perjantai 25. marraskuuta 2011

Svingi Piiran käsittelyssä

Svingi pääsi piiiiitkästä aikaa osteopaatin käsittelyyn, kun neidille oli aika varattuna Piiralta. Kerran kuussa Svinkku huolletaan fyssarin voimin (Dh-fysio), mutta viimeksi Svingi on käynyt Piiralla helmikuussa, silloin elettiin aikaa rengaskolarin jälkeen.

Helmikuussa 2011 Svingi oli tässä kunnossa:
"Svingi oli vino oikealle. Kylkiluut olivat hieman eritasossa ja selkäranka "notkahti" oikealle. Lisäksi Svingi oli todella jäykkä, erityisesti rangasta. Käsittelyllä kylkiluut saatiin samaan tasoon, polvien kierteisyys lähti ja rankaan saatiin liikkuvuutta." (lainaus helmikuun blogikirjoituksesta)

Nyt marraskuussa 2011 oli hieman eri meiningit, siis hyvässä mielessä :) Svingi oli SUORA. Se oli ensimmäinen loistava uutinen. Suora sekä edestä että takaa. Hieman oli oikean puoleiset selkälihakset kireämmät. Svingillä ei ollut lukkoja ollenkaan :-) Sen syvät lihakset olivat tasapainoiset ja hyvässä kunnossa. Selkäranka oli ainoa, joka oli hieman kankea, mutta se tulee todennäköisesti hieman aina olemaan, koska Svingi ei ole mikään elastinen tyyppi;-D Ravilenkit on sellaisia mitä pitäisi vaan enemmän tehdä, auttaisi tohon rankaankin.

Hiukanko oli ihana kuulla, että likka on hyvässä iskussa. Nyt ollaan vielä treenattu ja kisattu aika paljon ja silti on pysynyt hyvänä. Samaan malliin siis jatketaan, koitetaan vaan lisäillä ravin määrää!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania uutisia, kiva, kun siskolikka on kunnossa!

Terkuin Mese

jassu kirjoitti...

Ihan kuten Tanjakin sanoi: ihania uutisia kun siskolikka on kunnossa! Ja lapsukainen! Ja oma rakas kasvattityttö!

terkuin Zona, Jetti ja jassu