lauantai 21. maaliskuuta 2009

Vuoden 2008 tokoländeri ja paljon muuta kivaa:)

Viikko takaperin Suomen kromfohrländer yhdistyksen kevätkokouksessa Heppu siis blokkasi useamman palkinnon. Heppu palkittiin VUODEN 2008 TOKOLÄNDERIKSI =) Tämän palkinnon Heppu on saanut aikaisemmin vuosilta 2005 ja 2006, vuodelta 2007 palkinnon nappasi Jetti. Heppu sai myös VUODEN 2008 PENNIN MEDI-POKAALIN. Tämä tarkoittaa, että Heppu oli rotunsa menestynein medikoira vuoden 2008 Suomen mestaruus-kisoissa (sij. 11). Hyvä me:) Tärkein kiitos kuuluu tietty Hepulle, joka on ollut niin super!

Paljon muutakin riemua ja iloa on mahtunut meidän elämään. Tärkeintä ja ihaninta on, että Hepun tassut ovat vihdoin alkaneet parantua!!!!!! Osa lenkeistä lenkitellään jo ilman tossuja, vielä kun nuo hitsin sorat harjattaisiin tuolta kaduilta pois, niin tossut saisivat jäädä kokonaan kaappiin. Mutta ihan hyvä edetä hitaasti ja varmasti. Ja tänään tapahtui ihana asia, eli Heppu pääsi ottamaan AGILITYA, ILMAN TOSSUJA! Otin hypyillä jumppasarjaa ja sitten sellaista takaakierto hässäkkää, en tietenkään mitään hurjia määriä, mutta ihan kunnollisesti kuitenkin. Sitten otettiin puomia ja putkea myös muutaman kerran...ja Hepun tassut olivat treenin jälkeen kunnossa!!! Ja verkkalenkille vaan ja eihän me mitään tossuja tarvita:) Hiukanko oon onnellinen! Ja on se ihana huomata, miten ihmiset myötäelävät meidän iloa! Nyt sitten pientä treeniä muutaman kerran viikossa, jotta saadaan jätkän lihaskunto ennalleen!

Emmakin on ollut mukana menossa aikas paljon. Parit treenit oltiin vielä Jaakolla ja ihan kivasti on mennyt, haastetta aiheuttaa takaaohjaus.. Tekee mulle niin hyvää treenata Emman kanssa, kun joutuu tosissaan tekemään takaaohjauksessa töitä. Tänään Emma pääsi mukaan Jari Suomalaisen kurssille ja kyllä oli Emma etevä. Tänään vaan lähdön kanssa oli enemmän ongelmia kuin aikaisemmin..mut mä olin sitkeä, enkä antanut periksi, hyvä minä. Tykkäsin Suomalaisen koulutuksesta tosi paljon ja hänen tyylistään ohjata. Mulle ja Emmalle löytyi hyvät ohjaukset, jotka toimivat hienosti, kivaa. Juosta sai, hiki vaan virtasi, mutta kivaa oli. On se agility vaan niin kivaa!

On muuten tuo Emma aikas hupsu tyyppi. Yks kerta hän ajatteli voivansa nukkua vaikka mun olohuoneen pöydällä ja siellä hän veteli sikeitä onnellisena. Piti ensin ottaa valokuva, ennen kuin häädin pikku-koiran pois. =)

En varmaan muista puoliakaan mitä tässä ajassa on tapahtunut, mutta ei sen niin tarkkaa.

torstai 19. maaliskuuta 2009

Heppu 6-vuotta

PALJON ONNEA 6-VUOTIAALLE HEPULLE!!! :)

Elämäni ilo ja valo <3

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Heppu tokoilee

Tänään pakkasin tokokamat reppuun ja lähdin käppäilemään Hepun kanssa aika lähellä olevalle kentälle treenaamaan. Tehtiin aika pitkä treeni ja hyvin Heppu jaksoi, nautti vaan, kun sai puuhastella, kun koko viikonloppu on muuten mennyt vain löhöillessä.
Seuraamista tein tuttuun tapaan palkkaillen säännöllisen epäsäännöllisesti kunnes huomasin mikä vielä mättää, eli aina mun ekalla askeleella Heppu katsoo ensin eteen ja vasta sitten ottaa katsekontaktin, bad-bad. Palkkailin naksun avulla sitä että ottaa heti katsekontaktin ja jo toimi:) Täytyy tästäkin eteenpäin muistaa palkkailla enemmän siitä että nappaa oikean asennon heti.
Sitten tein ruutua, se oli aika hulvatonta, koska olin tehnyt ruudun umpihankeen :-D No, mutta ihan kivasti se meni kuitenkin:)
Tunnaria tein liikkeenä, mut pelkän oman piilotuksena. Siis, silleen liikkeenä, et tein kaikki alkukääntymiset ja luovutukset. Aikas hyvin meni sekin, kun kokonaisuutena oon tehny tunnaria aika vähän. Tein myös muutamia pelkkiä tuonteja, hyvin. Tavallista noutoa tein tasan kerran,koska se oli ekalla SUPER:)
Sitten tein taas sitä kammottavaa luoksetuloa,joka yllätyksekseni olikin tänään parempi kuin pitkästä aikaa. Ehkä sitä toivoa vielä on.
Lopuksi tein vielä pitkästä pitkästä aikaa seuraamisen kestotreenin. Laitoin namikipon sivuun niin että Heppu näki sen ja sitten vaan seuraamista ja seuraamista. Yritin sisällyttää siihen kaiken mahdollisen ja sitten kun omasta mielestäni olin seuruuttanut kohtalaisen kauan, niin sitten yllättäen vapautus namikipolle ja namien jälkeen leikki ja treeni oli pulkassa!
Aika makee länderi mulla:)

torstai 5. maaliskuuta 2009

Aksakisat ja kuvahaaste

Viime lauantaina olimme täydellä autolla Riihimäellä agilitykisoissa. Mukaan pääsivät Heppu ja Emma sekä Marika ja Tinka. Vain Emma pääsi kuitenkin kilpailemaan. Ensinnäkin, olin niin innoissani siitä, että pääsin kisaamaan, kiitos Elsin ja Emman:) Riksussa oli kaksi Mujusen rataa. Eka rata oli agilityrata ja siinä saimme tulokseksi 5. Kepeiltä tuli virhe...taisin ohjata Emman vähän huolimattomasti ja E haki ekan välin ja juoksi siitä läpi ja HUUUUUUUSI mulle... :-P Hetki meni korjaukseen ja sitten taas matkaan ja loppurata olikin sitten hyvä! Tokalta radalta tuli hylly kun Emma suoritti yhden ekstrahypyn, mutta se ei tahtia haitannut, täysillä vaan loppuun. Henkäisin itse hiukan liian ajoissa, enkä ottanut koiraa mukaan.. Ihan samanlainen moka, kuin Hepun kanssa usein... Oli kuitenkin niiiiiiin kivaa!!! Mietin radalta tullessani, että tällainen fiilis pitäisi olla AINA kisan jälkeen, oli vaan kivaa ja nautin ihan täysillä kun sain mennä! :) Ai niin, Emma muuten pysyi lähdössä molemmilla radoilla ;-)

Myös Heppu ja Tinka pääsivät hiukan ottamaan verkkaestetitä. Tinka keppejä ja Heppu keppejä ja keinua. Alku ja loppuverkat mentiin koko porukalla ja loppulenkille saatiin myös Silja ja Pikku kaveriksi. By the way, mä oon ihan solmussa kahden koiran remmien kanssa... :-O

Sunnuntaina Heppu pääsi piiiiiiiitkästä aikaa treenaamaan aikas paljon aksaa. Hänellä oli kyllä vielä tossut jalassa. Kontaktit meni aikas mallikkaasti:) Treenin jälkeen tsekkasin tassut, kaikki kunnossa, hip hurraa!

Eilen Emma pääsi taas treenaamaan ja harkat menivätkin kivasti, hienosti pikku-koira irtoo (välillä muualle kuin pitäisi) ja kääntyy niin makeesti! Heppu pääsi treenaamaan hiukan tokoa pihalle. Otin seuraamista, kaukoja, luoksetuloa ja ruutua. Seuraamisessa Miia huomasi, että H poikittaa....ite en oo huomannu mitään..nooh, ei takerruta pikku asioihin?! :) Kaukot oli tosi hyvät, samoin ruutu!! Kivaa:) Luoksetulo nyt on ihan kaamee, mut siihen ei oikein treeni auta, ku itellä on peukalo muualla ku pitäis.. No, tein sitä kuitenkin. Ei muuten päästykään sinne Porin kokeeseen maaliskuun lopulla, ollaan vast varasijalla, harmillista, mä niin odotin sitä koetta. Taidan siis ilmoittaa Emman silloin tsaukkilan aksakisoihin...

Tähän loppuun vielä KUVAHAASTE, joka saatiin Annariinan blogista.
Haasteen ohjeistus menee näin: Avaa neljäs kuvakansio ja valitse sieltä neljäs kuva ja julkaise se blogissasi, kerro kuvasta jotain. Laita haaste neljälle bloggaajalle eteenpäin.


Kuvan on ottanut TIINA KOPONEN

Kuva on vuoden 2008 SM-kisoista, joissa tulimme sijalle 11. Perjantaina saatiin kisat aurinkoisessa säässä ja sunnuntaina koko kenttä oli täynnä vettä.. Kivat kisat ja hyvä kisafiilis.

Heitän haasteen seuraaviin blogeihin:

1. Mervi ja Mila

2. Marja ja Hugo+Eicca

3. Sanna+Topi ja Gille+Pogo

4. Taru ja Soolo+Ebba



:)