sunnuntai 30. lokakuuta 2011

21-23.10 Johan oli viikonloppu!

Hepulla huomattiin vuoden 2007 lopulla ensimmäisen kerran sivuääni sydämessä ja sen jälkeen sydän on kuunneltu jokaisella eläinlääkärireissulla ja siellähän se on ja pysyy. Heppu ei ole vuosien aikana oireillut mitenkään, eikä siis oireile yhä edelleenkään. Silti aina välillä mua on mietityttänyt tuo sydän. Nyt vihdoin sain varattua Hepulle sydän ultran ja olimmekin ultrassa pe 21.10. Sivuääni todettiin kohtalaisen voimakkaaksi, asteikolla 3/6. Syyksi selvisi ennalta arvattu vasemman puoleinen läppävika. Sydämen toiminta, rytmi, supistuvuus normaalit.

Koska mitään huolestuttavaa ei ilmennyt, saamme jatkaa elämäämme täysin normaalisti!! :) Agilitya saadaan mennä ihan rauhassa ja ei haittaa vaikka Pappakoira saa hepuleita Svingin kanssa metsässä - antaa mennä vaan! :-) Eläinlääkäri suositteli kontrollia vuoden välein mikäli oireita ei ole ja kunto pysyy hyvänä.

Tämä oli kyllä niin helpottava uutinen, ettei sydämessä ollut mitään hälyttävää. Meidän huippuonnistunut viikonloppu alkoi siis perjantaina tällä ekalla hyvällä jutulla! Heppu<3

Lauantaina lähdin ajelemaan agikisoihin Kirkkonummelle molemmat koirat mukanani. Terhi siellä jo minua odottelikin ja lähdettiin yhdessä verkkalenkille. Svingillä oli tiedossa kolme starttia ja Hepulla yksi. Ensimmäinen rata oli hyppäri, ei nyt mikään ylivaikea, mutta yhdessä pätkässä sai enemmän miettiä mitäs sitä tekisi. Heti alussa kolmas este oli putki, jonka jälkeen Svingi tulee jaloille, mutta sain kalastettua selän takaa. Sitten menee sujuvasti, mutta yhdessä kohtaa olma liike loppuu aivan täysin ja Svingi epäröi hypyn suorittamisen. Rata tuntui itsestä kököltä ja videolta se näytti vielä hirveämmältä. Radalta ei kuitenkaan virheitä ja nollalla maaliin. Siinä oli minulla ihmettelemistä, kun selvisi, että pikku-Svingi VOITTI!!! Kaupan päälisiksi sert-h ja karsintoihin vaadittava voitto-niin huikeeta! :)

Tokalta radalta sitten tulikin kymppi. Muuten olisi varmaan ollut ihan hyvä rata, jos mä vaan viitsisin ohjata kaikki hypyt kunnolla. Huoh. Kaksi kieltoa siis ja molemmat hypyiltä. Rataa voi ihmetellä tästä.

Kolmannella radalla mulla oli ensin Heppu. Heppu menee nätisti ja omaa tasaista vauhtiaan. Sekin on oppinut kääntymään aika näppärästi, vaikka onkin kankea. Puomin alastulolta kuitenkin virhe, joten tuloksella 5 maaliin. Svingin kanssa tämä rata tuntuu ehdottomasti päivän parhaalta! Jouhevaa menoa ja niin pienesti se likka kääntyy. Nollalla taas maaliin ja taas meinasi kartturi pyörtyä kun toisen kerran päivän aikana selvisi, että voitto tuli!! :-) Voittoradan linkki.

Kisapäivän jälkeen lähdimme ajelemaan Järvenpäähän Minnan ja Joonaksen luo. Käytiin tallilla katsomassa Nikke-ponia ja tehtiin kunnon iltalenkki...ja syötiin :-D Tosi kiva ilta, jonka kruunasi elokuva Liisa Ihmemaassa;-) Mä taisin nukahtaa heti kun laitettiin filmi pyörimään..hih.

Sunnuntaina lähdettiin Minna ja Yoda kyydissämme kohti Purinaa, jossa oli CityBelgien järjestämät kisat. Svingille tarjolla kaksi starttia ja Hepulle yksi. Mun kumpikaan koira ei ollut ekalla radalla, joten sain ihan rauhassa katsoa muiden suorituksia ja verkkailla kaikessa rauhassa.

Hyppyradalla Svingi aloitti. Voi luoja, rata ei nyt ihan mennyt putkeen. Tai just sinne se meni. Svingi imasi extraputken matkalla. Tämän jälkeen tuli vielä muutama virhe, vaikka oikeasti koitinkin tsempata. Tulos HYL. Heppu oli myös mukana hyppärillä. Heppu meni taas niin superkiltisti:) Hepun radan voi katsoa tästä. Tällä kertaa jopa ihan nollan arvoisesti ja sijoitus oli 4. Ländereille tuli nelosvoitto kun kulta ja hopea meni Villelle kera Hetan ja Adin ja pronssi Anskulle ja Fyralle ja neljäs oli siis Heppu.

Agiradalla oli mielenkiintoinen alku. Svingi menee sen kohtuu hyvin, mutta mä melkein kaadan siivekkeen potkaisemalla, kun olen ihan kiinni esteessä. Onneks vaan melkein. Tämä rata sujui taas kuin unelma. Keppien jälkeisessä takaakierrossa kompastun itse, mutta onneksi Svingi ei siihen reagoi. Viikonlopun kolmas nolla meidän naperolle, hyvä!! :) Ja kaiken kukkuraksi myös viikonlopun kolmas voitto!! :) Svingi on pop! Linkki Svingin rataan tästä. Tällä radalla myös Minna ja Yoda napsivat palkintoja, kun sijoittuivat mineissä toisiksi, jee!

Ei voi siis paljon muuta sanoa, kuin johan oli viikonloppu!!! :-D
Kolme 0-voittoa pikkulikalle ja vielä sert-H

4 kommenttia:

Pia kirjoitti...

Huh mikä kasa palkintoja :)! Onnea upeasta viikonlopusta!

Elina kirjoitti...

Vautsi mikä voittokone! Valtaisat onnittelut! :)

Tanja kirjoitti...

Ruoka riittää naapurienkin koirille :)! Onnittelut, hyvä sä & koiruudet!!

Anonyymi kirjoitti...

Vois sanoa, että tyty on leipänsä tienannut...Onnea !!