sunnuntai 31. tammikuuta 2010

SuperSunnuntai :)

Tänään oli siis SuperSunnuntai :) Kun Minna saapui järvenpäästä sunnuntai-kaveriksi mulle. Mentiin yhdessä hallille, Minna treenaisi Hepun ja minä Svingin, tasajako. Svingi aloitti tuttuun tapaan kepeillä, kavensin keppikujaa, joten päätöntä vauhtia ja hulluutta ei tänään ilmennyt. Tosin ihan reippaasti Svinkku ne kepit meni, mutta ei päättömästi. Lisäksi esteharkkana Svingi otti pussia ja rengasta. Ne meni molemmat hyvin. Minna meni Hepun kanssa kaksi rataa, joissa 9-11 estettä. Minna ja Heppuhan menivät hienosti! Minna sai harjoitella ohjauskuvioita ja Heppu meni omaan varmaan tyyliinsä sinne minne vietiin :) Minnan ja Hepun videot heidän blogissaan, käykääpä tsekkaamassa!
Svinkku meni vielä pari rataa, koska yleisön pyynnöstä (eli Tarun) haluttiin blogiin myös videokuvamatskua. Ensimmäiset todistusaineistot siis Svinkun aksasta tallennettu:)

torstai 28. tammikuuta 2010

Molemmat pääsi aksaa, jihuu!!

Eilen tuuli tuiversi oikein urakalla ja jouduin tekemään pienen taistelun itseni kanssa:lähteäkö hallille vai jäädäkö lämpimään kotiin?? Hmm...mittari näytti kuitenkin vain -11 astetta, joten varsinaisesti ei ollut kylmä, mutta tuuli teki pakkasesta todella purevan.. Lähtö treeneihin:) Ei pelätä tuulta ja tuiverrusta, kun pääsee treenaamaan loistaviin olosuhteisiin tiiviiseen halliin. Hallissa pakkasta oli hyvin alle kymmenen ja vielä illalla, kun treenit loppuivat näytti hallin mittari vain -9 astetta. Oli sinne joku muukin uskaltanu tulemaan treeneihin:)

Marja oli suunnitellut todella kivan tekniikka pätkän. Rata oli haastava ja vauhdikas, tykkäsin:) Ongelmia saatiin kohtaan jos toiseenkin, mutta lopussa kiitos seisoi ja rata onnistui! Aiheena siis takaakierrot ja poispäinkäännökset. Yksi suora putki syötti hypylle niin pahasti, että koiran saaminen käteen oli meille vaikeaa ja tässä vielä puomi oli koiran ja ohjaajan välissä. Ensin huusin vaan heppu-heppu ja unohdin kaiken muun..rautalangasta kun vääntää, niin muistin lopuksi tehdä putkijarrutuksen, en rynninyt ja sain koiran suhinalla lähelle- That´s it! :) Oli kivaa ja hiki virtasi!

Svingin treeniaiheeksi olin päättänyt ennakoivan valssin / käännöksen ja kepit. Tein treeniä ensin pelkällä putki-hyppy yhdistelmällä..meni ihan kivasti. Palkkasin sekä siivekkeen taakse, että kädestä. Tästä harjoituksesta sitten hiukan jatkoin eteenpäin ja tein myös jaakotuksia kädestä palkaten. Sitten tein radan pätkän putkella ja kahdella hypyllä. Ennakoivaa valssia, välistävetoa ja takaakiertoa sopivasti sekoitettuna..kivaa ja lujaa:) Keppejä kujalla ja siinä ohjurit. Pimpelipom sanoi Svingin pää ja aivot jäi narikkaan:) Niin lujaa vaan ku pääsee muulla ei väliä...onneks on ohjurit jeesaamassa, niin ei pääse ihan mihin huvittaa.. Muutaman kerran kiiiiiiiihdytti loppuun niin et pomppas vimpan yli... Luulen, että mun pitäisi alkaa nyt enemmän kaventamaan kujaa, vielä on varaa ihan hyvästi. On toi kyllä niin mainio tapaus! Ei voi muuta sanoa! :)

Tänään tein vaan pienen päivälenkin koirien kanssa, kun palelsi:-O Päätin korvata lenkkeilyä toko treenillä:) Hepun kanssa vaihtelu virkistää ja aiheena tunnarin pitotreenit! Olipas papparainen loistavalla tuulella, yhden kerran tiputti tunnarin luvatta, muuten oli oikein hyvä. Vaikeutin pitotreeniä yhdistämällä siihen sivuaskelia ja loppujen lopuksi yhdistin pitoon kauko-ohjauksen..ja Heppuhan yllätti! Teki kaukot ja piti tunnarin tiukasti suussa. Olinpa ylpeä! Svinkku otti seuraamista ja katsekontaktia. Ne nyt meni ihan ookoo, mutta ei nyt mitään maata mullistavaa, mut ihan hyvin kuitenkin. Ei ehkä korvannut näin pienet treenit kunnon lenkkiä:-O

