torstai 15. huhtikuuta 2010

Kevät

On niin ihanaa kun kevät on tullut! Energiaakin riittää ihan eri tavalla, kun aurinko paistaa. Eilen oltiin kevään ensimmäisellä merenranta reissulla. Heppu paineli heti kahlaamaan pieneen sulaneeseen aukkoon ja Svinkku hiukan kasteli varpaitaan. Sen jälkeen hulvatonta juoksurumbaa pitkin rantaa..peräkanaa täysiä juosten, Svinkku edellä harhautellen ja Heppu perässä. Samalla bongattiin myös ensimmäiset sinivuokot.

Tiistaina oli Hepun valmennusryhmän treenit. Rata oli hyppäri,oikea valssi koukero. Meni kyllä ihan kivasti ja täytyy myöntää, että mullakin syttyi lamppuja ja jotain olin taas oppinutkin:) Svinkku otti puomia muutaman kerran, mutta ei tällä kertaa muuta.
Keskiviikkona Heppu pääsi taas treeneihin. Nekin meni mukavasti!

Tänään oltiin sitten taas reippaina hallilla. Svingin vuoro oli päästä aksaamaan. Tässä muutama video-otos pikku-neidin agilitysta. Hepulle oli varattu täksi päiväksi toko-treenit. Tein alkuun hiukan seuraamista ja luoksetuloa. Sitten merkkiä. Viime viikolla merkki oli tosi hidas, joten ilostuin kun tänään se oli paaaljon reippaampi! Jee:) Sitten tein ohjatun noudon suuntia, näitä on tullut tehtyä aivan liian vähän, kun tarvitsisin tässä aina apuria. Nyt Minna oli mukana, joten apulainenkin löytyi:) Taisihan Heppu aluksi olla kuutamolla, mutta kivasti kuitenkin loppujen lopuksi meni. Lopuksi tein vielä liikkeestä jääviä...istu ja seiso menee helposti sekaisin, maahan löytyy hyvin. Ihanaa kun saa treenata ulkona!! :) Lopuksi tehtiin vielä metsälenkki koko poppoon kera, eli mun koirat ja Yoda+Ruu. Heppu ja Yoda vähän liehittelivät toisiaan..olivat niin rakastuneita että;-P


4 kommenttia:

Adeina kirjoitti...

Svingi on taitava pieni koira :) Ihana kattoa videoita menosta!

jassu kirjoitti...

Vähänkö neiti menee hienosti aksaa!! :) Te ootte oikein monilahjakkaita, koko lauma!

Rapsut Hepulle ja Svingille.
jassu

Tanja kirjoitti...

Huippua, agi sujuu teiltä toosii hyvin. Kiva, nähdä videoo, näitä lisää!

Anonyymi kirjoitti...

Onpas upeata menoa ! Aivan huippulikka Huippu-Hepun kaverina. Pitäisköhän tässä alkaa itsekin treenata vähän enemmän...

terveisiä Eijalta, Elsalta, Simolta ja Pyryltä