Tänään oltiin Svingin kanssa Halikossa Piiran luona. Meille kävi tuuri, kun saatiin tähän vuoden alkuun käsittelyaika, kiitos tuhannesti Kaisa! :-) Tässä lyhyt tiivistelmä käynnistä, kaikkea on vaikea muistaa, kun ei itse ymmärrä kaikkea, mutta pääasia, että muistaa mitä kotihoito-ohjeita annetaan:-)
Svingi oli vino oikealle. Kylkiluut olivat hieman eritasossa ja selkäranka "notkahti" oikealle. Lisäksi Svingi oli todella jäykkä, erityisesti rangasta. Onneksi jumeista huolimatta Svingi ei vaikuttanut käsittelyssä kovinkaan kipeältä. Käsittelyllä kylkiluut saatiin samaan tasoon, polvien kierteisyys lähti ja rankaan saatiin liikkuvuutta. Erityisesti tuo rangan liikkuvuus on helppo erottaa ihan näin maallikonkin silmin. Svingiltä on vasemmalta puolelta hieman lihakset heikentyneet, joten sillä ei vain ole voimaa pitää rankaa suorana, vaan se notkahtaa oikealle. Nyt täytyykin ensisijaisesti saada lihastasapaino kuntoon. Ravilenkkejä ja vesimattoa. Sainkin omalle fyssarille heti ensi maanantaiksi ajan vesimatolle. Lisäksi b-vitamiini ja magnesium kuurit, BoT pitoa jatketaan, kaurapussia voi pitää selän päällä mikäli likka siitä tykkää.
Piira ajatteli koko Svingin jäykkyyden olevan monen tekijän summa; tavallinen agikoiran jäykkyys, rengaskolari, pakkasilmat ja Svingi tapa reagoida valppaasti ja lihasjännityksellä eri tilanteisiin.
Suurin osa Piiralla nousseista asioista oli samoja kuin fyssarillakin. Vino ranka oli oikeastaan ainoa isompi asia, joka nousi vasta Piiralla esiin. Svingi antoi taas hienosti käsitellä itseään. Varasin seuraavan ajan Svingille heinäkuulle (jonne oli seuraavat vapaat ajat).
torstai 24. helmikuuta 2011
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Onnistuneet sunnuntaitreenit
Ihanaa kun tänään on ollut niin inhimillistä pakkasta kuin -8. Lenkkeilykin maistui mukavalle. Nyt vain uupui se ihana auringonpaiste, joka on ollut noilla paukkupakkasilla. No, mutta kaikkea ei vaan voi saada. Tehtiin päivälenkki yhdessä Marikan,Äitin ja Tinkan kanssa. Tyttöjen leikki on aikamoista, Svingi rähisee ihan hulluna. Taitaa olla aika siinä rajoilla, että onko kivaa vai ei, mutta onneksi vielä on mennyt kivan puolelle ja se mikä on oikeesti mukaavaa, on että Svingi ja Tinka ovat alkaneet leikkiä myös juoksuleikkejä.
Innostuttiin Lauran kanssa lähtemään sitten vielä sunnuntai-illan kunniaksi hallille treenaamaan. Olin päättänyt tehdä Svingin kanssa vain pieniä harjoituksia ja suunnitelmassa pysyminen tuotti sen, että oli hyvin onnistuneet treenit ja iloinen mieli! :-) Tein Svingin kanssa alun vastaanottoja kolmella hypyllä, niin, että hypyt eivät olleet linjassa. Kakkoshypylle piti työntää. Palkkailin Svingiä lelun kanssa ja muutaman toiston jälkeen alkoi mennä hienosti ja neiti alkoi tarkemmin katsomaan mitä minä puuhasin, eikä vain juossut suorinta tietä luokseni. Näitä pitäisi muistaa enemmän vahvistaa.
Lisäksi tein rengasta ensimmäisen kerran rengaskolarin jälkeen. Ja hienosti meni! Eipä siinä mitään ihmeellistä Svingin mielestä ollut:-) Tein yksittäisenä sekä vauhdista. Nyt vaan jokaikiseen treeniin mukaan rengas.
Vimpaksi Svingi teki keinua. Laura piti jalalla hiukan kiinni, jotta S malttoi mennä vauhdilla loppuun. Joka toiston jäkeen keinu vain parani.
Hepun agility suunnitelmat muuttuivat tokoksi, kun yksi kenttä oli raivattu esteistä tyhjäksi. Herralle luvassa ruututreeniä. En oo tehnyt täys mittasta ruutukaaviota ties koska, mutta hienosti meni. Siitä olin eritysen iloinen, että vaikka Heppu näki, että palkka vietiin ruutuun, se malttoi silti kaikessa rauhassa tehdä ensin merkin ja odottaa käskyä ruutuun, jee!! :-) Lisäksi Heppu teki liikkeestä jääviä. Seisominen hyvä, maahan hyvä, MUTTA istumisessa jäi monta kertaa seisomaan. Lopuksi sekin onnistui, mutta kyllä oli vaikeeta. Tokon palkaksi Heppu sai hiukan rallitella Aata. Olipas kivaa!!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Hyvinkäällä kisaamassa
Tänä aamulla kun kello soi puoli viideltä, Hyvinkäälle lähtö oli ennen puoli kuutta ja juhliva kansa ajeli takseilla kotiin nukkumaan sekä vielä pakkanen paukkui -22 asteessa, niin mietin, että kyllä sitä hullu saa olla, kun sunnuntai aamuna ei keksi muuta ohjelmaa kun lähteä kisaamaan :-D
No mutta niin me vaan lähdettiin yhdessä Sallan ja Vilin kanssa reissuun. Ei ollut oikein tulosrikasreissu, mutta tulipa tehtyä. Virheistä oppii ja niin edelleen, eikö? :-P
Kaikki kolme rataa olivat agiratoja ja Herralan käsialaa. Tykkäsin kaikista radoista. Ensimmäisellä radalla seiska este oli putki ja ohjasin sen vedolla->ei lähtenyt Heppu mukaan->hylly väärään päähän putkea. Yleensä Heppu lähtee vetoihin hyvin mukaan, varsinkin jos olen lähellä, niin kuin nyt, mutta jotain meni vikaan. Vielä loppuun itse mokaamani keppien sisäänmenovirhe, muuten ihan ok rata, hiukan Heppu tuntui nihkeältä, no kukapa ei klo 8 aamulla...
Toinen rata oli vauhdikas. Rata oli oikeastaan aikas sujuva ja Heppu lähti lähes kaikkiin ohjauksiin hyvin mukaan, yhdestä sylivekistä tuli läpi, tosin videokuva kertoi karua totuutta ohjaajan väärästä ajoituksesta.. Radalta tuli 5 virhe puomin alastulolta :-O Lähetin Hepun puomille ja leijeröin aikas kauas hypyn taakse, oma liike tyssäs, samoin Heppu pysähtyi puomin alastulolle ihmettelemään, että mihin kartturi meni, seisoi siinä hetken ja hyppäsi kontaktin sivusta alas. Tällä radalla huippua oli se että Hepun etenemä oli 4,32m/s ja aika oli muihin koirakoihin verrattuna aikas hieno pappakoiralle! :-)
Viimeiselläkin radalla oli kivasti vauhtia. Kakkoseste meni päin peetä. Puolessa välissä Heppu tuli yhden hypyn ohi eli kielto siitä. Loppuun Heppu luki mun vastaan jarrutuksen takaakierroksi :-O Hyl ja väärä rata. Salla sanoi, että katsomon puolelta se näytti kuin olisin ohjannut koiran takaakiertoon..ilmeisesti se näytti myös siltä Hepun mielestä. Outoa.
Svingi oli myös mukana turistina, hän sai ottaa pari kertaa keppejä, sen jälkeen lelun kanssa villiä rallittelua ympäriinsä. Ihmiset varmaan ajatteli, että pitäisivät länderinsä ruodussa, mutta Svingi oli vaan iloinen, ei hän karkaamassa ollut :-D Muutenkin Svingi on saanut tällä viikolla treenailla aksaa, ollaan tehty keppejä, eteen lähetyksiä, aata ja pakkovalsseja, se on niin ihanan innoissaan!!

tiistai 8. helmikuuta 2011
Tokopäivitys
Pakko välillä päivittää myös hieman tokoasioita, koska molemmat koirat on ilmoitettu maaliskuussa kokeeseen. Nyt vaan peukkuja, ettei ole jäätävä ilma. Talvi ollaan taas treenattu hieman laiskasti:-O Tai kyllähän mä päivittäin teen sisällä jotain, mutta tilaa vaativia liikkeitä (luokse, ruutu, ohjattu..) mä olen tenhyt häpeällisen vähän. Mä kyllä yritän taas tsempata!
Hepun kanssa olen treenannut nyt evl:n sääntömuutoksesta johtuen liikkeestä jäävien tarkempaa erottelua. Ennen tein aina samassa järjestyksessä, mutta nyt olen sekoittanut. Ensin Heppu tarjosi aina ekaksi seisomista, mutta nopeasti se on alkanut kuuntelemaan mitä sanon, eikä vain kuvittele tietävänsä. Suurin ongelma tässä ex-idarissa on kuitenkin se, että mulla on todella suuret vahvistavat avut, argh. Maahanmenossakin pää kääntyy voimakkaasti ja varmaan myös istumisessa. Yritän tietoisesti päästä niistä eroon. Tarvis varmaan pyytää, et joku kuvaisi, niin näkisi itsekin totuuden..
Heppu on tehnyt lisäksi merkkiä. Se on nyt ok, ei supernopea, mutta laukalla kuitenkin menee merkille ja kääntyy kohti minua merkin taakse - juuri niin kuin olen halunnutkin. Olen myös tehnyt häiriöharjoitusta, jotta malttaa tehdä merkin, vaikka ympäristössä on muutakin, kuten ohjatun kapulat.
Sitten Heppu on treenannut kaukoja ja noutokapulan palautusta. Kotioloissa ei kaukoissa liiku yhtään! Kokeessa aina saa hilattua itsensä puoli mittaa:-( Kapulan palautusta oon treenannut ihan tavallisella puukapulalla, vaikka sitä ei enää evlssä ole, mutta se on Hepulle mieluisin ja palautusta olen tehnyt niin paljon, niin en halua, että muuttuu epämieluisaksi. Nyt Heppu pitää kapulaa hienosti, vaikka kosken kapulaan, rapsuttelen, kumartelen, laitan käden kapulan alle jne. Välillä ei meinaa luvallakaan irrottaa. Voiskohan tosta päätellä, että H ei ole aivan varma millon saa irrottaa..?! ;-)
Svingis-Pingis on myös tehnyt jotain tokoon liittyvää:-) Seuraamista olen tehnyt aika vähän,se on nyt mun mielestä riittävän hyvää. Kestotreeniä on pakko alkaa ottamaan Svinginkin kanssa, jotta ei sitten oo ihmeissään kokeessa. Liikkeestä seisomista ja maahanmenoa oon tenhyt, ne on molemmat hyvät. Upeesti Svingi seisoo liikkumatta, vaikka kiertäisin taakse tai sivulle, pää kääntyy, mutta tassut ei liiku, jes! Nopeita maahanmenoja oon tehnyt leikin yhteydessä.
Alo-liikkeistä Svingi on tehnyt ihan perus luoksetuloa, pomppu tulee loppuun ennen perusasentoa, mun pitäis varmaan päättää aionko mä puuttua siihen vai en...
Avo-liikkeistä likka osaa kaukojen istu-maahan muutokset jo oikeastaan täydellisesti. Tai no okei, täydellisessä suorituksessahan koira muuttaisi liikeasennot kuin salama, Svingi on vaan sellanen hiukan iisimpi salama :-D Eli muuttaa asennot ekasta käskystä, mutta rauhallisesti, ei liiku yhtään. Seisomista ollaan aloitettu harjoittelemaan, mutta sitä ei vielä osata. Nouto on mennyt hiukan takapakkia, jossain vaiheessa palautti istumaan jo, nyt palauttaa vaan käteen seisoen, no kyllä mä uskon,että se taas edistyy, kunhan muistan pitää sen tarpeeksi kivana :-)
Että tällaista tokoilua tänne. Kyllä on molemmilla koirilla näillä treenimäärillä vielä lähes loputon tie tavotteisiin. Kyllähän ne tekis, jos joku treenais. Huoh, nyt mä alotan kuukauden tehokuurin!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)