoja, tyttö oli ihan relasti. Torilta olisi kyllä pitänyt päästä nappaamaan kaikki pulut kiinni...kiva narun päässä rimpuileva pentu.. ;-P Perjantaina oltiin kaverin luona Järvenpäässä ja koiria oli mun koirien lisäksi Tira ja Yoda. Neljän koiran lauma toimi hienosti ja muutenkin kaikki meni kivasti, vaikka Yodalla olikin juoksu, niin ei Heppu paljoa reagoinut.Järvenpäässä käytiin ihmettelemässä pentunäyttelyssä, yksi läntsy siellä oli eli Manne, kyllä vaan oli komea poika! Harjoiteltiin siellä hiukan pöydällä seisomista. Minna tutki Svingin hampaat ja piteli koko koiraa ja sitten koitettiin hiukan raviakin. Heppua hiukan ravuutin, mutta en ottanut pöydälle, kun ei hänen enää tarvii olla missi. Sitten käytiin koirien kanssa pidemmällä lenkillä Lemmenlaaksossa, jossa olikin hienot maisemat. Svingi oli koko illan aivan naatti.
Eilen koirat oli Marikan vahdittavana porukoiden luona, kun itse oli tall ships racessa. Hoitoreissu oli mennyt hyvin, Tinka ja Svinkku tietty riekkunut.. :)
Hepun kanssa oon treenannut tokoa, lähinnä paikallamakuuta, kaukoja ja tunnaria. Tunnari on nyt tosi epävarmalla pohjalla. Heppu on tuonut hienosti oikeaa ja ei ole nostellut muita, mutta Hepusta huomaa että se on epävarma, kun palautus lähtee huonosti ja hitaasti ja tiputtelee kapulaa matkalla..tällasta ei oo ennen ollu. Täytyy saada taas itseluottamus kohdilleen, josko se siitä sitten taas paranisi.
Svingi harjoittelee sivulle tuloa, jota hän ei vielä hokaa, ja maahanmenoa, jota hän ei myöskään hokaa;-P Että hyvin menee, mutta menkööt!

maanantai 13. heinäkuuta 2009
Agiserti ja tuplanolla :-))
Viikonloppuna oli vuorossa meidän ensimmäinen KLAG. Perjantaina lähdettiin töiden jälkeen Terhin kanssa ajelemaan kohti Kokkolaa. Koirista messissä Heppu, Svingi ja espves Ziki. Matkalla napattiin Kaisi koirineen (espves Aida ja espves Dia) mukaan. Leirintäalue vaikutti kivalta ja meidän pikkupikku-mökkikin ihan riittävältä. Meidän mökki oli ihan kivassa paikassa, hiukan reunassa, niin koiria oli helppo pitää irti pihalla. Svingikinn sai totutella siihen, että oman mökin edustalla pysytään, vaikka kulkee väkeä koirineen ja pyörineen ohi ja hyvinhän se neiti siinä pysyi...ai niin, no meniväthän Ziki ja Svingi heti eka iltana naapurimökille, mutta kun ärtsy irlanninsetteri ajoi likat pois, niin ei sinne sitten enää menty.. ;-P
Klag-viikonloppu avattiin sitten parhaalla mahdollisella tavalla, eli grillaamaalla ;-) Ahneella on maha täysi ja hyvä mieli:) Lauantaina mun ja Hepun eka startti oli vasta yhden aikoihin, joten saatiin rauhassa aamulla nukkua. Ekan rata oli agilityrata ja sen tuomaroin Rantamäki-Lahtinen. Rata oli ihan mukava ja lähdinkin hyvillä fiiliksillä radalle. Rata meni kelvosti ja nollalla maaliin:) Molemmissa takaaleikkauksissa tuli komea kaarre, olisi paremmin pitänyt ennakoida, mutta muuten Heppu meni hyvillä linjoilla ja kontaktitikin oli jees, noh keinu kyllä aika nippanappa. Radan jälkeen kuulutukset, että tämä pari meni kärkeen, wau, no mutta vielä monta koiraa menemättä. Voi mikä onni ja ilo olikaan kun kaikki kisaajat olivat menneet ja me siellä kärkipaikalla yhä! Mikä fiilis!! :) Nollavoitto ja agilityserti ja sillä toinen kiinnitys agilityvalion arvoon. Ihana Huippu-Heppuni<3 Vähän ehkä kuoharia sitten skoolattiin kesken kisapäivän... ;-)
