perjantai 4. marraskuuta 2011

Syystunnelmia

Viime viikonloppuna oltiin porukalla Mamman mökillä Rymättylässä haravoimassa. Mökillä on pihaa ihan kiitettävästi, joten nopeasti hurahti 5-6tuntia puuhatessa. Koirat juoksi koko ajan mukana hommissa.
Erityisesti meidän perheen ylipuutarhuri Heppu oli liekeissä. Vaikka Heppu normaalisti on hiljainen tyyppi, niin aina pihahommia tehdessä aukeaa äänihanat :-D Siellä se painoi lehtien seassa ja haravoiden kimpussa vuorotellen! Välillä piti ajaa muita koiria pois HÄNEN lehtikasoistaan ja tuo ei ollut mikään helppo homma, kun kasoja oli välillä kolmekin ja kaikki olivat HÄNEN korkeutensa ylipuutarhurin omistuksessa :)
Välillä Heppu suostui myös viihdyttämään Svingiä
Svingi kunnostautui enemmän paskassa kierimisessä...juuh. Onneksi oli takki päällä, oli meinaa sellainen kuorti takissa sitä itseään ja haju sen mukainen. Kukaan ei enää halunnut koko mökkireissun aikana rapsuttaa Svingiä :-P

Tinka oli koirista rauhallisin, sehän on aina ollut sellanen oman tien kulkija. Siellä se hengaili isän seurassa, kun iskä kaivoi kuoppia, muut koirat olivat ihan toisaalla, mutta Tinka tykkäsi enemmän katsella kuin riehua! Toki Tinka piti eniten tarkkaa huolta myös siitä missä Mamma liikkui, josko näet Mammalta olisi herunut jotain herkkuja... ;-)
Pikku-Tuuli oli taas kerran superreipas! Siellä se painoi isojen koirien seassa ihan täysillä...ja huuuuusi! :-D Hänen bravuuriksi tällä mökkireissulla nousi mereen tipahtaminen! Ei kai sitä voi huomata, jos yht´äkkiä edessä on vettä eikä maata...plumps, sinne molskahti!
Tähän loppuun täytyy vielä kertoa koiralaumamme erakosta, Kodasta. Koda on siis Marikan miehen Kallen koira, sellainen kaukaasianpaimenkoira-rottweiler-mix. Hänelle syntyi 31.10-1.11 välisenä yönä 8 uros pentua!! Pennut ovat aivan äitinsä näköisiä ja värisiä ihanuuksia! Pennut voivat hyvin ja Koda on oikein mallikas äiti, hoitaa ja huolehtii tiiviisti pennut! :)

1 kommentti:

Marika kirjoitti...

Mökkireissu sai ihan uusia ulottuvuuksia, kun luin tätä päivitystä! Olit niin mainiosti kuvannu kaikkia koiria..

:)Kiljaisut Jytkyltä, Kingiltä ja 6 nimettömältä palleroiselta!