tiistai 28. kesäkuuta 2011

KESÄ

Kesäkuu alkoi mukavissa merkeissä, kun suunnistimme koirien kanssa Pieksämäelle Mervin, Kimmon ja Iidan sekä länderien Milan ja Nemin luokse. Milahan on Hepun tytär ja ihan samis kuin isänsäkin! Nemi ja Svingi taas ovat melkein samanikäisiä. Ensin mentiin katsomaan kun Mervi aksaili koirien kanssa ja sitten päästiin metsään tutustuttamaan koirat. Nuoremmat hiukan kyräili ennen kuin rauhottuivat, kun taas vanhemmat viis veisasivat muista - pääasia että pääsi uimaan! :-D

Viikonloppu meni tosi nopeasti, niinhän se aika kuluu kun on kivaa! Heppu ja Svingi käyttäytyivät pikku-Iidan kanssa aivan upeasti. Olin kyllä tosi ylpeä koiristani, kun kerran eivät lapsiperheen koiria oikeasti ole, mutta aivan siltä ne vaikuttivat. Länderit tulivat juttuun keskenään ja samoin me ihmiset. Mervin kanssa lenkkeiltin, tehtiin nähtävyyskierros ja juoruttiin. Oli kyllä huippureissu, kiitos!! :-)

Heti seuraavana viikonloppuna olimme taas reissussa. Lauantaiaamuna 11.6 kisasimme ensin Riman kisoissa ja illaksi siirryimme Turenkiin viettämään Jettildan B-pentuetapaamista. Meidän osalta kisat meni hiukan niin ja näin, Hepulle hylly ja nolla, Svingille kaksi hyllyä. Beet kuitenkin onnistuivat yleisesti ottaen hyvin, kun Tarja ja Jytä nousivat kakkosiin ja Tanja ja Mese sekä Tilda ja Zona saivat luva-nollat ykkösistä, upeea, ONNEA!! :-)

Turengissa oli koira jos toinenkin ;-) Melkein koko Svingin perhe oli pääsyt paikalle, vain yksi velipoika oli estynyt tulemasta. Oliskohan koiria ollut yhteensä 12. Hienosti koko porukka tuli toimeen keskenään.
veli-Eppu, sisko-Zona, isi-Frank, äiti-Jetti, Svingi, Heppu, veli-Jytä, täto-Ceci, Rumba, veli-Mese ja Muusa. Kuvasta puuttuu pikku-Artturi. (toivottavasti meni oikees järjestykses ;-))

Jassu ja Jari olivat tehneet hyvää ruokaa ja muutenkin päivä ja ilta menivät oikein mukavasti jutellessa, saunoessa, katsellessa agivideoita ja nautiskellessa lämpimästä kesäillasta. Kiitos Jettiläiset, ensi vuonna taas! Olikos se sitten silloin Järvenpäässä?! :-)

Isä-Frank ja Svingi
Kotimatkalla Turengista poikettiin Marikan ja Kallen luona Tarvasjoella syömässä. Käytiin samalla myös uintireissulla. Svingikin meni ensimmäisen kerran lelun perässä kokonaan veteen. Eiköhän siitäkin vielä Hepun kaltainen vesipeto saada!! :-)


Viikko taas eteenpäin ja reissaamiset jatkuu. Nyt vuorossa agilityn SM-kisat Nastolassa. Perjantaina ajettiin Tarun ja veisäisten Ebban ja Soolon kanssa paikalle. Saatiin teltta huippupaikalle, näet Hakaloiden (kahvila)vaunun viereen ;-) Perjantaina mulla oli molemmat koirat ilmoitettu yhteen starttiin. Heppu aloitti ja tekikin oikein kelpo radan, harmi vaan että vedätin puomin ohi, siitä 5. Svinkku meni myös kivasti, sillä oli taas parempi draivi päällä kun vähään aikaan. Aalta tuli ensin ohi, kun itse meinasin törmätä ja lopussa Svinkku ohittaa toka vikan hypyn. Se on oikeastaan ihan käsittämätön ohitus, koska on jo hyppäämässä ja sitten jarruttaa pois :-O Toki mun ohjaus tippuu, mutta kuitenkin. Hyvä mieli jäi perjantain radoista!

Tarun kanssa yövyttiin Lahdessa hotellissa. Oikeassa Lahden bilekeskuksessa. Niin kauhea meteli, tupakan savu ja biletys raikui koko yön, että ei oikein nukuttanut. Yök mikä paikka.

Lauantaina olin Hepun kanssa ATT:n sm-joukkueessa. Tosi harmittavat virheet. Ensin kontaktivirhe puomilta, tämä tosin oli aika odotettu. Mutta toiseksi virheeksi vielä keppivirhe vimpasta välistä. Pöh. ATT:n medien lopulliseksi tulokseksi jäi 10, kun kaksi koirakkoa (Niina ja Sumu sekä Mikael ja Nipa) saivat tehtyä nollan.

