Viikonloppu meni tosi nopeasti, niinhän se aika kuluu kun on kivaa! Heppu ja Svingi käyttäytyivät pikku-Iidan kanssa aivan upeasti. Olin kyllä tosi ylpeä koiristani, kun kerran eivät lapsiperheen koiria oikeasti ole, mutta aivan siltä ne vaikuttivat. Länderit tulivat juttuun keskenään ja samoin me ihmiset. Mervin kanssa lenkkeiltin, tehtiin nähtävyyskierros ja juoruttiin. Oli kyllä huippureissu, kiitos!! :-)
Heti seuraavana viikonloppuna olimme taas reissussa. Lauantaiaamuna 11.6 kisasimme ensin Riman kisoissa ja illaksi siirryimme Turenkiin viettämään Jettildan B-pentuetapaamista. Meidän osalta kisat meni hiukan niin ja näin, Hepulle hylly ja nolla, Svingille kaksi hyllyä. Beet kuitenkin onnistuivat yleisesti ottaen hyvin, kun Tarja ja Jytä nousivat kakkosiin ja Tanja ja Mese sekä Tilda ja Zona saivat luva-nollat ykkösistä, upeea, ONNEA!! :-)
Turengissa oli koira jos toinenkin ;-) Melkein koko Svingin perhe oli pääsyt paikalle, vain yksi velipoika oli estynyt tulemasta. Oliskohan koiria ollut yhteensä 12. Hienosti koko porukka tuli toimeen keskenään.
Jassu ja Jari olivat tehneet hyvää ruokaa ja muutenkin päivä ja ilta menivät oikein mukavasti jutellessa, saunoessa, katsellessa agivideoita ja nautiskellessa lämpimästä kesäillasta. Kiitos Jettiläiset, ensi vuonna taas! Olikos se sitten silloin Järvenpäässä?! :-)
Isä-Frank ja Svingi
Tarun kanssa yövyttiin Lahdessa hotellissa. Oikeassa Lahden bilekeskuksessa. Niin kauhea meteli, tupakan savu ja biletys raikui koko yön, että ei oikein nukuttanut. Yök mikä paikka.
Lauantaina olin Hepun kanssa ATT:n sm-joukkueessa. Tosi harmittavat virheet. Ensin kontaktivirhe puomilta, tämä tosin oli aika odotettu. Mutta toiseksi virheeksi vielä keppivirhe vimpasta välistä. Pöh. ATT:n medien lopulliseksi tulokseksi jäi 10, kun kaksi koirakkoa (Niina ja Sumu sekä Mikael ja Nipa) saivat tehtyä nollan.
Sunnuntain yksilökisa ei oikein sitten mennyt putkeen. Harmittaa kyllä vietävästi. En kertaakaan epäillyt mun ohjausvalintaani, koska olin tehnyt samanlaisen alun ennenkin. En kuitenkaan jarruttanut niistoon tarpeeksi ja Heppu hyppäsi niiston läpi ja heti vieterinä hypyn takaisin. Hyl. Heti esteeltä kaksi. Katsottiin kaikki finaalit loppuun ja fiilisteltiin sm-tunnelmaa. Mä kyllä tykkään kisata sekä kannustaa noissa isoissa kisoissa. Eniten onnea medien SM5, Kaisa ja kromfo Hikka, upeesti meni! :-) Onnea myös Minna ja Yoda, KAT:n minijoukkue sij.4! Oli kyllä huipusti kivaa nähdä taas paljon tuttuja, Hepunveli Simokin nähtiin tosi pitkästä aikaa, oli muuten veikka tehnyt joukkueradalla nollan, jes! :-)
Tästäkin reissusta suurin kiitos kuuluu sille ainoalle ja oikealle reissuseuralle, raumalaisille. Kivaa oli myös kun äiti, isä ja Marika olivat sunnuntaina kannustamassa!
Juhannuksena oltiin kaverini Katjan ja koirien kanssa roadtripillä Saariston rengastiellä. Lähdettiin perjantaiaamuna ajamaan Paraisten läpi Nauvoon, Korppooseen ja Houtskäriin. Sielä yövyimme teltassa, niin vain onnistui vielä itseltäkin telttayöpyminen :-P ja koirilta myös!
Evästauko Paraisilla
Aika hyvin menivät lossien ja lauttojen aikataulut, kun melkein suoraan saatiin aina ajaa sisään. Korppoossa jouduttiin odottamaan 1,5 tuntia, mutta se meni mukavasti kaffella ja juorutessa. Lapset kävivät rapsuttamassa ja taluttamassa Svingiä :-D Jos lapsi on tarpeeksi pieni,niin se on Svinkun mielestä ok, mutta isot lapset on pelottavia.
Houtskärin kirkko
2 kommenttia:
Johan odotinkin jo päivityksiä! :) Ihan kun ei muuten kuultais ja nähtäis, mut on kiva lukea!
Frank ja Svingi on tuos kuvassa aika samannäkösiä.. Ja ihana kuva Tinkusta ravistelemassa.
Ja lapset taluttanut Kinkkua??!! :) Huippua! :)
Vou mikä päivitys. Oikeen kunnon kertaus :) Mut oli kiva lukea ja katsella kuvia. Aikamoista menoa.
Lähetä kommentti