Jälkimmäinen agirata oli ilta yhdeksältä. Rata taas ihan jees, ei mikään vaikea, lopussa piiiiitkä loppusuora. Taisin vielä ennen rataa mainita, että Hepun kanssa loppusuorat on helppoja, kun se irtoaa eteen niin hyvin..nooh mutta miten kävikään.. Rata alkoi taas ihan hyvin ja puomin kontakti oli tosi loisto!! Keinu nyt myös parempi, A myös hyvä. Heppu kulki kuin ajatus ja oikeesti tuntui, että kaikki meni nappiin ja agility oli sillä hetkellä helppoa. Loppusuoralla sitten Heppu tuli toka vikan hypyn ohi ja hyppy väärään suuntaan..hyl. No siihenhän oli selvä syy, minussa. Kaikki lähti jo ennen koko loppusuoraa, kun jäin saattelemaan putkelle, enkä lähtenyt pinkomaan ja sitten en enää vaan kerenny..jalat oli hapoilla ja en vaan päässy eteen. Joku vihajsi, että se saattoi johtua kuoharista...epäilen;-P
Tosi hyvä mieli jäi!
Svingi hengasi kisapaikalla kuin vanha tekijä. häkissä olo meni kivasti parin kiljasun jälkeen, toiset koirat oli kivoja ja ihmiset vielä kivampia:) Kentän reunalla kun istuttiin, niin Svingi vaan relasti huilasi nurmikolla ja katteli ohi kiitäviä agilitykoiria. Hiukan tehtiin maahanmenoja ja sivulle tuloja ja tietty leikkiä. Tän hetken teema on kahden lelun leikki ja vihdoin sen avulla Svinkku on alkanu ees hiukan palauttelee mulle leluja.
Iltalenkki tehtiin porukalla ja mä vaan juoruun puhelimessa samalla kun mun molemmat koirat meinaa jäädä polkupyörän alle..joo..tosi hyvä koiranomistaja. No, mutta onneksi ei mitään käynyt. Ziki ja Svingi olivat ihan bestiksiä reissulle, niin kivaa oli likkojen leikkiä ja painia yhdessä. On se niin mukavaa, kun Svingikin saa jo pienenä totutella olemaan erilaisissa laumoissa, nytkin viiden koiran laumassa oleminen sujui täysin moitteettomasti ja neiti on hienosti omassa asemassaan. Illalla sitten porukalla grillattiin, myös Elsi ja Mia liittyivät seuraan, kivakiva:)
Sunnuntai aamulla satoi vettä, blaah. Eka agirata oli ihan älyttömän tyhmä juoksurata, mentiin vaan edes takaisin suoraa-suoraa ja suoraa. Ëi siis yhtään ainoota teknistä juttua...booring. No, se rata meni sitten juostessa. Tuloksena nolla, sijoituksella 6.
Viikonlopun vimppa rata oli hyppäri, aikas iisi sekin. Hyppärin alotus sujui hienosti ja taisi kyllä sujua koko rata. Taas nollalla maaliin ja TUPLANOLLA!!!! :) Kerrankin ennen toukokuuta;-D Sijoitus 5. Oli kyllä niin hyvä kisaviikonloppu, mä olin kaikkiin ratoihin tosi tyytyväinen, ohjaus pysyi kasassa hyvin kaikilla radoilla ja Heppu oli unelma.
