sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Heppu

Blogin päivittäminen ei oikein ole innostanut, eikä oikeastaan mikään muukaan. Täällä on pinnalla vain murhe Hepusta. Vanhuus ei tule yksin. Hepullahan on sydämessä ollut sivuääni jo monta vuotta ja reilu vuosi sitten sydän tutkittiin tarkemmin http://landeriheppu.blogspot.fi/2011_10_01_archive.html Heppu ei ole ikinä oireillut sydäntä mitenkään ja olemme saaneet elää elämäämme ilman huolta. Heppu on saanut tehdä rakastaamiaan juttuja, tokoa, agililtya, uimista ja puutarhurin hommia! Olin ilmoittanut Hepun pääsiäiseksi vielä humputtelemaan hyppyradallekin, niin pirteä ja hyvävointinen Heppu on koko ajan ollut.

Kunnes tuli pitkäperjantai ja huoli tuli osaksi meidän elämää.
Heppu alkoi täysin yllättäen yskimään todella paljon, hengitys krohisi ja vinkui. Ei auttanut muuta kuin lähteä päivystykseen. Siellä todettiin heti sydämen heikentyneen huomattavasti ja Hepulla aloitettiin heti sydänlääkitys. Sydäntutkimuksiin varasin ajan niin pian kuin vain pääsisimme. Viikko otettiin aivan rauhallisesti pienillä lenkeillä ja välillä soitettiin jo sydänlääkäriltäkin lisää neuvoja. Reilu viikko ensimmäisestä yskäpäivästä Heppu sitten lenkin päätteeksi pyörtyi lumihankeen. Huoli rakkaasta Hepusta sen kuin kasvoi. Pari päivää tämän jälkeen Heppu pääsi eläinlääkäri Elisa Välimäen hoitoon. Ihana ja empaattinen eläinlääkäri, joka otti meidät työpäivänsä päätteeksi hoidettavaksi. Heppu tutkittiin läpikotaisin: röntgen, ekg, verenpaineet, verikokeet, sydänultra..
Sydän on jo huonossa kunnossa ja verenpaineet olivat hyvin alhaiset. Sivuääni on asteikolla 6/6. Lääkitys pidettiin suurinpiirtein ennallaan. Lisäksi ohjeeksi annettiin nauttia jokaisesta päivästä ja tarjota Hepulle onnellinen loppu elämä.
Reilu kaksi viikkoa on kulunut lääkärireissusta ja Hepulla päivät ovat vielä ainakin pääasiassa olleet hyviä. Poissaolokohtauksia on kyllä tullut ja hengitys on öisin raskas. Muuten Heppu on onneksi oma iloinen itsensä, vinguttelee leluja ja nauttii nurmikolla kierimisestä! Jokaisesta päivästä nautitaan täysin rinnoin, mulla on mahtavat tukijoukot-ja Hepulla myös! Henkinen väsymys ja huoli rakkaasta Hepusta on suunnaton.
 

torstai 28. maaliskuuta 2013

Uimassa!

Heppu ei osannut arvatakaan, että uimaan voi päästä vaikka maassa olisi vielä lunta! Eilen mekin kävimme korkkaamassa Tuulissuolla olevan koirauimala Sirifan. Tinka ja Tuuli olivat myös mukana. Otettiin ekalle puolelle tunnille uimaope mukaan ja sitten vielä toinen puoli tuntia vapaata uintia perään. Oli kyllä hyvä, että otettiin "uittaja" mukaan, tuntui, että kaikki koirat tarvitsivat vedessä aluksi tukea ja ainakin koirat tarvitsivat ensin apua, että löysivät oikean paikan nousta altaasta ylös. Kyllä kaikki yrittivät jyrkiltä laidoilta ylös, mutta nopeesti koirat oppivat, että rampilta noustaan!

