tiistai 17. toukokuuta 2011

Ahvikselle ja takas

Taas se aika vuodesta, kun Ahvenanmaan kisareissu on onnellisesti takana ja uutta reissua aletaan odottamaan. Tällä kertaa meidän jengissä olivat minun, Hepun ja Svingin lisäksi, Terhi ja vesiäiset Ziki ja Flippi, Sanna ja espves Gille, Topi ja espves Pogo, Taru ja espves Soolo+Ebba. Niin ja tietenkin Hakaloiden Anni 4-vee oli myös mukana! Mökki oli meillä sama kuin vuosi sitten, se on Eckerössä sellaisen harvahampaisen Svens Svenssonin eli Mats Matssonin mökki :-) Tosi kiva mökki rannassa ja mukava vuokraisäntä!

Koko matka meni ihan oikeesti ihan niiden samojen kaavojen mukaan kuin joka ikinen kerta :-) Ainoa ero taisi olla, että perjantaina grillattiin eikä tehty pizzaa. Me ollaan niin tyytyväistä porukkaa, että ei meitä haittaa vaikka sama levy pyörii vuodesta toiseen, se on niin hyväksi todettu, että mihin sitä vaihtamaan :-) Joten en tällä kertaa taida löpinöidä niitä juttuja vaan teen tiiviin kisaraportin vain...

Lauantaina Svingi aloitti kolmella startilla, jotka kaikki oli alle 1,5 tunnissa ohi, kakkosia oli niin vähän. Ensimmäisenä aloitettiin hyppärillä, joka lähtikin vahvasti liikkeelle, mutta 6 esteellä Svingi tulee hypyn ohi. Sen korjattuani olen 8 esteeltä niin myöhässä, että taas ohi, nämä molemmat sisäpuolen ohituksia. Seuraavalla suoralla Svinkku irtoaa taas hypyn ulkokautta ohi ja tätä en korjaa, vaan jatkan loppuun. Tulos hyl.

Toisena agirata, joka oli onnistunut! Alun takaa-päällejuoksu onnistuu hyvin, harmillisesti aika alussa tippuu rima. Sen jälkeen rata sujuu oikein kivasti A:lle asti, joka on kolmanneks vimppa este. Siinä pyöräytän Svingin itseni ympäri, niin Svingi lähtee ihan tohkeissaan tekemään takaakiertoa..kehänauhatolpan ympäri :-D Eli käväisee radan ulkopuolella->hyl. Hiukan mua nauratti, kun Svingi oli ihan, et JEE mä tiedän, tää on takaakierto!

Vimppa hyppäri oli aikas kinkkinen. Heti alussa oli kohta johon tein hypylle päällejuoksun ja ihan koiran edessä siintää putki. Svingi meni ihan tosi hyvin! Muutenkin rata menee aina esteelle 15 asti hyvin, kunnes teen niin huonon valssin, joka liikkuu väärään suuntaan, niin että S on aivan väärässä linjassa suhteessa seuraavaan hyppyyn, tulee siis renkaan ohi. Korjaan, niin tulee sivusta. Sitten maaliin. Tulos 10, sij, 2/4. Palkinnoksi mitali, käsintehty keraaminen kulho, RC-ruokalahjakortti ja viikkarille 15e lahjakortti. Tosi hyvä mieli tästä vimpasta radasta erityisesti!

Hepulla vuorossa triplahylly, joista kaikki kolme rataa oli tosi onnistuneita. Heppu oli siis ihan intona!! Komensi mua ja meni kauheella vauhdilla ja irtosi joka radalla minkä vaan ehti! :-D Ekalla radalla lukee tosi erikoisesti yhden hypyn, lähtee ihan päinvastaiseen suuntaan. Tokalla radalla ei sittenkään tullut hyllyä, mä unohdin :-P Siitä tulee sittenkin 5. Tää rata oli huippu! Rataprofiili oli tosi hauska ja aika erikoinen niin kuin näissä kaikissa tämän ruotsalaisen tuomarin radoissa. Heppu kääntyy suorassa putkessa ympäri, kun en itse liiku. Hassu virhe. Välistävedon ohjaan huonosti, mutta onnistuu. Oiskohan Heppu ollut vitosella 5/20. Kolmannesta radasta tulee hylly. Onnistuu kuitenkin. Aika lopussa Heppu irtoaa lyhyestä suorasta putkesta (jonka vielä takaaleikkaan..) suoraan eteen hypylle joka on varmaan 15 m päässä...tais unohtuu putkijarrutus?! :-D

Sunnuntaina sitten Svingi aloittaa agiradalla. Kinkkinen rata, alkuun pakkovalssi ja sitten serpentiini, hyvin. Avokulmakepit ja keppien jälkeinen sokkari toimii hienosti.Putkesta kun S tulee ulos, olen myöhässä joten renkaasta ohi, korjaan ja heti sen perään kaadun takapuolelleni sinne mutaan :-O Siitä tulee toinen kielto kun S tulee kattomaan, että mitä mä temppuilen :-D Loppurata hyvin, keinu oli SUPERhyvä!!! Välistäveto hyvä, paitsi mun vastanen käsi tekee jotain kamalaa huitomista..wtf?! Tulos 10, sij.2/4 ja ne samat palkinnot.

Hepun agirata oli sekin mielenkiintoinen. Tuntuu että kaikki onnistuu huippuhyvin! Edestä leikkaan kepeillä ihan tosi vahavasti koko keppien toiselle puolelle, hyvin! Puomin kontakti hyvä, samoin A. Lopussa Heppu irtoo viereiselle hypylle, kun en taaskaan tajunnut tehdä haltuun ottoa ajoissa. Villi pappa!! :-)

Näistä radoista voisi päätellä, että Hepun kanssa vaan määrätietoisempi ja napakampi ohjaus, niin taatusti menee minne kuuluukin. Svingille taas hiukan rentoutta mukaan ja nopeampaa liikkeelle lähtöä. Kyllä oli taas kivaa kisata!

Hitsi, mä meinasin unohtaa kirjottaa Helsinki-Rauma haasteottelusta! Tällä kertaa Helsinkiä edustivat (vaikka asianomaiset eivät kaikki sitä edes tienneet..) Kaisi+Aida ja Dia, Sanna+Sera ja Saaga, Minna+Maya, Jade+Esso ja Viivi. Ja ei tässä kai TAASKAAN itkut auta, niin se Hesa vie Rauma vikisee.. :-O Onneksi palkinnot ja kannustus on tässä skabassa kaikkein tärkeintä! Svingin ja mun kaatumisen kohdalla reunalta kuului kannustavat huudot: "Nyt loppuun asti, muista ne lahjakortit!!" :-D Palkinnoksi me raumalaiset annettiin hesalaisille hienot paidat ihan meidän omilla kuvilla :-) Kuvaa tulossa ehkä myöhemmin, jos saan joltain. Rauma taas sai hesalaisilta lohdutuspalkinnoksi suklaakuoharipulloja ja snören-lakuja :-P Ja hei, kyllä me vielä oikeesti noustaan sinne voittoonkin kun aika on kypsä!!

Kiitos jälleen kerran reissusta maailman parhaille raumalaisille, me ollaan huipputyyppejä!

ps.Mä voitin laivalla ilmakiekon :-D Niin ja olin Kaisia ja Sannaa parempi korttipeleissä (kai).

1 kommentti:

Sanna ja pojat kirjoitti...

En mä huomannut että mun teksti olis ollut hauska, kun mä UNOHDIN SVEN SVENSSONIN! Taidan olla edelleen väsynyt viikonlopusta, koska en pysty olee nauramatta sitä nyt. Ensi vuonna sitten on pakko ottaa kuva siitä äijästä!! :D
- ja sitten kun mä jaksan, niin lähetän sulle vaikka taas postissa levyllä kuvia :)