Svingi teki hiukan puun kiertoja ja kahden lelun leikkiä. Lisäksi hän kävi pyytämässä velipoika Jytää leikkimään ja niin vaan Jytä tuli:) Pennut painoivat juosten ja painien ja länderiääniä pidellen. Söpöjä! Taas huomasi, että on toi Kinkku aika tiukka tyttö, niin vaan painoi Jytän maihin, mur mur, mä oon iso ja vahva. Onneksi aikuisten koirien kanssa Svingi ei oo tohon ryhtynyt, vaan on tiennyt myös leikissä paikkansa, esimerkiksi Zikin ja länderi Linan kanssa. Niin siis, nähtiin myös Hanna-Maaria ja Lina-tyttö. Länderit leikkivät kyllä kivasti, taisivat molemmat pitää toisistaan ja ehkäpä Heppukin hiukan ihastui.. Kiva oli nähdä teitä kaikkia! Leirillä nähdään taas!
Viikonloppu oli siis onnistunut Hepun puolesta, Svingin puolesta ja loistoseuran puolésta, kiitos Terhi ja Kaisi, ihan mahtava klag! :)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Kesäkuvia
Juhannus mökillä Rymättylässä
Vähän täytyy pikkusiskon kanssa välillä leikkiäkin..
"Anna tassu" ;-D
Koko lauma.
Svingi 12 viikkoa
JUHANNUKSENA TUORLASSA
Tässä sitten koko kööri, vasemmalta Svingi, Zona, Jytä, Mese, Jetti-äiti ja Ceci-hoitotäti :)
Nelikko: Mese, Svingi, Jytä ja takana Zona
Svingi ja velipoika Mese
Naapurileirin pentu ja "meidän" pennut Svingi ja Jytä
Ihana Jetti-äippä sekä lapset Jytä ja Svingi
Svingi ja Jytä. Huomasin kuvista, että siskokset ei ole sitten osuneet kahdestaan yhteenkään kuvaan...Svingi ja Zona varmaan menivät vaan koko ajan niin lujaa ;-)
Vesipeto! Vahdolla uimassa 25.6.
Minäkö muka kuin uitettu koira?!
Kaverukset 3.7.2009
Teipit otettu pois korvista..oi, kyllä hän vaan on niin nätti!
Ja tässä teipit olleet pois huikeat kolme päivää....katsokaapa vasenta..

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Salon toko 27.6
Oltiin siis Hepun kanssa viime lauantaina Salossa toko-kokeessa...ja niipä se meni kuin pohdinkin, että ei herunut ykköstulosta ilman kunnon treeniä..tosi onneksi edes kakkonen napsahti ja ei se kaukana ykkösestäkään ollut:) Kovin tyytyväinen olin taas kerran Heppuun ja siihen miten hienosti H jaksaa työskennellä koko kokeen ajan.
Ilma oli Salossa ihan jees. Oli luvattu +30 asteen hellettä ja ajattelinkin, et on varmaan tukalaa..mut mites kävi, vettä satoi melkein koko aamupäivän..Noh, ehkä parempi kuitenkin näin, niin oli viileämpää. Koe käytiin nurmikentällä ja voittajaluokan tuomaroi Harri Laisi. Tässä liikkeet tarkemmassa syynissä:
Paikalla makuu 9 Vino rintamasuunta. (Mutta ei noussut, niinku viimeks, jihuuuuu!!)
Seuraaminen 8,5 Mun mielestä niin kovin hienoa:) Mut todellisuudessa juoksu osuus on väljä ja täyskäännökset on aikas huonot. Ekaa kertaa meidän tokoilujen aikana osui sellainen seuraamiskaavio, jossa oli täyskäännös sekä käännös vasempaan sekä juoksussa että hitaassa käynnissä.
Istuminen liikkeestä 10 Tää taitaa olla meidän bravuuri:)
Luoksetulo 5 Ei lähteny eka käskyllä ja sit ei pysähtynyt seisomaan (surprise...)
Ruutu 7 Meni lujaa ja suoraan (wau!), käskytin maahanmenon niin, et Heppu oli jo takareunan yli, tällä kertaa se, että Heppu ei totellut maahan-käskyä, koitui onneksemme, koska sain korjattua Hepun vielä ruutuun ja sitten meni maahan ja loppu hyvin.
Hyppynouto 8,5 Ei tietoa mistä verotti, kun kerran palauttikin suoraan. Ehkä pienestä kapulan kääntelystä?
