MM-kisaviikonloppu on takana päin. Itse reissu oli hyvin onnistunut, huippu-ohjaajia, huippu-koiria, hyvää seuraa, hyvää ruokaa, paljon tuttuja ja ihana hotelli. Kisaviikonloppuna monen unelmat kävivät toteen ja vielä useamman unelmat murskautuivat. Agilityssa kaikki on niin pienestä kiinni, varsinkin kun kilpaillaan asenteella kaikki tai ei mitään.
Kisoissa nähtiin varsin monenlaista ohjaustyyliä ja koiraa. Kisat saivat taas itsenikin miettimään omaa agilityharrastamista..teenkö aina täysillä, niin kuin koiranikin tekee? Luovutanko koirani puolesta kesken radan tai jopa etukäteen? Olenko koirani arvoinen ohjaaja, AINA!!?? Itsetutkiskelua, sitäpä juuri.
Ja sitten takaisin arkeen.. Eli muutamat agilitytreenit, kontaktitreeniä ja tokoa. Siinäpä meidän viime viikon puuhastelut. Ruutua, ruutua ja ruutua. Se on nyt mennyt mallikkaasti taas eri palkkausvariaatioilla..tyhjään en oo ottanut vielä kertaakaan, loppu viikosta otan. Teen nyt ruutua ja tunnaria JOKA päivä, fiksumman neuvo:) Eilen olin hiekkakentällä ottamassa melkein kaikkia liikkeitä. Loppuun vielä aika pitkä kestoharkka ja sitten superpalkka, loistavaa! KUNNES...otin lelun ja päätin vielä ottaa liikkeestä istumisen ja palkata vetoleikillä, mutta mutta mitä tapahtuikaan. Heppu jäi SEISOMAAN!! Ja uudestaan ja sama juttu. Lelu pois namit esiin. Taas uusi yritys, nyt H ei enää edes pysähtynyt vaan HIIPI perässä..what the fck??? Kauhea turhaantuminen itellä ja pinna paloi. ISTU!!!! istui. Ja eikun mä vaan jatkoin tahkomista ja ei tullut enää mitään. Heppu vaan napitti mua sen näkösenä, et en mä tajuu. Ei auttanut, kuin yksi perus istuminen, palkka ja ohjaaja jäähylle ja kävelemään kotiin päin. Tyhmä minä. Soitto Ellulle ja olo helpottui kummasti. Ilalla ulos tekemään liikkeestä istumista, LOISTAVA! :) En siis saanut pilattua mitään. Täytyisi aina vaan osata lopettaa ajoissa, ensi kerralla viisampana.
Tänään toko treenauksen jälkeen villit leikit lehtikasassa, Heppu RAKASTAA lehtiä, oi onneksi on syksy!!! Tässä kuvia ja näiden myötä syysterkut kaikille blogin lukijoille!!!
1 kommentti:
Hauskoja ¤lehtikuvia" Hepusta. Heppu rakastaa myös kompostin kaivamista sekä santakasan kaivamista sekä tietty meitä! Äippä ja Ippe
Lähetä kommentti