Tuuli aloitti uimisen, koska hän on kaikkein kokemattomin. Tuulin uinti ei tainnut tälläkään kertaa olla vapaaehtoista ;-) Vaan reunalta nostettiin veteen ja sitten kaverin ui rampilta ylös. Tuulin ehdoton suosikki uimahallissa oli altaan ympäri juokseminen ja kavereille haukkuminen :-D
Me tässä odotetaan, että koska on meidän vuoro!
Seuraavaksi uimaan pääsi kokenein uimari eli Heppu. Tosin Heppua ei oikein ramppi innostanut. Selvästi pappa halusi uimaan, mutta ei halunnut mennä rampilta veteen. Takapuolesta kun hiukan tuuppasi ja uittaja auttoi oikeaan suuntaan, niin sitten Heppu kroolasi hakemaan lelun. 
Sitten vuorossa Tinka, joka taisi yllättä meidät kaikki! Namien ja henkisen tuen avulla Tinka meni tosi nopeasti uimaan ja lähti aina uudestaan reippaana rampilta veteen, kun hiukan houkutteli! Tinkasta näki, että Marika on opettanut sitä uimaan liivistä kiinni pitämällä, koska se oli Tinkalle tosi luonnollista, toisin kun Tuulille, joka meni paniikkiin, jos siitä otti kiinni.
Svingikin oli mun mielestä yllättäjä. Ensin Svingikin sai hieman henkistä tukea, niin sitten alkoi sujumaan. Svingi tarvitsi aina pienen tuuppauksen takaa, jotta lähti veteen. Huvittavaa myös oli, että Svingi ihan selvästi yritti hypätä altaaseen :)
Sitten kun kaikki oli uineet kerran yksin, niin sitten otettiin koirat pareittain. Selvästi kaveri sai ainakin länderit innostumaan! Loppujen lopuksi Heppu tajusi täysin rampin idean ja meni ihan itsekseen ilman apua rampilta uimaan ja hakemaan lelua, Svingi ui myös paljon, mutta vaati sen pienen kannustuksen altaaseen. Oli kyllä tosi hauskaa! Ehdottomasti mennään vielä toistekin, nyt kun koirat ovat tajunneet idean!

 
 







 

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Svingi 4-vuotta

PALJON ONNEA RAKAS
SVINGI 4-VUOTTA!
 
"Sinä oot tyttö lakeuteni mittaamaton"

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Heppu 10-vuotta

PALJON ONNEA RAKAS HEPPU
10-VUOTTA!
 
 
Heppu on täyden kympin koira -
parrakas professori,
joka puhuu ihmistä yhtä hyvin kuin koiraa,
joka lukee ajatuksia,
joka rakastaa kaikkea yhdessä tekemistä,
joka palvoo oman perheen ihmisiä,
jonka lempilelu on 10 vuotta ollut vinkuva kroko,
joka toimii kesäisin ylipuutarhurina,
johon voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa,
joka on minun kallein aarteeni.
 


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ei mittää ihmeellist


Kevään odotusta ihan selvästi ilmassa! On ihanaa kun linnut laulaa ja aurinko paistaa ja energiaa on taas kummasti enemmän :) Svingi the Ransu kaipailee kipeästi nyppimistä, sen verran hupaisalta se näyttää. Nyppimishuvin mä olen kuitenkin säästänyt lomatekemiseksi ;-)

Viime päivityksestä on kuukausi, että kai tässä jotain on siinä välissä ehditty tekemäänkin, mutta ei mitään kovin ihmeellistä ole tapahtunut. NextLevelin treenejä on ollut useammat ja nyt ollaan hiottu ohjaustekniikoita. Ollaan tehty ihan simppeleitä harjoitteita ja saatu paljon onnistumisia ja paljon treenivinkkejä. Svingin kanssa ollaan niin nextarissa kuin muutenkin harjoiteltu katseen (Svingin) kääntämistä kohti esteitä ja esteiden hakemista katseella. Paras palkinto, jonka tietenkin voi saada, on se, että koira kehittyy. Viime NL-treeneissä mulla oli kuin eri koira, sellainen joka etsi esteitä katseellaan ja lukitsi jo kaukaa ja vinosta linjasta kepit. Mä olin niiiiiiiiin iloinen!!! :) Mentaalivalmennuksen viimeinen osio oli taas todella hyvä! Monta hyvää juttua on jäänyt mieleen ja niistä on jo saatu omaan tekemiseen hyötyä ja työstäminen jatkuu edelleen... Fysiikkatreeneissä jalat on huutanut hoosiannaa, mut kaikkensa antaneena on aika mahtava fiilis :)