Metallinouto 8 Tosi vino palautus
Tunnari 0 Oi voi.. Heppu toi onneksi oman, mutta oli sitä ennen napannut väärän suuhun, ennen kuin tajusi, ettei olekaan oma..siitä siis automaattisesti nolla. Huoh. Tästä liikkeestä olisi riittänyt 7, niin ykkönen olis ollu plakkarissa..joo joo tiedetään, täl treenimääräl ei me edes oikeasti oltais ansaittu ykköstä.
Kaukot 9 Niin hyvät!! Loistoheppu:) Eka istumaan nousu oli tosi hidas, muuten vaihdokset toimi mainiosti ja pysyi paikallaan. Meidän kaukot on taas hyvä esimerkki siitä miten väärin opetettu liike voidaan korjata..
Kokonaisvaikutus 8,5 "Pienellä hiomisella koirasta tulee hyvä pakkaus. Tekemisen intoa riittää"
Eli siis kakkostulos ja sillä sijoitus 3/6.
Kokeesta viisastuneena olen tällä viikolla ihan oikeesti treenannut tokoa! Useampana päivänä oon ottanu paikallamakuuta, häiriökoirana toimii puuhun sidottu Svingi. Lisäksi oon ottanu tunnarin pitotreeniä ja sivulle tuonti treeniä. Kivaa! Taas on hiukan motivaatiota, kun vähällä treenillä saa kakkosen, niin mitä voikaan saada paljolla treenillä??
Sitten toi nuorempi tyyppi:) Hän on alkanut harjoittelemaan maahan menoa, se oli aluksi sairaan vaikeeta, mutta nyt onnistuu jo avustettuna. Lisäksi neiti on harjoitellut tolpan ympäri kiertämistä. Hän on siis oikein ahkeroinut:) Nyt on niin tosi kuuma, että huomaa erityisesti Svingistä, että se on paljon rauhallisempi kuin normaalisti, yötkin nukkuu kokonaan ja harvoin enää tulee öisin pissavahinkoa. Päivisin kun olen töissä on tullut aina yksi pisu, ei muuta ja kun oon kotona ei vahinkoja oikeastaan enää tuu kuin harvoin. Hyvällä mallilla siis.
Eilen ja tänään olin myös heppatallilla. Eilen otin pelkän Svingin mukaan ja Heppu meni porukoille náuttimaan laatuajasta. Ensin Svingiä hiukan jännitti Minnan shettis Nikke, no sit vaan hengailtiin ja juoruiltiin Minnan kans, ni sit jännitys helpotti ja sitten kun tuli pihalle joku iso heppa, niin se ei pelottanut sit yhtään. Me tavattiin myös mun elämäni poni Rusina<3 Minna ottikin semmosen kuvan mis S ja R on melkein nenätysten. Söpöjä:) Loppuajan S olikin sitten ihan rela tallilla.
Tänään mulla oli sitten molemmat muksut mukana, kun tarkoitus oli mennä Minnan, Yoda-koiran ja Lauran kanssa metsään kävelemään. Tänään Svingi oli sitten ku kotonaan:) Sinne se meni istumaan Nikken karsinan (joka on siis ulkona) eteen, et hei mis ne namit on, eilenkin täst samast hommast sai nameja;-P Heppu vähän katteli Svingiä, et onks toi hullu, eikse nää et siel on isoi elukoi, nooh namit huomatessaan myös Heppu muuttui "hulluksi" ja tuli tsekkailee Nikkeä. Lenkillä Yoda ja Svingi leikkivät kivasti ja kolme vastaantullutta bortsua ohitettiin hienosti. On se hassu, jotkut koirat jännittää niin hitsisti ja toiset on heti kivoja, on niillä niin pienet ne viestit ja eleet.
Tällasta tänne siis kuuluu. Huomenna mennään Marikan synttäreille koko kööri...kiva varmaan vieraille, kun penskat riehuu varmaan taas ku mitkäki... :) Marika vaan totesi, et nää on hänen synttärit ja hän haluu et koirat on mukana:)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)