Sunnuntain yksilökisa ei oikein sitten mennyt putkeen. Harmittaa kyllä vietävästi. En kertaakaan epäillyt mun ohjausvalintaani, koska olin tehnyt samanlaisen alun ennenkin. En kuitenkaan jarruttanut niistoon tarpeeksi ja Heppu hyppäsi niiston läpi ja heti vieterinä hypyn takaisin. Hyl. Heti esteeltä kaksi. Katsottiin kaikki finaalit loppuun ja fiilisteltiin sm-tunnelmaa. Mä kyllä tykkään kisata sekä kannustaa noissa isoissa kisoissa. Eniten onnea medien SM5, Kaisa ja kromfo Hikka, upeesti meni! :-) Onnea myös Minna ja Yoda, KAT:n minijoukkue sij.4! Oli kyllä huipusti kivaa nähdä taas paljon tuttuja, Hepunveli Simokin nähtiin tosi pitkästä aikaa, oli muuten veikka tehnyt joukkueradalla nollan, jes! :-)

Tästäkin reissusta suurin kiitos kuuluu sille ainoalle ja oikealle reissuseuralle, raumalaisille. Kivaa oli myös kun äiti, isä ja Marika olivat sunnuntaina kannustamassa!

Juhannuksena oltiin kaverini Katjan ja koirien kanssa roadtripillä Saariston rengastiellä. Lähdettiin perjantaiaamuna ajamaan Paraisten läpi Nauvoon, Korppooseen ja Houtskäriin. Sielä yövyimme teltassa, niin vain onnistui vielä itseltäkin telttayöpyminen :-P ja koirilta myös!

Evästauko ParaisillaAika hyvin menivät lossien ja lauttojen aikataulut, kun melkein suoraan saatiin aina ajaa sisään. Korppoossa jouduttiin odottamaan 1,5 tuntia, mutta se meni mukavasti kaffella ja juorutessa. Lapset kävivät rapsuttamassa ja taluttamassa Svingiä :-D Jos lapsi on tarpeeksi pieni,niin se on Svinkun mielestä ok, mutta isot lapset on pelottavia.

Houtskärin kirkko
Juhannusaattoilta
Lauantaina jatkettiin matkaa Kustaviin, sieltä Taivassalon ja Merimaskun kautta Rymättylään mamman mökille. Juhannuksen kruunasi kunnon löylyt, pulahdus meressä ja grilliruoka. Sunnuntaina sitten ajeltiin kotiin. Tosi kiva juhannusreissu! Koirat olivat hyviä reissaajia. Niin väsyneitä juhannuksen jäljiltä, että nukkuivat koko maanantain!

torstai 9. kesäkuuta 2011

Fiilistelyä

Ahvis 2011 fiilistelyä.

Kaikki kuvat Topi Mäkinen.










maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kolmosten korkkaus

Helatorstaina siis sekä Svingi että Heppu kisasivat Janakkalassa. Olihan se aika hoppua mennä kahdella koiralla. Koirat vaan lennosta vaihtoon ja toisen kanssa radalle. Taitaa hiukan vaatia totuttelua mulle. Tutustuin ratoihin niin miten ohjaan Svingiä ja Hepun kanssa menin vaan samalla tavalla. Tai muutin mä jonkun yhden kohdan.

Svingi debytoi hienosti, tehden heti ensimmäiseltä 3-luokan radaltaan nollan!! Sijoitus oli komeasti 2 ja sillä irtosi myös agi-SERT ja näin ollen Svingin AVA-kello lähti tikittämään. Aika hulppeeta! :-) Hiukan laamameininki edelleen jatkuu ja herkkis paineistui mys kontakteilla tuomarista. No,mutta siihen ei auta muuta kuin ikä ja kokemus.

Heppu teki onnistuneen radan myös, mutta puomin alastulolta kontaktivirhe ja tulos siis 5.

Toiselta radalta Svingille hyl. Radan alun ohjasin eritavalla kuin suurin osa, mutta se tuntui paremmalle ja oltiin juuri treenattu u-putkelta ulospäin kääntymistä Nooralla, niin tiesin, että molemmat koirat kääntyy hyvin, kun muistan olla riittävän pitkällä. Ja hyvin menikin sekä Svinkulla että Hepulla:-) Ennakoin yhden hypyn, siitä kielto. Aalla sivuirtoaminen ja mun koira kattoo suoraan eteen, vaikka menin jo sivulle - tätä on treenattu! Ainoa vaan, et ei sinne eteen pitäny mennä :-D Kepeillä myös sivuirtoaminen ja sen jälkeen otin huolimattomasti hypyn ja siitä ohitus. Tää oli kyllä kaikesta huolimatta mun mielestä parempi rata!