SAMIKSET :)



Viime viikonloppuna olin lauantaina katsomassa raumalaisten kisaamista ykkösissä. Oli kyllä kivaa...ja kylmää :-P Päivällä oltiin vielä lenkkeilemässä Liisan ja vehnisten Beean ja Kiian kanssa lenkillä. Svingi ja Kiia rallittelivat ihan intona! Kiia osasi selvästi puhua länderiä, kun rallittelut ja peuhaamiset sujuivat kivasti! Lenkin jälkeen tehtiin hetki tokojuttuja ja TAAS mä päätin, että Svingistä ei tule tokokoiraa! Heti kun treeniin otettiin liikkuri mukaan, niin seuraamista ei kerta kaikkiaan voinut tehdä...ei voinut muuta kuin istua tai seistä paikallaan. Ehkä tämä siis kertoo siitä, että pitäisi treenata paaaaaljon enemmän liikkurin kanssa, eikä aina vain yksin. Sit vielä sanoin, että noudon likka ainakin osaa...joopa joo :-D Heppu nyt oli ihan näppärä, mutta jostain syystä toi tunnarissa väärän..outoa. Kaikki muut liikkeet taisivat olla ok.
Sunnuntaina sitten Svingi kisasi neljä starttia jääkaappi-tsaukkilassa. Ulkona oli ihanan lämmin kun aurinko paistoi ja sisällä oli kylmääää!! Onneksi aika hyvin pysyi lämpimänä, kun koko ajan sai verkkailla. Eka radalta Svingille 10. Radalla oli pöytä ja Svingi latasi täysillä pöydän läpi (olin muuten juuri sanonut, että ei se AINAKAAN läpi mene...) ja heti pöydän jälkeen vielä kielto. Toka rata oli päivän huonoin, vaikka tuloksissa komeili 0 ja sij.2. Ei paljoa lohduttanut, kun niin paljon sättäsin. Hyppäri taas oli päivän ehdottomasti paras, tulokseksi hyl. Viimeinen rata oli ihan kelpo nolla ja sillä voitto. Seuraavaksi sitten kisataan pääsiäisenä ja Heppukin pääsee vähän hyppärille!

Tällä viikolla käytiin siskon ja koirien kanssa hiihtämässä Tarvasjoen pelloilla. Se oli hauskaa! Koirilla ei kyllä tainnut olla niin kivaa, kun lumi jäätyi tosi paljon tassuihin, eikä juokseminen innostanut ollenkaan! Tällä viikolla aksaa treenattiin Tuulian opissa ja päästiinkin treenaamaan koko 29 esteen rata. Jalat oli niin hapoilla, että pieni masennus tuli oman kunnon suhteen. Pakko ryhdistäytyä, että kunto kohenee! Huomenna aamulla kuuden aikaan lähtö tokoilemaan Hepun kanssa...katotaan mitä mahtaa tulla, koe kun on ulkona ja aamuksi on luvattu pakkasta vielä se -15 astetta. Pitäkää peukkuja! :)

perjantai 22. helmikuuta 2013

Tällä kertaa oikeesti

FI AVA-H
SVINGI

Oltiin Svingin kanssa kisaamassa Vantaalla 10.2 ja heti ekalta radalta, joka siis oli hyppäri, napattiin 0-voitto ja näin ollen Svingi sai OIKEASTI hyppy-sertin ja OIKEASTI hyppyvalioitui :)
On mulla aika mahtava koira, kun se hyppvalioituukin kaksi kertaa :-D *hih*

Tässä linkki rataan: Svingi 10.2.13
 

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Melkein valio

Tammikuun viimeisenä viikonloppuna kisattiin omalla hallilla aksaa. Svingille kolme starttia ja Hepulle yksi. Pikkulikka sai olla koko päivän ensimmäinen kisaaja numerolla 1. Tällä kertaa lähtönumero oli kuin olikin enne :) Tuomarina kaikilla radoilla Anne Savioja.

