tiistai 1. kesäkuuta 2010

Juoksuista elämää!

Täällä taas ollaan päivitysviiveen jälkeen. Elämään ei kuulu melkein muuta kuin Svingin juoksua:-P Ensimmäinen viikko meni nopeasti ja Heppua ei kiinnostanut yhtään. Svingi vuotaa kuin seula:-O (Okei, ei nyt ehkä enää niin paljoa kuin aluksi..) Tinkalla ei koskaan ole oikeastaan edes ollut juoksuhousuja ja silti ei ole roiskeita..toisin on meillä. Hiukan mua nauratti kun juoksupöksy paketista tuli muutama housusuoja mukana, koko 3cm x 6cm, HAH :-D Onpa hyvä vitsi, täällä tarvittais pamppersia:-) Kohtalaisen hyvin on onneksi housut pysyneet jalassa, muutamana työpäivänä on repinyt irti. Tänään on juoksujen 11. päivä ja Svingi on eilisestä asti ollut niiin tyrkky. Lenkistä ei meinannut tulla mitään kun Svingi kokoajan liehittelee Heppua, no onneksi liehittely loppui kun kytkin Svinkun, mutta nyt illalla on Heppukin ollut selvästi innokkaampi ja muutama hyppy-yrityskin on tehty:-O Sisällä ovat rauhassa ja ei kumpikaan välitä toisesta, mutta ulkona sitten riemu ratkeaa :-D Täytyypi miettiä huomista, että olisko aika jättää koirat eri huoneisiin työpäivän ajaksi, tähän asti ovat olleet yhdessä. Mutta hyvin meillä täällä on mennyt, jopa MINÄ olen selvinnyt Svingin juoksujen alusta, hih!

Ollaan me sentään jotain tehtykin. Heppu oli viime viikolla treenaamassa aksaa ja menikin ihan mukavasti. Radalla oli piiiiiiitkästä aikaa pöytä, mikä olikin ihan loistojuttu, koska sitä ei ole taas treenattu vuoteen ja eihän sitä koskaan tiedä mitä arvokisoissa eteen tulee. Huomenna on taas Hepun aksatreenit. Tokoiltu ollaan myös ihan pikkusen. Olen palautellut Hepulle mieleen merkkiä ja se olikin hyvin muistissa, myös vauhtia oli tullut lisää. Liikkeestä jäävien treeneihin olen nyt uskaltanut lisätä maahanmenon...seisomisen harjoittelun taidan odottaa siihen asti kunnes voittaja on takana.. Svinkun seuraaminen on tosi vaihtelevaa. Just yks päivä olin niiin tyytyväinen pikkulikan seuraamiseen ja heti saman iltana seuraaminen oli ihan hirveetä. Samoin liikkeestä maahanmeno on ailahteleva. Kattellaan nyt ihan rauhassa mitä tosta pikkutytöstä tulee..voihan se olla ettei siitä tokokoiraa tulekaan..?! No ehken mä tohon usko itsekään:) Mutta hänestä tulee ehkä vaan amatööri eikä pro niinkuin "isoveljensä".

Eilen olin Svingin kanssa pyörälenkillä. Svinkku käyttää ravia tosi huonosti ja mun kävelyvauhti ei oikein riitä raville. Juossu oon minimaalisesti, mutta siitä mä en vaan pidä. Nyt siis fillari alle ja testiä. Svinkku oli ihan loistava! Heti tajusi idean ja pysyi hyvin vierellä. Ravi irtosi hyvin. Yllätyin kuinka kovaa sain mennä, jotta ravi pysyi tasaisena. Koko lenkki oli ehkä 15 min, josta talutin pyörää n.5 min ja loput S ravasi. Helppo aloitus on tarpeen kun ravi on niin harvinaista Svinkulle. Koitan nyt tsempata ja tehdä ravilenkkejä sen kanssa. Tänään sitten oltiin sauvakävelemässä ja sekin oli likan ekakerta. Heppuhan osaa hienosti kulkea vierellä vapaana ja varoo hyvin sauvoja (ollaan siis pururadalla..). Ensin molemmat meni vapaana, mutta kun vapaanaolo meni tyrkyttämiseksi :-D niin laitoin Svingin kiinni vyöhön ja kappas kappas, sehän oli tässäkin ihan super! Kulki hienosti tasaisella remmin mitalla edellä. Eli vaikka ei tokossa neiti oo aina terävimmillään, ni tällaset jutut se osaa hoitaa kotiin paremmin ku hyvin:) Olipas kivaa ja tulipas kuuma!

Ei kommentteja: