Vuosi 2011 alkoi jo perinteeksi muodostuneella Eckerön reissulla raumalaisten kanssa. Vain Heppu lähti matkaan kanssani ja taisimmekin tehdä vain ja ainoastaan hyllyjä. Tällöin epäiltiin, että minut olisi lahjottu helsinkiläisten puolelle Rauma-Helsinki kaupunkitaistelussa :-D Svingi joutui tuolloin jäämään reissusta pois, koska hän paranteli itseään rengaskolarin jäljiltä.
Heti tammikuussa Svingi oli ortopedin tutkimuksissa ja neidiltä kuvattiin samalla koko kroppa. Renkaaseen törmääminen ei onneksi ollut aiheuttanut suurempia vahinkoja. Helmikuussa pikku hiljaa alettiin taas treenailemaan Svingin kanssa ja maaliskuussa päästiin taas yhdessä kisakentille! Toipuminen törmäyksestä kuitenkin kesti lähes vuoden, mutta nyt marraskuussa Piiran käsittelyssä Svingi oli erinomaisessa kunnossa.Maaliskuun alussa teimme Seinäjoelle kisareissun yhdessä Terhin ja Zikin kanssa. Reissu oli tuloksellisesti huikea! Kahdeksasta startista 6 nollaa ja 7 palkintosijaa! Parasta kuitenkin oli se, että voittonollalla Hepusta tuli Suomen Agilityvalio! Tulokselliset tavoitteet agilityn osalta Hepun kanssa täyttyivät-en olisi voinut olla iloisempi! :) Samalla reissulla Svingi nousi medi2-luokkaan ja sai vielä kakkosista ensimmäisen luvansa. Lisäksi Ziki sai ava-kellon tikittämään. Wau, me vedettiin hienosti!Huhtikuussa sain väliaikaisesti kolmannen koiran, kun Hakaloiden Ziki muutti meille heidän loman ajaksi. Ziki oli kyllä niin huippusopeutuvainen ja ihanainen muutenkin! 9.4 Svingi kävi hiukan Vaasassa misseilemässä ja kotiin tuomisina olikin uusi titteli, Suomen Muotovalio!
Toukokuussa Svingi aloitti agilitykurssin Noora Keskievarin koulutuksessa. Lisäksi teimme seuraavan reissun samalla porukalla kuin tammikuussakin Ahvenanmaalle. Onnistunut reissu itsessään, mutta huonoja tuloksia molemmilla koirilla. Kuun lopulla Svingi sitten nappasi Rauman kisoissa viimeisen luvansa ja siirtyi kilpailemaan kuninkuusluokkaan! Tokossa Svingi pisti myös parastaan, viimeinen alo-luokan ykkönen tuli Forssasta ja samalla eka koulari TK1.Kesäkuun alussa Svingi korkkasi 3-luokan hienosti nollalla ja sai samantien ava-kellon tikittämään, kun ensimmäinen sert-a napsahti kohdalle! Kesän alun ohjelmassa oli myös Jettildan pentuetapaaminen, kyllä oli mukavaa olla perhe koolla, t.Svingi. Lisäksi matkasimme Tarun kanssa Nastolaan SM-kilpailuihin. Heppu edusti ATT:a joukkueessa, valitettavasti saimme 10 virhettä. Yksilökilpailussa hyllytimme heti hyppyradan alussa, joten kisamme päättyivät lyhyeen. Hienoa oli kuitenkin taas viettää viikonloppu seuraten Suomen parasta agilitya!Heinäkuussa olimme Terhin ja Mikon + lapsien kanssa Kokkolassa KLAG:ssa. Ehkä mukavimmat agilitykisat mitä tiedän! Onnistuneita ratoja sain molempien koirien kanssa useamman ja Hepun kanssa muutaman nollankin! Maajoukkuekarsinnat pidettiin tällä kertaa Seinäjoella, reissussa yhdessä Tarun kanssa. Karsinnat vedin Hepun kanssa kyllä niin täydellä sydämellä ja joka hetkestä nauttien, karsinnat kun olivat Hepun viimeiset. Hyppäriltä tehtiinkin puhdas rata, mutta pienellä yliajalla. Agiradalta hylly. Heinäkuussa myös laumamme kasvoi yhdellä karvakasalla, kun Marikan ja Kallen luokse muutti shelttipentu Tuuli.Heinä-elokuun vaihteen kohokohta oli jälleen kerran länderileiri. Siellä on joka vuosi niiiin kivaa!!Syyskuussa kilpailtiin molempien koirien kanssa V-S:n piirinmestaruudesta. Heppu teki hienosti tuplanollan ja sai piirinmestaruus hopeaa!! Svingille toiselta radalta myös nolla ja agiserti. Joukkueradalla Heppu ponkaisi puomin alastulon yli, mutta joukkueemme yhtesitulos riitti kuitenkin hienosti hopeaan! Syyskuussa teimme lisäksi huippureissun Ruotsiin kisaamaan agilitya! Mun koirista vain Svingi lähti mukaan ja kavereiksi otettiin yksi jos toinenkin raumalainen:)
Lokakuussa teimme koirattoman reissun Ranskan Lieviniin katsomaan agilityn MM-kisoja! Muistoja taas monta lisää ja paljon pitkää ikää - niin paljon tuli taas naurettua! Kiitos matkakavereille!
