sunnuntai 10. elokuuta 2008

Viikon kuulumisia

Ensimmäinen työviikko meni kyllä niin nopeasti. Työpäivien jälkeen oon ollut lähinnä väsynyt :/ Hepun kanssa ollaan lenkkeilty vesisateessa ja tehty pikkusen tokoa. Eniten varmaan ollaan panostettu tunnariin ja nyt on sellanen olo, että kyllä se siitä :) Torstaina olin kouluttamassa agilityryhmääni ja aika hyvin kastuttiin koko porukka.. Mutta urheita oli ryhmäläisekin, kun melkein kaikki tulivat treenaamaan sateeseen..

Eilen lauantaina olin sukuloimassa Viialassa. Mummin ja Marikan kanssa lähdettiin matkaan, niin ja pikku-Tinka pääsi mukaan. Heppu jäi tällä kertaa kotiin. Tinka tapasi reissussa elämänsä ekaa kertaa heppoja :) Kivaa oli taas käydä landella ja nähdä Aino, Anne ja kaikki muutkin!! :)

Tänään on ollut siivouspäivä. Jossain vaiheessa kävin ulkona Hepun kanssa hiukan heittelemässä keppiä ja leikkimässä. Niinhän siinä sitten kävi, että ampiainen pisti Heppua takajalkaan :( Heppu oli ihan reppana, kun klenkkasi kolmella jalalla ja oli kipeä. Sain onneksi piikin pois eikä jalka turvonnut kuin pikkuisen. Kylmä hiukan rauhoitti jalkaa ja nyt Heppukin vaikuttaa jo levollisemmalta.

Lisäsin muuten uuden linkin, eli Jaanan ja Fliin blogin.

3 kommenttia:

mervi kirjoitti...

Linkki ei ole toimiva Fliin ja Jaanan blogiin, tsekkaas onko siinä kirjoitusvirhe...

Rapsuja Hepulle ja paranemisia pörriäisen pistosta!!!

Koitan laittaa joku päivä sulle kuvia leiriltä sähköpostiin :)

Anonyymi kirjoitti...

Siinä näyttää lukevan "vodatus..." :ö)
Oikea linkki on siis http://www.flii.vuodatus.net/

-jaana

Anonyymi kirjoitti...

Hups ;)
Painovirhepaholainen iski!

Asia korjattu!!