Eka rata oli agirata. Rata nyt oli ehkä hiukan pientä sievää menoa, mutta tärkeintä oli, että tehtiin kunnon kontaktit kunnon pysäytyksellä. Ahviksella parilla vimpalla radalla a ja puomi oli enemmän tai vähemmän räkäset, joten nyt oli syytä pienelle muistutukselle. Hyvin Svingi pysähtyi ja odotti, kun vaan itse maltoin vaatia. Tältä radalta 0, sij.2.

Toka agirata oli jo selvästi rennompi ja vauhdikkaampi. Eniten tyytyväinen mä olen alussa olleeseen sivuirtoamiseen, Svingi lähti lähetykseen oikein hyvin ja varmasti...ihanaa, työ alkaa tuottaa tulosta. Tältä radalta myös 0 ja voitto.

Hyppärillä mulla oli sitten molemmat koirat. Ihanan vauhdikas ja jouheva hyppäri. Alussa mä teen Svingin kanssa järkyttävän valssin, argh. Käännyn siis liian myöhässä koiran eteen, jälkiviisaana voin todeta, että olisi kannattanut valita joku muu ohjaus.. No, ei kökkövalsseista onneksi jaeta virhepisteitä, joten draivilla vaan eteenpäin. Loppurata meni tosi hyvin ja omasta mielestäni mä uskalsin liikkua hyvin ja rohkeasti! Tulos 0 ja voitto. Svingille siis triplanolla :)
Heppukin meni tosi mainiosti! Hepun kanssa ohjasin alun eri tavalla ja se oli tosi hyvä vaihtoehto! Papparainen meni vauhdikkaasti ja optimaalisilla linjoilla, mutta keppien sissänmenosta tuli 5. Enhän mä taas muistanut, että Hepulla ei niin itsenäiset keppien haut ole kuin Svingillä. Rata oli kuitenkin varsin onnistunut ja sitä Hepun tekemisen riemua ei korvaa mikään!

Ratojen jälkeen mä olin innoissani, että nyt Svingi saa hyppysertin ja valioituu. Multa vielä kysytään, että voiko Svingi vastaanottaa sertin..joo joo, voi voi. En minä, ei tuomari, ei kisatyöntekijät, ei kukaan, huomannut tässä mitään outoa. Niinpä mun pikkulikka kruunattiin Suomen hyppyvalioksi! :)
Näin hieno vailokuvakin otettiin ruusukkeiden kera :)
Kunnes...mä alan ilmottautua seuraavalla viikolla seuraaviin agikisoihin ja meinaan merkata sagin tietoihin, että koirallani on kaikki hyppyvalion titteliin oikeuttavat tulokset. Oho. Mites ton ekankin sertin kohdalla lukee Savioja ja tän vimpankin. Nooh, tajusin sitten heti, että tässähän on sattunut erehdys ja pikaisesti viestiä eteenpäin, että saadaan tulokset muutettua oikeiksi. Loppu hyvin kaikki hyvin, tieto meni eteenpäin ja me saadaan tulevaisuudessa juhlia sitten vielä toisenkin kerran hyppyvalioitumista :) Tämähän oli puhtaasti inhimillinen erehdys, eikä minua asia sen enempää harmittanut, tekeville sattuu! Täytyy tähän nyt vielä mainita, että sekä tuomari että ylitoimitsija ovat pahoitelleet minulle asiaa. Sen verran toki itseenikin voin mennä, että kyllähän minäkin olisin voinut olla tarkempi. Mutta toivotaan, että kohta saan taas päivitellä valioitumisuutisia :)

Vime viikonloppuna olin Hepun kanssa tokokokeessa...ekaa kertaa valioituminen katkolla, jännää! Tällä kertaa kokeen alussa tapahtui jotain odottamatonta (kahden koiran välillä) ja omakin fiilis siinä latistui aika paljon. Koe meni ihan ok, mutta viimekertainen hulvattomuus ja hännän heilutus ei kyllä ollut mukana - ei mulla, eikä Hepulla. Neljä liikettä meni nollille, muista tuli kyllä hyvät pisteet. Sen verran täytyy sanoa, et luoksetulo oli varmaan paras ikinä! Seuraavaksi me sitten varmaan tokoillaan Hepun kanssa vasta joskus huhtikuun puolella :)