Heppu teki tällä radalla hienosti nollan ja oli (kai) viides. Puomin kontaktin varmistin ehkä hiukan liian tiukkaan, mutta nyt otti hyvin :-) Hepulla arvokisoja ajatellen tasainen tulostaso 5,0,5,5,0 viimeisimmistä kisoista - vitoset vaan pitäs saada nolliksi :-O Mutta parempi toi kuin hylly suora!

torstai 2. kesäkuuta 2011

Vitosia ja nollia

Nyt kun kisoista on kulunut jo melkein viikko,niin enhän mä enää jaksa niistä kummemmin kirjottaa :-P

Svingi joka tapauksessa kisasi viime lauantaina Raumalla kaksi starttia. Ekalla radalla yksi kielto ja siitä 5, sij.2. Ohjauksellisesti tuntui ihan hyvältä, mutta videolta näkee, että voi luoja mä liikun huonosti ja saattelen aivan turhaa Svingiä joka esteelle.

SVINGIN EKA RATA

Tokalta radalta tuli sitten se kakkosten viimeinen nolla kera voiton ja saatiin pääsylippu 3-luokkaan. Eka ajatus radan jälkeen ei kuitenkaan ollut nolla, vaan se, että miks mä en vaatinut Svingiltä kunnolista keinua... Tyhmä minä! Tällä nollaradalla mä olen siis ihan jatkuvasti Svingin edessä, voi koira parkaa. Muutaman kerran mulla on sairaan hyvä etumatka, mutta silti mä alotan valssin vasta niin myöhään, että olen koiran edessä. Onneksi mun koira on kuitenkin mua parempi ja paikkailee upeesti! Tällä radalla etenemä mukava 4,40m/s. Päivän radoilta treenattavia asioita ovat pitkälti itsenäiset estesuoritukset. Itsenäinen keinu, itsenäiset kepit, eteen lähteminen...

SVINGIN TOKA RATA

Hiukan laama-agility meininkiä oli ilmassa, sen verran flaati Svingi oli. Taitaa tuo juoksujen jälkeinen elämä vähän masentaa :-( Ei oikein oo ruoka maistunut, eikä kotonakaan huvita leikkiä ja riekkua. Äitikin oli todennut, että taitaa olla väsynyt likka. No, näin muistan että oli asiat viime vuonnakin juoksun jälkeen. Eli eiköhän tuo neiti taas piristy, kun hormonit tasaantuvat :-) Taas mä kiitän onnea, että juoksut on vaan kerran vuodessa. Tässä kuitenkin päivän sankarista muutama valokuva. On se niin ihana, oli laama tai ei ;-)

Sunnuntaina oli Hepun vuoro kisata Salossa kolme starttia. Ekalta radalta keinun alastulo, unohdin, että Heppua kuuluu vetää nenästä :-D Muuten rata on ihan ok, paitsi se ennen puomia oleva kohta, ou mai kaad, mitä mä oikein puuhaan?! Tulokseksi siis 5.

HEPUN EKA RATA

Toinen rata tuntui kyllä hyvälle. Radalta nolla ja sij. 2. Toi puomin kontakti on kyllä siinä ja tässä kahdella ekalla radalla, mutta taitaa se sinne hipasta. Oltiin kyllä hyvin samalla aaltopituudella Hepun kanssa tällä radalla.

HEPUN TOKA RATA

Kolmannella radalla teinu niin tyhmän virheen, kun lähdin liikkeelle ennen kuin Heppu lukitsi kakkosesteen, joten tuli siitä ohi. Korjasin ja loppurata meni hyvin. Välistävedot kaksi peräkkäin onnistui ja se oli huippujuttu, mä kun olen huono niissä. Puomin kontakti on tällä radalla sairaan hyvä, jään taakse ja kannustan Hepun puomin loppuun. Tältä radalta tulos 5. En jaksanut enää ladata tätä vimppaa rataa, kun kone on niin hidas.

Hepun kaikki radat tuntui kokonaisuudessaan hyville ja ehjille, joten niistä jäi kyllä tosi hyvä mieli! :-) Tässä mun superpappani palkintoineen!
Piti vielä kertoa, että Marika tarttui mun juoksuhaaste ehdotukseen ja näin ollen meillä on juoksupainotteinen kesäkuu. Ajalla 30.5-30.6 pitäisi lenkkeillä 15 kertaa. Viistoista tuntuu vähälle, mutta todellisuudessa se on melkein joka toinen päivä :-O Nyt on kaksi lenkkiä takana ja yhä hengissä :-D Tänään kävin jo aamulla juoksemassa ja kohta ollaan lähdössä Janakkalaan kisaamaan. Molemmat koirat medi kolmosissa, jännää, mitenköhän mä pystyn ohjaamaan kaksi koiraa samassa luokassa?! :-)