sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Tulokseton voitto voittajasta

Silloin kannattaa riemuita kun voitto tulee :-D On tulosta tai ei, *hih* :-P Ei ollut kaatosade länderin keli tokoilla, mutta ei näyttänyt olevan palveluskoirienkaan...
Eilen siis lähdin ajelemaan kohti Tamperetta, vuoden ensimmäinen tokokoe olisi edessä. Itsessään jo hölmö ratkaisu lähteä koko kokeeseen, kun tiesi että sadetta on luvattu koko päiväksi...nooh,se ei minua estänyt:) Takaisin ajellessa vasta kismitti koko 300kilometriä ja viluinen ja märkä olo.

No niin mutta asiaan. Tuomarina oli Jaana Tala, joka oli meille uusi tuttavuus. Hän oli oikein mukava tuomariLihavointi ja mietti tarkkaan pisteitä, vaikutti siis oikein reilulta ja tasapuoliselta. Vettä tosiaan satoi ja lämpömittari näytti +3. Heppu seisoi selkä kaarella, häntä koipien välissä ja korvat luimussa, olipas meillä kivaa! :-P Itse annoin kyllä täydet pisteet omalle pikkukoiralleni, joka kurjasta fiiliksestä huolimatta oli valmis tekemään töitä kanssani koko kokeen ajan <3


Tässä pisteet:
Paikalla makuu: 0
Kolmen minuutin kohdalla oli noussut istumaan. Tuomari sanoi, että aika paljon se tärisee...
Seuraaminen: 8,5 Paikka hiukan horjuva, välillä hiukan edessä, välillä hiukan takana.. Itse olin käännöksiin erityisen tyytyväinen.
Istuminen: 10
Luoksetulo: 9 Tästä liikkeestä saadut pisteet aina saa mut hyvälle tuulelle! Viime vuoden ongelmat on saatu voitettua :)
Ruutu: 7 Meni taas kerran oikealta ohi ja kävi ilman käskyä maahan, onneksi uudella ruutu-käskyllä korjasi ruudun sisälle.
Hyppynouto: 5 Hämmästyin huonoja pisteitä, vaikka H kyllä pudotti palautuksessa ja jätti perusasennon tekemättä.
Metallinouto: 7 Olin melkein satavarma, että H ei hae kapulaa. Mutta urheasti se lähti noutoon, pyöräytti pari kertaa tassulla ja sitten toi. Taaskaan ei tenyt perusasentoa vaan palautti seisten, mutta EI PUDOTTANUT! :)
Tunnistusnouto: 0 Oma oli kolmas oikealta. H haistoi oikean reunimmaisen, siirtyi seuraavaan->nosti->pudotti, haistoi oman ja palautti hienosti. Tietää ainakin mitä treenata. Onneksi Heppu kuitenkin tietää mikä on tän liikkeen idea, kun osaa tuoda oman.
Kaukot: 6 Jätti yhden maahanmenon tekemättä, vaikka annoin kaksoiskäskyn. Hiukan myös liikkui...tosin taaksepäin, mutta kuitenkin.
Kokonaisvaikutus: 8 Tuomari totesi, että taitaa olla vähän myrtsinä tästä sateesta, mutta velvollisuudesta tekee liikkeet...

Kehästä sitten vapautin Hepun hakemaan namipalkat kiposta. Heppu söi ne ja juoksi parkkipaikan läpi auton oven taakse...Hänelle riitti. Näin kivaa toko siis voi parhaimmillaan olla *wirn* Yritin sanoa Hepulle, että nyt vielä lenkille, mutta sinne se livahti auton peränurkkaan ja mulkoili että mee vaan yksinäs :-D Koiran kuivaus, autoon lämpöä ja Heppu oli onnellinen:) Sitten odottamaan kilapilukirjaa ja kyllä oli hämmästys aikamoinen kun pikkukoira voitti. Kerrankin tokosta sai myös jotain kotiinvietävää, kun palkinnoksi tuli pytyn lisäksi 5e lahjakortti eläinkauppaan, karkkipussi, luita koiralle ja orvokki :) Eli kaikki plussat SCY Pirkanmaalle! :)

Svingin tampereen osuus olikin sitten hiukan pienempi. Alkulenkille toki neiti pääsi, sitten tein ehkä kaks minuuttia tokoa ja sit se oli siinä:) Hyvin menee muuten typy makaamaan, vaikka kenttä oli kuin uima-allas...

2 kommenttia:

jassu kirjoitti...

Heppu on kyllä HYVÄ jätkä!
Jos miettii noita liikkeitä ja niistä saatuja pisteitä, niin aika moni piste meni vain ja ainoastaan sateen (märän maan) piikkiin. Luulen, että olisi tehnyt perusasennot noutoihinkin, jos ei olisi ollut märkää. Ja paikallamaku tietty. Niin ja tuntuu toi tunnistusnoutikin olevan jo aika pienestä kiinni onnistuakseen.
Siisp: te olette tosi taitavia! ONNEA!!!

jassu

Anonyymi kirjoitti...

UPEETA PIKKU HUIPPU-HEPPU !!!!!


Malla ja Jukka