Loka-marraskuussa kisasin vielä muutamia kisoja molempien koirien kanssa ja vihdoin alkoi yhteistyön sävel löytyä pikkulikan kanssa! Kahdeksasta startista 4 nollavoittoa ja ensimmäinen sert-H! :) Näiden kisojen päätteeksi olikin sitten hyvä jäädä kisatauolle huilailemaan!
Hepun agilityvuosi 2011:
-Suomen Agilityvalio
-Startteja yhteensä: 44
-Nollia: 17 (38,6%)
-Hyllyjä: 16 (36%)
-1x nollavoitto
Hepun tokovuosi 2011:
-7 koetta EVL:ssä, joista
1 x EVL3, 6 x EVL0
Svingin agilityvuosi 2011:
-Startteja yhteensä: 44
-Nollia: 13 (29,5%)
-Hyllyjä: 23 (52%)
-3lk:ssa 4x nollavoitto
-2 x sert-A, 1 x sert-H
Svingin tokovuosi 2011:
-TK1
-yhteensä 3 koetta, joista
-2 x ALO1, 1 x AVO0
Svingin näyttelyvuosi 2011:
-Suomen muotovalio
-4 näyttelyä, joista
-1xROP, 1xSERT, 2xCACIB
-Suomen Agilityvalio
-Startteja yhteensä: 44
-Nollia: 17 (38,6%)
-Hyllyjä: 16 (36%)
-1x nollavoitto
Hepun tokovuosi 2011:
-7 koetta EVL:ssä, joista
1 x EVL3, 6 x EVL0
Svingin agilityvuosi 2011:
-Startteja yhteensä: 44
-Nollia: 13 (29,5%)
-Hyllyjä: 23 (52%)
-3lk:ssa 4x nollavoitto
-2 x sert-A, 1 x sert-H
Svingin tokovuosi 2011:
-TK1
-yhteensä 3 koetta, joista
-2 x ALO1, 1 x AVO0
Svingin näyttelyvuosi 2011:
-Suomen muotovalio
-4 näyttelyä, joista
-1xROP, 1xSERT, 2xCACIB
Pääasiassa koko vuosi on siis mennyt agilityn merkeissä, siinä sivussa on tehty myös hiukan tokoa. Olen oppinut kuluneena vuonna paljon uutta agilitysta, omasta mielestäni olen kehittynyt itse ja yhdessä Svingin kanssa. Agilityn ohjauksen suhteen oma ajattelutapani on hieman muuttunut ja se on mielestäni auttanut minua olemaan parempi tiimi koirieni kanssa. Paljon on vielä opittavaa ja treenattavaa, monta kertaa haluan vielä ylittää itseni ja vielä useammin haluan olla paras mahdollinen ohjaaja koirilleni! Tekemisen into on nyt valtava ja samoin into oppia uutta! Isot kiitokset maailman parhaille koutseille Jaakolle ja Nooralle!! :)
Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2012 kaikille! Tehdään yhdessä ensi vuodesta yhtä upea! Ilman teitä ei meidän kuluneeseen vuoteen olisi mahtunut niin paljon hyviä hetkiä!