maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pikku-toipilas

Reilu viikko sitten ihmettelin, kun Svingi tiputtelli jotain kirkasta lattialle. Ei verta, ei limaa, vaan ihan kirkasta nestettä. Ajattelin, että olisiko merkki kohtutulehduksesta tai pissatulehduksesta. Varaksi soitto päivystykseen ja kehottivat tulemaan paikalle viimeistään seuraavana aamuna. Me lähdettiin saman tien. Svingi ultrattiin ja sitten otettiin verinäyte. Ei merkkejä kohtutulehduksesta eikä kohonneita tulehdusarvoja. Eläinlääkäri kehotti kuitenkin aloittamaan antibiootin ja menemään seuraavalla viikolla kontrolliultraan.

Viime maanantaina sitten kontrollikäynnille Koirakissaklinikalle ja meidän vakkari eläinlääkärille Elisa Välimäelle. Ensin vaikutti siltä, että kaikki on hyvin, mutta ultrassa kuitenkin löytyi nestetä toisesta kohdun sarvesta. Ei vielä niin paljoa, että tilanne olisi ollut akuutti. Antibiooteilla jatkettaisiin ja perjantaina olisi leikkaus. Tykkään kovasti tuosta Elisa Välimäestä lääkärinä. Muistan miten hän hoiti Heppua vielä työpäivänsä päätteeksi, kun huoli koirasta kasvoi suureksi. Silloinkin kaikessa rauhassa, kaikin mahdollisin keinoin hän hoiti Heppua. Tällä kertaa Svingi sai osansa tuosta hyvästä hoidosta.

Perjantaina Svingi sitten leikattiin Koirakissaklinikalla. Kohtu ja munasarjat pois. Koko leikkaus meni hyvin ja Svingi pääsi kuudelta illalla kotiin. Toipuminen on alkanut hyvin ja Svingi on nyt jo mukavan pirteä. Onneksi neiti on itse aika rauhallinen, eikä ole mitenkään kiinnostunut leikkaushaavasta. Tästä se toipuminen ja kuntoutuminen sitten lähtee!

"Se on menoa nyt!"
Tokkurainen potilas
Kotona lepäämässä
 
 Hereillä!


2 kommenttia:

Sonia kirjoitti...

Tsemppiä leikkauksesta toipumiseen ja paranemiseen! <3

Terhi kirjoitti...

Parantavia rapsutuksia Svingille!