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Maanantain tokot

Svingillä alkoi siis maanantaina taas ohjatut toko treenit Tuijan koirakoulussa. Ensimmäisen kerran aihe oli luoksepäästävyys, perusasento ja seuraaminen. Luoksepäästävyys oli hiukan jäänyt unholaan :-O Svingi ei olisi millään malttanut istua paikallaan, vaan olisi väkisin halunnut mennä moikkaamaan Tuijaa...voi tuota pidättyväistä tyttöä;-) Onnistuihan se sitten, kun vaan palkkailin hiukan tiheemmin.

Perusasento on ihan mallillaan. Käsiavuste on siis jo poissa ja Svingi hakee hienosti sivulle. Itse asiassa likka tarjosi perusasentoa lähes kokoajan, vaikka olisi saanut vain hengaillakin:) Hiukan perusasento on liian edessä, mutta kouluttaja sanoi, ettei näytä pahalta pienen koiran kanssa. Päätin jo heti, että en lähde korjaamaan asiaa,mun mielestä asento on täydellinen:) Heppuhan tekee perusasennon myös ´hiukan eteen, joten mä olen niin tottunut siihen, että luulen jopa paikan olevan oikea:-P

Seuraaminen oli edistynyt sitten viime kurssin ja pahimmat solmut saatu auki (toivottavasti). Otettiin ihan muutamalla askeleella ja sitten palkka. Vauhdista otettiin pidempikin pätkä. Siitä huolimatta, että seuraaminen sujuu nyt edes jonkin verran, niin en kyllä oo kovinkaan tyytyväinen siihen:( Katsekontakti on jossain mun navan kohdalla, eikä silmien :-O Nyt yritän vahvistaa siis kontaktia, joka kyllä esim. perusasennossa on loistava, mutta jostain syystä en ole saanut sitä seuraamiseen siirrettyä..Mun pitäisi varmaan ottaa naksu avuksi. Edistystä on kuitenkin se, että syksyllä mä ajattelin, et seuraaminen ei onnistu ikinä ja nyt mä oon kuitenkin sen suhteen optimistinen:) Töitä täytynee tehdä ahkerammin:)

Svingin tokon jälkeen Heppu-pappa pääsi private-iltalenkille ja voi kun hän oli taas onnenpekka:) Lenkin päätteeksi tein hyvän mielen tokoja pihalla, seuraamisen täyskäännöksiä, liikkeestä jääviä ja kaukoja. Se on jotenkin herttaista kun niin vähästä ovat partasuut onnellisia "jee, tokoa!" :-)

Tänään on Hepun aksat ja Kinkku pääsee myös treenaamaan... :)

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Laiska ja ERInomainen

Ja pakkohan se myöntää, että mä olen ollut se laiska, näet tämän blogin päivittämisessä :(

Ollaanhan me puuhailtu vaikka mitä mukavaa ja koska päivittäminen on jäänyt en varmaan muista puoliakaan. Agilitya ollaan treenattu ihan ahkerasti. Hepulla alkoi taas viime viikolla ohjatut treenit ja olikin kyllä mukavaa päästä harkkaamaan valvovan silmän alle. Marja oli tehnyt kivan radan ja Heppu pelitti ihan mainiosti, hiukan vaan kuumeni:-O ja unohti keskittyä mm. keppeihin.. Saatiin läksyksi harjoitella enemmän ohjauskuvioita muurilla.

Svingillä on ollut viimeisimpien treenien aiheena takaaleikkaus. Tyttö menee hienosti, jos mä vaan ohjaan kunnolla.. Heppu lukee takaaleikkaukset jo melkein mun ajatuksista ja sit mä yritän ohjata Svingiä yhtä suurpiirteisesti, niin toinen on ihan kuutamolla. Heti ku ohjaan hyvin, niin tyttö on hyvä:) Takaaleikkauksia ollaan tehty eri kulmista sekä hypyillä, putkilla että kepeillä. Keskiviikkona Svingi oli kyllä niin hulvaton:) Se on niin onnellinen kun pääsee tekemään, että virne naamalla se vaan painelee:-D Hyvin S silti jaksaa kuunella mua vaikka viiraakin. Ollaan harkattu aika paljon rengasta, se on vaikea. Puomi toimii mukavasti ja vauhtikin on hiukan kasvanut. Kepeiltä on vähennetty ohjureita ja toimii. Toivottavasti pakkaset lauhtuu ja Svingikin pääsee sitten jo ensi viikolla ohjattuihin treeneihin!

