torstai 21. elokuuta 2008

Seuranmestaruus hylly

Keskiviikko:


Tänään lähdimme Hepun kanssa pitkästä aikaa aksaamaan. Tänään näet kisattiin ATT:n seuranmestaruudesta. Eka rata oli hyppyrata ja siltä kaikki tuloksen saaneet pääsivät finaaliradalle, joka oli agilityrata. Tuomarina toimi Jaakko Suoknuuti. Jaakko oli suunnitellut kivan hyppärin, jossa oli muutama mukavan haastava koukero.


Heppu oli intoa täynnä ja rata menikin vauhdikkaasti. Kaikki ohjauskoukerot eivät menneet täydellisesti, mutta tein töitä koko radan ja oma asenne oli hyvä (tosin koutsi osasi löytää vielä siihenkin parantamisen varaa, mutta sehän on koutsin työ:)). Melkein lopussa sitten kuitenkin hyllytin hyvin sujuneen radan, kun työnsin omalla liikkeelläni Hepun väärälle esteelle. Eli emme päässeet finaaliradalle. Kirjoittelin sitten loppuillan tuomarinsihteerinä virhelappuja. Onnea uusille seuranmestareille! Mineissä Niina ja Caro, medeissä Marja ja Kiia ja makseissa Tuija ja Fasu. Onnea myös kaikille koulutettavilleni hienosti menneistä radoista! :)


Torstai:


Tänään ollaan hiukan laiskoteltu, tehtiin pitkä metsälenkki ja sen jälkeen makoilin sohvalla katsomassa olympialaisia. Lenkin yhteydessä otin pari paikallaan makuuta, not good!, Heppu vaihtaa lonkka-asentoon melkein heti ja näyttää sen vuoksi hyvin passiiviselta :( No, mutta treeniä vaan niin eiköhän se siitä..kai. Kohta lähden kouluttamaan ja Heppu pääsee tänään hiukan mukaan, malliksi siis, koska tänään harjoitellaan sylkkäriä. Meinaan myös ottaa tokoa treenien jälkeen. Ainakin ruutu ja hyppynouto.


No niin, tässä seuraava koirakaveriesittely. Kuvissa siis Heppu ja Hepun tytär Mila (Demians Genevieve). Niinkuin kuvista voi huomata, ovat isä ja tytär aika samiksia. Tapasimme Milan ja omistajansa Mervin ensi kertaa livenä vuoden -07 läntsyleirillä ja sekä omistajilla että koirilla synkkasi heti hyvin. Nämä kuvat on otettu tämän kesän länderileiriltä. Tänä vuonna Heppu ja Mila olivat kämppiksiä ja he tykkäsivät uida ja leikkiä yhdessä. Terkkuja Mervi ja Mila!!!
Kuvat ottanut Mervi Skön.


Alemmassa kuvass Heppu on vasemmalla ja Mila oikealla. Mutta entäs yläkuvassa????? Nyt siis kysely, kumpi on Heppu ja kumpi Mila?! Vastauksia tulemaan :) Niin paitsi et Mervi ei saa vastata... ;)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaan että Heppu on oikealla: minusta siinä on Hepulle ominainen katse, mutta saattaahan tuo tietty olla sama periytynyt Milallekin...

Anonyymi kirjoitti...

Tuntee oman kummipoikansa: Oikealla! :) Ja "ADHD-Tinksu" lähettelee täältä pusuja kanssa..

Anonyymi kirjoitti...

Ja koska lähdin ihan intuitiolla, niin sanon että heppu on vasemmalla :)
Metsään tais mennä?

Unknown kirjoitti...

Mila vasemmalla .ei niitä muusta tunnista kun että Milalla on otsan valkea osa isompi .. ;0) ainakin kovasti yritän vai mitä ???
On ne kyllä ihan yks yhteen .. todella saman näköiset ..
Luna tytär oli tänään Kokkosen Tuijan koulutuksessa parituntia ja sai kovasti jo kehuja ..täältä on tulossa hurjaa vauhtia agilitykoira.. Muitakin suunnitelmiahan sitä on syksylle myös mutta niistä sitten kun ne varmasti toteutuvat ..

Elina kirjoitti...

Omie kyllä tietää että Huippu-Heppu on oikealla ;)
Terveisiä huippukavereille!

Anonyymi kirjoitti...

Tittididii!!!
Heppu on siis OIKEALLA!!! :)
Kyllä se Omie vaan tietää :) Ja moni muukin... ja Annuli, metsään meni, mut uskalsit sentään veikata reilusti :)