torstai 4. kesäkuuta 2015

Kesä se on...

...vaikka pitää vielä olla sormikkaat kädessä ja villasukat jalassa :-D Koska mä olen laiska päivittämään laitan taas pääosin vain muutaman kuvan. Eikä niissäkään taida Svingi vilahtaa kuin kahdessa. Agilitya ollaan kisailtu jonkun verran, viimeksi maanantaina Raumalla. Sieltä ekalta radalt 5 (eka rima tippui) ja toiselta hyl. Seuraavaksi sitten kisataankin Oulussa. Svingi sai taas kunnian edustaa seuraamme myös ATT:n medijoukkueessa :)


Eläinlääkärissäkin käytiin Svingin kanssa kun pissavaivoja alkoi esiintyä, siis virtsankarkailua. Vuosi sitten oli muutaman kerran Svingi pissannut yöllä omaan petiin, mutta eipä sen koommin ole vaivaa ollut. Nyt sitten pari viikkoa taaksepäin Svingi pissasi useamman kerran sisälle yksin ollessaan ja lisäksi nukkuessaan omaan petiin. Varmuudeksi vein sitten pissanäytteen ja myös verikokeet otettiin. Terve tyttö kaikin puolin :) Veriarvot kaikkineen kunnossa ja muutenkin kaikki hyvin. Todennäköisesti siis leikkauksesta johtuvaa karkailua. Onneksi tuo on ollut niin vähäistä, et jos joskus ja jouluna lirahtaa, niin ei kovin vakavaa, sen verran jaksaa siivota :) Nyt on esimerkiksi taas viikko kulunut ilman mitään vahinkoja. Tässä potilas lääkärissä.


 AURINKOISTA KESÄÄ KAIKILLE :)


Ei kommentteja: