Eilen siis oli toko koe Huittisissa. Otsikko kertoo tietenkin jo aika paljon.. No, mutta aloitetaanpa siitä, että tällä kertaa olin treenannut (vrt. aikaisempi toko koe) oikeastaan kaikkia liikkeitä. Viikon sisään oli tehnyt onnistuneet suoritukset kaikista liikkeistä paitsi hyypynoudosta ja luoksetulosta. Epätoivoinen tunnarikin meni täydellisesti perjantaina. Kaikkihan olisi kohdallaan, eikun menoksi. Sisko, Tinka ja Svingi lähtivät seuraneideiksi mukaan.
Kokeen lähtökohtakin oli hyvä: Tuomari ihan jees (Tiina Heino), hiekkapohjainen kenttä (olen ainakin ennen tätä koetta suosinut enemmän hiekkapohjaa kuin nurtsia) ja olimme voittajaluokan eka koirakko (paras paikka minulle itselleni).
Mutta tiiättehän, tätä tää toko on! ja varmaan erityisesti länderin kanssa. Ei kaikki sitten "ihan" mennytkään nappiin....
Tässä raportti:
Paikalla makuu: 0 Heppu nousi 15sekuntia ennen ajan päättymistä seisomaan. Sitä ennen koira oli siirtynyt lonkka-asentoon, huilaillut ihan relana, meinannut (onneksi vain meinasi!) nuolla vehkeitään... Joopa joo. No comments. Sen verran nyt otin täsät liikkeestä nokkiini, että nyt on uudet koulutusmetodit paikallamakuuseen.. Ehkä se siitä?
Seuraaminen: 8 Ihan ok seuraaminen, PAITSI Heppu jätti tekemättä muistaakseni kaksi perusasentoa. Uskomatonta!!! Mun koira, jonka lempijuttu tokossa on perusasennon tekeminen!!
Liikkeestä istuminen: 10 Onneks edes bravuuri meni nappiin,huh:-D Käskytin kyllä semmosella kiukulla että!
Luoksetulo: 0 Ei pysähtyny ja meni isolla viiveellä maahan.
Ruutu: 0 Mikä ruutu? Heppu tarkensi kyllä valmisteluissa katseensa ruutuun, lähti kohti ruutua silleen lönköti-lönköti---blaah... Nooh, meni ruudulle asti, mutta oli vasemmasta reunasta ulkona, ei osannut korjata vaikka käskytin, tuli takaisin mun luo. Kysyin tuomarilta josko saan vielä lähettää, nyt H lähti lujaa ja taas vasemmalta ohi...
Hyppynouto: 8 Itse nouto oli varmaan Hepun koe hyppynoudoista tähän mennessä paras, palautti suoraan, mutta heti luovutuksen jälkeen nousi seisomaan. Istuminen on persiistä...
Metallinouto: 0 "En kanna metriä pidempää vaikka kuin kannustaisit" Mitä ihmettä????????
Tunnistusnouto: 6 Ihana pikku pikku länderini<3 Tää liike sai mut (melkein) unohtamaan kaikki mokatut liikkeet! Hienosti Heppu lähti hakemaan, teki nenän kanssa töitä huolella, toi omansa ihan sivulle asti:) Kunnes pudotti saman tien tunnarin ja nousi seisomaan. Pistevähennys perusasennosta, tiputuksesta ja palautuksen hitaudesta.
Kauko-ohjaus: 0 Muuten täydellinen, mutta H jätti kaikki istumiset välistä pois...
Kokonaisvaikutus: 7 "Valitettavasti se, että koira ei tänään istunut, laski arvosanaa" MUN KOIRA EI ISTUNUT!!!! VOITTEKO TAJUTA!!!!!
Loppupisteet huonoimmat ikinä 109p (viimeks saatiin joku 120pistet enemmän..)
Loppujen lopuksi istumista miettiessäni päädyin siihen, että mulla taitaa vaan olla herkkäpyllyinen länderi. Hiekkakenttä näet oli koko aikaisessa aurnkonpaahteessa, hiekka tulikuumaa ja koko kenttä kuin pätsi. Oletan että Hepun peppu paloi, koska hän ei voinut istua;-S Tämä ei tietenkään selitä ruutua ja metallinoutoa,mutta ainakin peruasentojen puutteet, noutojen palautukset, kaukot... Kaiken kaikkiaan koko kokeen Heppu läähätti ja oli kuin lahna. Tällaisia tilanteita täytyy siis myös muistaa harjoitella!
Ensi kerralla sitten paremmin, joohan:-)
Svingillä on nyt kolme uutta projektia, ne ovat istumisen kesto, katsekontaktin käsky ja nenä kosketus. Ihanaa opetella uusia juttuja:)
3 kommenttia:
Voi Heppu-poika mitä teit! Mä kun olin etukäteen ihan varma, että nyt paukkaa tooosi hyvät pisteet ja ykköstulos! Mutta niin kuin itsekin sanoit: tää on niin tätä, tää toko! GRRRR!!! Ja siitäkin oon varma, että kyllä oikeesti Hepulla varmaa paloi pallit (ai mitkä pallit?...) siinä kuumalla hiekalla, kun ei istunut. Tai siis joku "vaiva" sillä varmasti siellä pepussa oli, koska ei se muuten kaikkia istumisia ryssis tuollai. Mutta oikee asenne sulla on: seuraavaa kisaa kohti vaan!
Mites muuten Svingin kulmurit? Meillä onkin Zonalla jo kumpikin alakulmuri lähtenyt? :) Ja Jytällä toinen alhaalta. Ja tiedätkös mitä? Mä oon SAANUT LEIKATTUA Zonalta kynsiä!!!!!!!! :D :D
kauheesti rapsuja ja terkkuja molemmille koiruuksille!
jassu
Iiiiik! Meillä ei oo lähteny yhtään kulmuria! :-/ Revin ne tänään irti ;-P Täytynee lisätä repimisleikkejä...
Voi sitä pientä Huippu-Heppulia;)
Kyl nää länderit osaa joskus järjestää kaikkea kivaa.... Eihän sitä voi kuumalla hiekalla istua kun pylly palaa.
On se niin ihana seurata teidän harrastuksianne täältä blogista. oli myös tosi kiva nähdä pitkästä aikaa leirillä teitä molempia; ja tietysti myös pientä Svingiä.
Mukavaa kesän jatkoa teille kaikille ja paljon rapsuja Hepulle ja myös Svingille. (Hepulle erikoisrapsut siitä kun malttoi sentään olla nuolematta niitä vehkeitään ;) )
Terkuin
Malla ja muut
Lähetä kommentti