22-23.9
Syyskuun loppupuolella kisattiin tsaukkilassa molempien koirien kanssa, eipä siellä kauheasti tuloksilla juhlittu, mutta molemmille koirille kuitenkin hyppäriltä nollat, Svinkki voitti ja Heppu oli kymmenes :) Samana viikonloppuna olin Raumalla tokokokeessa Hepun kanssa ja sieltäkin tuli nolla ;-) Oon yrittänyt ilmottaa Heppua useampiin kokeisiin, mutta ei olla mahduttu mihinkään mukaan, vaikka olen laittanut ilmot keskiyöllä..mä sitten inhoan noita tokoon ilmottautumisia!
29-30.9
Syyskuun viimeisenä viikonloppuna oltiin Järvenpäässä kyläilemässä Minna ja kääpiöiden luona. Lenkkeilyä, juoruilua ja syömistä, se vasta on jotain :)
4-8.10
Lokakuun alussa tehtiin sitten tutulla porukalla reissu Tsekkeihin katsomaan agilityn MM-kisoja.
Lähdettiin torstaina meidän kymmenen hengen köörillä kohti Prahaa. Prahassa olimme perillä illalla ja majotuimme meidän hotelliin: Design hotel Elephant. Mulla ja Meerillä oli oikein hulppea huone, mahtoikohan olla joku sviitin tapainen, no oli mikä oli, ei me valitettu :) Illalla kierreltiin hieman keskustassa ja käytiin syömässä.
Perjantai päivän olimme päättäneet viettää vielä Prahassa, vaikka agikisat olivat jo täydessä menossa. Aamulla lähdimme kiertelemään toreja, kauppoja, vanhaa kaupunkia ja vaikka mitä! Praha on todella kaunis kaupunki ja sääkin suosi meitä mukavasti. Välillä tankattiin sekä suolaisella että makealla ja sitten taas jaksoi kierrellä ihania pikku kauppoja!
Lauantai-aamulla lähdimme ajamaan kohti Libereciä. Ehdimme sopivasti maksien yksilökisan alkuun ja löysimme vielä hyvät paikat Suomi-katsomosta. Siinä se koko päivä sitten vierähtikin kisoja katsellessa! Viereisestä keilahallista löydettiin Sommersby-siideriä :) Harmi vaan, että illemmalla siideri oli jo loppu...oli tainnut joku muukin löytää ne siiderit! :-D Hauskoissa tunnelmissa sujuivat kisojen väliajat, kun T & T esittivät mitä he olivat oppineet fysiikkatreeneissä :-D Illalla kävelimme kisapaikalta Liberecin keskustaan, jossa yövyimme Hotel Prahassa. Tää ei sitten enää niin häävi hotelli ollutkaan, mutta uni maistui silti hyvin!
Ei me koskaan mitään sätätä :-D Ansku ja Taru!
Sunnuntaina sitten taas aamupalan kautta kisoja katselemaan. Suomalaisille ei tänä vuonna tullut mitalleja, mutta hienoja ja taitavan teknisiä suorituksia nähtiin. Kiva niitä kisoja oli katsella, näki taas vähän erityyppistä agilitya, kuin mihin ollaan Suomessa totuttu. Juoksukontaktit oli osalla niiiiiin upeat, että oikein kylmät väreet kulki! Illalla mentiin keskustaan syömään ja hauskaa meillä oli. Jopa niin hauskaa, että mentiin vielä "jatkoille" Casinoon...tosin siellä ei ollut ketään muuta ja pelikoneetkin oli outoja :-D Joten eipä siellä kauaa viihdytty. Sen opimme sunnuntaisesta Liberecistä, että kaikki pubit meni liian ajoissa kiiinni :)Maanantaiaamuna lähdetiin vielä Liberecin kauppoja kiertelemään ja taas tarttui mukaan jotain ostoksia. Prahaan ajoimme tällä kertaa pikku teitä pitkin ja pysähdyimme välillä syömässä ja tekemässä heräteostoksia pienessä Turnovin kaupungissa (en oo kyl varma oliko se sen niminen). Lentokentällä vielä tuhlattiin vimpat Tsekin valuutat ja sitten kotimatkalle. Ma-ti välisenä yönä olimme perillä...onneksi ei tiistaina ollut ihan aikaisinta aamuvuoroa, vaan sai nukkua edes kahdeksaan :) Kiva reissu oli!!
8.10
Kennelliitolta oli tullut virallinen vahvistus ja näin ollen Svingi on nyt virallisesti Suomen Agilityvalio!
Kuva: Jukka Pätynen
13-14.10Asia korjattiin vasta seuraavana päivänä, kun Kirkkonummella pikkulikka rykäisi TRIPLAnollan! :) Ekalla radalla sijoitus oli 4 ja kaksi seuraavaa voitettiin. Meidän eka tripla :)
20.10
Tänään kilpailtiin Tsaulla Varsinais-Suomen piirinmestaruuksista. Molemmat koirat olivat mukana! Päivä alkoi tavallisella agiradalla (ei piirinm.), josta Svingille mun älyttömyyksistä huolimatta nolla! Mä siis vaihdoin suunnitelmaa kesken radan :-O Oho! Ja kyseinen kohta meni tietenkin ihan läskiksi...mitä tästä opimme- pysy suunnitelmassa!! Sähellyksestä huolimatta Svingi oli hienosti 2.
Joukkueradalla Svingi meni lujaaaaa! Mä vaan yritin pysyä perässä :-D Harmittava yliohjaaminen itsellä ja radalta tulos 5. Joukkueemme sijoittui kuitenkin hienosti ollen TOINEN :) ATT:n medi-joukkueet ottivat kaksoisvoiton, hyvä me!
Yksilökisassa ekalla radalla (hyppäri) Svingille taisteltu nolla (sij.1) ja Hepulle 10 ja hiukan yliaikaa. Agiradalta Svingille taas nolla ja vielä tämäkin voitolla ja kaiken kruunasi Hepparin tekemä nolla, jolla pappa oli 8, hän oli niin ihana, että tippa meinasi tulla silmään. Huikea päivä päättyi siihen, kun saimme V-S: piirinmestaruuskisassa nousta sille korkeimmalle korokkeelle Svingin kanssa! Mun rakas ja taitava Svingi!
1 kommentti:
No voisi kyllä "muiden kuulumisien lomassa" pikkasen isommallakin kertoa uutisen, että SVINGI ON PIIRINMESTARI!
Lähetä kommentti