keskiviikko 7. syyskuuta 2011

I Kungsör, Sverige

Taas kerran oli aika pakata kimpsut ja kampsut ja tällä kertaa ryhmärämän kohteen Ruotsi ja agilitykisat (kuinkas muutenkaan). Tuttu porukka siis taas mukana, Terhi, Mikko, Anni, Taru ja minä. Koiria tällä kertaa mukana vain neljä: Ziki, Flippi, Soolo ja Svingi.
Parhaat tyypit
Perjantaina 2.9 lähdettiin Turusta viikkarin iltalaivalla kohti Tukholmaa. Ilta oli oikeastaan tosi lyhyt, kun laiva lähti vasta ysin aikoihin satamassa. Käytiin hiukan syömässä, shoppailemassa ja juotiin parhaassa seurassa (eli omassa) viiniä hytissä istuskellen. Svingiä ei haitannut yhtään, että Heppu oli jäänyt kotiin, neiti oli vain mielissään laatuajasta. Yö nukuttiin hiukan levottomasti, mutta aamulla oltiin kuitenkin pirteinä, kun Tukholmaan päästiin. Lähdettiin kiireesti ajamaan kohti kisapaikkaa, Mikolla kun oli ykkösten startti heti aamulla. Huoltoasemalla pysähdyttiin pissattamaan koirat ja noin tunnin päästä oltiin perillä Kungsörissä.Tosi kivanoloinen kisapaikka. Nurmipohjainen urheilustadion. Kahdella kentällä kisattiin. Järjestelyt Ruotsissa toimii vallan mainiosti, kaikki olivat lepposia ja ystävällisiä. Tosi monet tulivat juttelemaan ja muutenkin meininki siellä on niin rentoa. Ruotsi on vaan niin pop! Meidän startit oli vasta iltapäivällä, joten ehdittiin kävelyttää koiria useammankin kerran ja käytiinhän me Kungsörin keskustassakin käppäilemässä ja shoppailemassa:
Outo kasvuilmiöMeidän ensimmäinen rata oli hyppäri. Oikea putkien vallankumous. 20 esteestä 9 oli putkia :-D Yhdessä kohtaa mentiin putkeen viisi kertaa peräkkäin! Svingi oli ihan hulluna taas ja lähtikin vauhdilla. Rata meni mukavasti yhtä piiiiiitkää kaarretta lukuunottamatta ja yksi harmillinen rima tuli alas. Aikas hyvään aikaan kiritti pikkulikka. Taru ja Soolo tekivät tällä hyppärillä myös hienon radan, harmillinen kosketusvirhe vain. Melko epäilyttävä leiri :-)
Toinen rata oli agirata, jossa sitten taas mentiin eikä meinattu. Svingille puomin YLÖSmeno virhe ja keinun ohitus ja loppujen lopuksi väärään päähän putkea->hyl. Olis tehnyt mieli kisata enemmänkin!
Kisapäivän jälkeen ajettiin Köpingiin, jossa majotuimme hotellissa. Pikasuihkut ja sitten lähdettiin syömään Köpingin keskustaan. Ahdettiin (!) vatsat täyteen kiinalaista ruokaa ja vyöryttiin illalla takaisin hotellille (olikohan se banana split liikaa...) Koirat lenkille ja sitten kaaduttiin sänkyyn - uskokaa tai älkää, kello oli ehkä puoli kymmenen :-D
Väsyneet kämppikset
Nukuttiin ehkä jotkut 9 tunnin yöunet :-D Aamulla siis oltiin pirteitä! Kolmoset aloittivat sunnuntaina ja ekana agirata. Rata onnistui muuten tosi kivasti, mutta kepeillä sählättiin oikein urakalla. Pari kielto ja pari keskeytystä kepeillä, niiltä siis 20virhettä, ja siihen yliaikaa päälle. Taisi se Tarukin siellä jotain sählätä ainakin tuloksista päätellen:-D
Heija Finland :-P
Saatiin sentään meidän porukkaan tältä radalta onnistujakin, kun Terhi ja Ziki tekivät nollan ja sijoittuivat hienosti kakkosiksi ja näin ollen saivat Ruotsin agi-SERTin :-) JEE!!
Verkkalenkillä
Päivän toinen rata oli hyppäri ja se meni ihan mahdottomaksi. Ei oikein osannut tää kartturi tehdä sylkkäriä - saati sitten TUPLAsylkkäriä! Alku oli tosi onnistunut, mutta sylkkärikohdassa tuli hylly. Mikko ja Flippi olivat myös onnistujia, kun saivat viimeisen LUVA-nollansa kera voiton ykkösistä ja tästä eteenpäin heidät voi bongata siis kakkosista, onnea!Löytyihän sieltä Ruotsin maalta muutama oikean rotuinenkin koira :-) Heti lauantaina bongattiin ruotsalainen länderi Milli (en ole varma kirjoitetaanko näin). Milli ei kisannut tällä kertaa, mutta kilpailee Ruotsissa makseissa, kokoa kun tällä likalla oli 45cm. Todella ystävällinen narttukoira ja mukava omistaja!
Toinen länderi olikin meille ennestään tuttu, suomen-ruotsalainen Zero! Vai onkohan Zero kuitenkin ihan suomalainen? :-) Zerohan on Hepun pojan poika (Gabrielin ja Linan pentu). Oikein symppis tyypi tuo Zero, paksu karva ja nätin näköinen. Kiva oli nähdä teitä!
Zero (A´mael Mellon Celeborn)
Svingi ja Zero
Ennen lähtöä vielä käytiin pikku kävelyllä ja Anni pääsi Tarun pikakampaamoon. Lisäksi Svingi sai uudet pinkit (!) Hurtan lifeguard y-valjaat. Aika prinsessa!

Sitten oltiinkin valmiita lähtemään matkaan. Onneksi (?) ei tullut enempää palkintoja, koska voi olla että ne eivät enää olisi mahtuneet mukaan. Ja tämähän johtuu vaan siitä, että Hakalat menivät ja vaihtoivat auton pienempään. Pöh. Eivät siis täällä reissussa vaan jo aiemmin :-D No oikeesti me mahduttiin ihan loistavasti!!! :-)

Paluumatkalla päätettiin vielä ajaa Eskilstunan kautta ja käydä syömässä siellä.
Loppujen lopuksi taidettiin syödä vähän turhan pitkällä aikataululla,koska matkalla oli tietöitä ja sen takia niin paljon liikenneruuhkaa, että hiukan alkoi jo ahistaa, että ehditäänkö laivaan ollenkaan. Onneksi Tukholman keskustassa oli varta vasten meille suomalaisille tehty ajoväylä koko ruuhkan ohi! Tosin sen väylän yläpuolella oli joku ihmeen linja-auton kuva, mutta hei, ei kai kukaan oo niin tyhmä, että jonottaa ruuhkassa, jos vieressä on vapaa kaista?! Ei Mikko ainakaan, meidän kaikkien idoli! :-) Laivaan siis ehdittiin ja jouduttiin jopa muutama minuutti odottelemaankin.

Kotimatka meni hyvin ja maanantai aamulla menin ensimmäiseksi hakemaan hoidossa olleen Hepun kotiin ja lähdin sitten itse suoraan töihin. Hepulla oli ollut kiva viikonloppu ylipuutarhurina. Olivat olleet myös katsomassa agikisoissa kun Tinka ja Marika tekivät ensimmäisen luva-nollansa ykkösissä (huisia!!) Lisäksi Heppu oli tietenkin päässyt pitkille lenkeille mukaan. Huippu viikonloppu oli taas! Kiitos ihanaiset!

Ei kommentteja: