torstai 4. heinäkuuta 2013

Elämä jatkuu

Kesäkuu on jo hurahtanut ohi ja nyt ollaan ekaa viikkoa kesälomalla! Ollaan ehditty tekemään jo kaikkea pientä kivaa ja paljon kivaa on vielä lomalla tiedossa. Elämä ja loma tuntuu aikas mukavalle, vaikka rakasta Heppua ajattelenkin ja ikävöinkin joka päivä. Niin se elämä kuitenkin vaan rullaa eteenpäin yhdenkin koiran voimin.

Kesäkuun alussa Svingi päätti aloittaa juoksun noin 3-4 kuukautta etuajassa ja NL-viikonloppu sekä SM-kisat vedettiin sitten juosten läpi ;-) NextLevel-viikonloppu oli viikko ennen SM-kisoja ja taas kerran sitä miettii, miten onnekas sitä on saadessaan treenata parhaiden kouluttajien opeissa. Viikonlopun aikana saatiin palikat kasaan ja niin me oltiin valmiita Svingin kanssa kesän ekoihin arvokisoihin!

SM-kisojen perjantain iltakisat jäivät meiltä väliin juoksujen takia. Lauantaina joukkueradalle lähdimme joukkueemme 3. koirakkona. Niina ja Sumu olivat ekoina vetäneet hienon nollan ja samoin Raija ja Riku, mahtava alku meidän joukkueella! Rata tuntui ihan tosi kivalle ja oli ihanaa päästä kisaamaan se parhaan kisakaverin kanssa! Meillä oli oma "henkilökohtainen avustaja", joka opasti meidät juoksunarttujen alueelta lähtöön ja sanoi milloin kuuluu olla missäkin, se oli hassua :-D Svingin kanssa tehtiin näppärä nolla ja näin ollen joukkueellamme oli kolme nollaa kasassa. Nolla jäi siis tulokseksi ja ATT:n medit sijoittuivat viidenneksi, jee! :)

Sunnuntain yksilöradan hyppäri vaikutti myös kivalta, oikeastaan ensimmäisten hyppyjen linjat oli ainoat mitkä mietitytti ja nekin sujuivat hyvin. Mulle ja Svingille siis puhdas rata!!! :) Finaalipaikka siis plakkarissa! Ekan radan jälkeen Svingi oli hienosti sijalla 5. Agilityradalle lähdettiin siis viimeisten joukossa ja ohjausvalinnat oli tehty kaikki tai ei mitään- periaatteella. Oma fiilis oli loistava ja varma! Harmillisesti heti tokan hypyn käännös jää vajaaksi ja Svingi ajautui vääräälle linjalle hypäten kolmannen hypyn väärään suuntaan. :-/ Vaikka loppurata vedettiin täysillä ja radasta jäi hyvä mieli, niin kyllä se harmitus oli suuri. Onneksi mulla on maailman paras reissukaveri Taru, jonka kanssa voi puhua ihan kaikesta ja jonka kanssa puhuessa ymmärtää asioita vielä syvemmälle. Eniten mä opin ymmärtämään mun omaa asennemuutosta, joka on muuttumassa oikeaan suuntaan.

Loppujen lopuksi SM-kisoista jäi huippufiilis! Mä oikeasti muistin nauttia siitä, että miten siistiä on saada vetää täysillä sen oman rakkaan koiran kanssa! Mun pieni täydellinen Vingi :) Terkkuja vaan Iidalle sinne Naarajärvelle tosta mahtavasta lempinimestä! :)

SM-kisoista sen verran vielä, että huipusti onnea minien joukkue SM3 - Minna ja Yoda, te ootte vaan niin paras ystävä ja paras pöntti ikinä! :) Onnea Kaisa ja Hikka medien SM1! Onnea Jaakko ja Chi maksien SM3!

Juhannuksena unohdettiin agility kokonaan ja nautittiin vaan keskikesän juhlasta. Svingi sai olla melkein koko juhannuksen kavereiden kanssa, kun ensin se sai kaveriksi kääpin Tiran ja sitten loppu juhannukseksi uusimmat kaverit cavalierit Millin ja Desin. Lisäksi ollaan käyty mökillä poikkeamassa ja siellä Svingi on päässyt vesipetoilemaan. Kesäkuun lopulla oli vielä päivän nextari, joka oli melkoisen rankka, mutta jälleen kerran niin antoisa. Svingi jaksoi taas ihan huippuhyvin, vaikka päivä venyi pitkäksi. Jotenkin haikea olo, kun NextLevel loppui, se on ollut kyllä loistava valmennuskokonaisuus.

Huomenna olisi lähtö kohti Ylöjärveä ja agirotua, kivaa! Nähdään siellä, jooko? :)

2 kommenttia:

jassu kirjoitti...

<3 <3 <3
Te olitte kaikesta huolimatta niin parhaita SM:ssä, ja annoitte niin huikeaa tunteita nostattavaa katseltavaa meille katsojille, että suurella innolla odotan tulevia (arvo)kisoja!
Ja kyllä: nähdään Ylöjärvellä! :)

Anonyymi kirjoitti...

koira :
¨pjiuo