Svingillä ja mulla alkoi siis tänään meidän ensimmäinen yhteinen koulu. Pentukoulu. Kurssi siis on Tuijan koirakoulussa. Viime viikolla teoria ja nyt käytäntö. Svingi oli ainakin nyt ensimmäisellä kerralla oikein kuuliainen pikku koululainen:) Ensin Tuija katseli miten me palkkaamme koiriamme, sen jälkeen kontakitreeniä ja luoksetuloa. Svingi otti hienosti katsekontaktin ja oli muutenkin hyvin kontaktinhaluinen, neiti sai palautetta siitä, että jaksaa hyvin keskittyä, vaikka on vielä pieni. Nyt liitän ohitustilanteita (ihmiset ja koirat) varten katsekontaktiin myös käskyn. Hepullahan ei oo katsekontaktille erityistä käskyä. Luoksetulot meni hyvin, tehtiin niin, et koira oli liinassa. Lopuksi huomasi, että neidin keskittyminen loppui, kun hän rallitteli ja riuhtoi.
Hepun kanssa tein vielä seuraamista, perusasentoja (!!) ja paikallamakuuta. Nyt palkkausta on vaihdettu ja pikku harjotteilla testailtiin uutta tyyliä (namikippo), aika kangistunut H on jo vanhoihin kaavoihin, mutta muutaman toiston jälkeen oli jo paljon ryhdikkäämpi. Tein myös metallinoudon, jouduin tekee kaks, ku eka oli huono. En oo muuten piiiiiiitkään aikaan joutunut tekemään kahta toistoa metallinoudosta, mikäköhän tässä(kin) nyt mättää. Taidan yksinkertaisesti lisätä palkkaa...
Lopuksi tunnarista oman palautusta. Toi hyvin, pureskeli, tiputti. Tätä tekiessäni hiukan aloin jo hiiltymään...onneksi sain yhden hyvän ja saatoin palkata koirani ja lopettaa. Potkin vielä jalkkista hetken Hepulle ja on se niin höpsö, kun se rallittelee<3
Niin, mutta siihen oivallukseen, joka siis tuli tän tyhmän tunnaritreenin lähes-hiiltymisen jälkeen. Tää ei oo siis mikään uusi oivallus, oivalsin sen taas vaan uudestaan ja heti mulle tuli kivampi mieli. Miten sen nyt muotoilee, että siitä jotain tajuaa.. Eli mun pitää vaan itse päättää mikä mulle riittää ja tehdä juttuja sen mukaan. Ja sitten se riittää. Se riittää mulle, sen ei tarvii riittää muille, kunhan se on se mun päättämä riittäminen. Menipä vaikeeks;-P Ja nyt mä tiedän mikä mulle ja mun pikku toko-länderilleni riittää:) Ja sen mukaan treenataan, jes. Vitsi ku oon viisas. Ja Heppu kans:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti