lauantai 21. maaliskuuta 2009

Vuoden 2008 tokoländeri ja paljon muuta kivaa:)

Viikko takaperin Suomen kromfohrländer yhdistyksen kevätkokouksessa Heppu siis blokkasi useamman palkinnon. Heppu palkittiin VUODEN 2008 TOKOLÄNDERIKSI =) Tämän palkinnon Heppu on saanut aikaisemmin vuosilta 2005 ja 2006, vuodelta 2007 palkinnon nappasi Jetti. Heppu sai myös VUODEN 2008 PENNIN MEDI-POKAALIN. Tämä tarkoittaa, että Heppu oli rotunsa menestynein medikoira vuoden 2008 Suomen mestaruus-kisoissa (sij. 11). Hyvä me:) Tärkein kiitos kuuluu tietty Hepulle, joka on ollut niin super!

Paljon muutakin riemua ja iloa on mahtunut meidän elämään. Tärkeintä ja ihaninta on, että Hepun tassut ovat vihdoin alkaneet parantua!!!!!! Osa lenkeistä lenkitellään jo ilman tossuja, vielä kun nuo hitsin sorat harjattaisiin tuolta kaduilta pois, niin tossut saisivat jäädä kokonaan kaappiin. Mutta ihan hyvä edetä hitaasti ja varmasti. Ja tänään tapahtui ihana asia, eli Heppu pääsi ottamaan AGILITYA, ILMAN TOSSUJA! Otin hypyillä jumppasarjaa ja sitten sellaista takaakierto hässäkkää, en tietenkään mitään hurjia määriä, mutta ihan kunnollisesti kuitenkin. Sitten otettiin puomia ja putkea myös muutaman kerran...ja Hepun tassut olivat treenin jälkeen kunnossa!!! Ja verkkalenkille vaan ja eihän me mitään tossuja tarvita:) Hiukanko oon onnellinen! Ja on se ihana huomata, miten ihmiset myötäelävät meidän iloa! Nyt sitten pientä treeniä muutaman kerran viikossa, jotta saadaan jätkän lihaskunto ennalleen!

Emmakin on ollut mukana menossa aikas paljon. Parit treenit oltiin vielä Jaakolla ja ihan kivasti on mennyt, haastetta aiheuttaa takaaohjaus.. Tekee mulle niin hyvää treenata Emman kanssa, kun joutuu tosissaan tekemään takaaohjauksessa töitä. Tänään Emma pääsi mukaan Jari Suomalaisen kurssille ja kyllä oli Emma etevä. Tänään vaan lähdön kanssa oli enemmän ongelmia kuin aikaisemmin..mut mä olin sitkeä, enkä antanut periksi, hyvä minä. Tykkäsin Suomalaisen koulutuksesta tosi paljon ja hänen tyylistään ohjata. Mulle ja Emmalle löytyi hyvät ohjaukset, jotka toimivat hienosti, kivaa. Juosta sai, hiki vaan virtasi, mutta kivaa oli. On se agility vaan niin kivaa!

On muuten tuo Emma aikas hupsu tyyppi. Yks kerta hän ajatteli voivansa nukkua vaikka mun olohuoneen pöydällä ja siellä hän veteli sikeitä onnellisena. Piti ensin ottaa valokuva, ennen kuin häädin pikku-koiran pois. =)

En varmaan muista puoliakaan mitä tässä ajassa on tapahtunut, mutta ei sen niin tarkkaa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kuulla, että Heppulin tassut alkaa paranee. Mä niin kans odotan, että pääsen takaisin agikentille, kyllähän tässä on pian 5 kk taukoiltu..

Anonyymi kirjoitti...

TossuTanelle onnea ja kiva että ne tossut saa nyt nostaa narikkaan ..
onnea toivottelee
tytär Luna ja tyttärentytär Suski ja koko muu Welmusen porukka

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa että tassut alkavat parantua ja pian teidätkin nähdään kisakentillä;)
T. Team Nipael sekä taustamimmit

MarjaK kirjoitti...

Kuvahaaste hoidettu! Kiitos taas neuvosta! Eikä ole aprillia!