Tokossa Heppu harjoittelee yhä sitkeästi merkkiä. Siihen kyllä menee varmaan vielä tuhat vuotta ennen ku Heppu oppii merkin, eikä asiaa auta yhtään, että meikäläinen yhdellä treenillä naksautti naksuttimella 1/3 osan väärästä toiminnasta :-O Ei ihme jos oppiminen on hidasta...
Svinkki tekee kaikkea tavallista:) Huomenna alkaa sitten ohjatut tokotreenit, kivaa!

Tänä viikonloppuna on tapahtunutkin kaikkea mukavaa! Perjantaina saapuivat viikonloppu vierailulle Mervi ja Nemi-länderi Pieksämäeltä. Svingi sai siis ikäisensä leikkikaverin:) Lauantaina lähdimme porukalla Turun KV-näyttelyyn esiintymään...ai niin, palliton jäi kyllä kotiin;-) Ländereitä oli paikalla 12 näistä 2 urosta ja 10 narttua. Junioriluokassa tyttöjä oli 4. Svingi (ja myös Nemi) esiintyi hienosti ja käyttäytyi kovin mallikkaasti! Kyllä mä olin niin ylpeä tosta ihanasta pikkutytöstä<3 Tuomarin (Tino Pehar, Kroatia) mielestä Svingi oli ERInomainen:) Sijoitus kilpailuluokassa oli toinen. Hedda oli eka ja Nemi myös ERIn saaneena kolmas. Niin kivaa oli taas nähdä kaikkia länderistejä ja jutella niitä näitä! Tässä vielä Svingin arvostelu (lyhyestä virsi kaunis...):

"10 months old. Good proportions, nice head. Good ear carriage. Correct top line and ear set. Body good for her age." JUN ERI JUK2.

Tänään käytiin katsomassa porukalla agilitykisoja ja nähtiin raumalaisia (kohokohta). Viikonloppu meni siis mukavasti loistavassa seurassa, juorutessa, syödessä ja lenkkeillessä. Koirat riehuivat, leikkivät, haukkuivat, örisivät :) On meillä hienoja ländereitä, kun tilanteista riippumatta ovat rennosti. Kiitos Mervi kivasta viikonlopusta!

maanantai 11. tammikuuta 2010

Aksaa :)

Eilen illalla päätin sitten lähteä vielä hallille treenaamaan ja sisko lähti kaveriksi mukaan. Svingi oikeastaan vaan otti aksaa, niin ja tietty Tinka kans, mutta Heppu treenasi tokoa. Yhdellä kentällä oli varmaan treenattu tokoa, kun esteet oli raivattu, joten oli oiva tilaisuus tehdä ruutua, jota en oo muuten tehny koko talvena. Ensimmäisen ruudun Heppu teki juosten A:n kautta ruutuun :-D No onneksi jatko oli parempi ja sitten mentiinkin suoraan ja lujaa. Heppu oli tosi innostunut ja Marikakin sanoi, että se olisi treenannut vaikka kuinka paljon enemmänkin. Otin myös merkiltä ruutuun lähetyksiä, nekin hyvin, vaikka niissä lähetyksissä Heppu lähtee aavistuksen vinoon. Heppu teki myös idarin neliökävelyä, lähinnä kiinnitin huomiota kulmiin, ne parani koko ajan. Perusseuraamista ja pari istumis-jäävää, oli se kyllä kelpo koira tänään!

Myös Svingi oli tosi reipas pikku koira. Tein ensin kujalla keppejä, niin että ohjureiden sijaan oli verkot, jotka olivat joka toisessa välissä. Hyvin veti pikku neiti puuttuvista verkoista huolimatta. Tein kepeillä myös irtoamista ja takaaleikkausta. Keppien lisäksi Svingi teki putkea. Ensin otin työn alle putken pimeän kulman ja tein niitä molempiin suuntiin, sen Svingi tajusi heti, vaikka putkissa (erityisesti mustissa) on satunnaisesti ollut vaikeuksia. Sitten sivuirtoaminen putkelle ja takaaleikkaus putkella. Olipas putkikas treeni :-D Muutama kontaki vielä päälle, niin se oli sitten siinä!

On tää kivaa tää koirien kaa puuhailu! :)

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Tokoo :)

Pakko oli tulla hiukan kirjottelemaan kuulumisia toko rintamalta. Joku aika sitten tuntui, että kaikki asiat tökki pikku-neidin kanssa ja toko oli niiiiin vaikeeta, mutta kappas vaan. Niin ne asiat vaan menee perille ja tällä hetkellä toko-jutut rullaa molempien koirien kanssa mainiosti:)

Svingi on tehnyt paljon ihan perusjuttuja, sivulletuloa, seuraamista, luoksetuloa, maahanmenoa ja paikalla makuuta. Perusasento on nyt tosi hyvä ja siinä ei tarvita enää apuja, Svingi tulee tosi hyvin lähelle ja oikeaan paikkaan. Luoksetulo on alo-liikkeistä ainoa täysin valmis liike...tästä se lähtee:) Maahanmeno on kehittyny ja nopeutunu huimasti. Seuraaminen on ehdottomasti kaikkein vaikein, mutta on siinäkin jotain hyvin pientä kehitystä havaittavissa, mutta aika takkusta kuitenkin vielä. Uutena ollaan aloitettu istu-seiso harjoittelu.

Heppu on tehnyt pääasiassa merkkiä. Senkin kanssa mä jo ehtisin tuskastua, mutta sitten Heppu-pappa yllätti ja oivalsi jutun idean:) Merkkiä oon siis ottanut vasta ihan lähietäisyydeltä ja täytyy nyt vaan vahvistaa paikkaa, kun Heppu hiukan lintsaisi ja jäisi mielellään merkin viereen. Suuntia ollaan otettu ihan vähän ja samoin paikalla istumista. Olisihan se kiva saada liikkeet sellaseen jamaan, että halutessani pystyttäisiin korkkaamaan evl jo tänä vuonna...mutta katsotaan...en lupaa vielä mitään:)

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Kuvamuistoja 2009

Käväisin vanhempien luona katsomassa heidän valokuva-arkistojaan ja täytyy nyt tänne blogiinkin laittaa muutamia hyviä löydöksiä viime vuodelta!

Vappu 2009 Heppu


Svingi ekaa kertaa kylässä

Olen vielä niin pieni


Kesäretkellä


Svingi hoidossa Marikan ja Tinkan luona


KESÄ!


Syyspuuhia kompostissa by Heppu



Joulu 2009 kaverukset


Best friends <3

maanantai 4. tammikuuta 2010

Olipas laiska ohjaaja :(

No niin, vuoden ekat agilitykisat on nyt sitten korkattu Hyvinkäällä ja täytyy kyllä sanoa, että näiden kisojen positiivinen anti oli kyllä ihan jossain muissa asioissa kuin omissa suorituksissa. Aloitetaanpa siis hyvästä, eli Hyvinkäälle oli tullut niin paljon tuttuja, että se oli kaikkein kivointa! Sisko lähti reissukaveriksi ja kaksi kaveriani olivat tulleet ihan vaan katselemaan kisoja. Paikalla oli myös Hepun velipoika Simo omistajineen, ihana nähdä! Svinginkin puoli sukua oli paikalla, isä-Frank, äiti-Jetti ja sisko-Zona sekä kasvattajat:) Onneksi ei asuta kaukana, niin nähdään aikas paljon! Yhteispotrettikin saatiin otettua, tosin mulla ei tiettykään ollut kameraa. Lisäksi näin monta muuta agilitytuttua pitkästä aikaa ja se jos joku oli mukavaa. Lämmin kisahalli myös lämmitti mieltä, kun aamulla pakkanen paukutti yli kahtaakymmentä. Koirat saivat siis olla mukavasti hallissa lämpimässä omassa häkissä.

Sitten siihen huonompaan, eli oma ohjaus. Mistäköhän se oli revitty? Oon tainnu laiskotella liikaa joululomalla ja syödä liikaa jouluherkkuja. Olin siis oikee laiskimus ja rautakanki. No eipä ne itkut auta, jotain on ilmeisesti tehtävä. Ekalta radalta hylly, mun kävi hiukan sääliksi Heppua, kun en kyllä sitten yhtään auttanut toista radalla. Hän sitten meni niin hyvin kun siinä mun kanssa pystyi... Tokalta radalta sitten väkisin väännetty nolla, muutama herpaantuminen, mutta muuten rata oli ihan jees, mitä nyt mun koira hengaili A:n harjalla joku vartin (siltä se ainakin tuntui)...paineistin taas varmaan käskyillä, huoh. Vimppa rata oli tosi kiva, oikee vauhti rata, missä mentiin paljon putkia. Olin kyllä lopussa tosi huolimaton ja ohjasin Hepun yhden hypyn ohi, siitä siis kielto ja femma. Tälläkin radalla muistutkin kai rautakankea.

Nyt täytyy tsempata ja alkaa taas ite kuntoilemaan ja alkaa treenaamaan suunnitelmallisemmin. Kisarutiinit täytyy taas saada kohilleen ja kisainto korkeelle, eiköhän se siitä sitten taas. Heppu kun kyllä osaa ja liikkuukin mukavasti, jos mä en vaan jarruta sen menoa.

Svinkki oli kyllä taas niin reipas kisaturisti, että neidistä saa kyllä olla ylpeä. Tietty jos ei lasketa sitä, että kolme metriä ennen omaa häkkiä Svingi alkoi aina rimpuilemaan toiseen suuntaan...EI häkkiiin!!!! ;-P