perjantai 9. huhtikuuta 2010

Svinkun aksat

Eilen alkoi taas Svingin kurssi Elinan opissa. Jatkettiin edelleen tekniikkaryhmässä, saadaan sitten molemmat paremmin tekniikat haltuun. Vuorossa oli pakkovalssi. Ensin tehtiin yhdellä hypyllä palkaten eri kohdista, sitten putkelta hypylle ja sitten radan osana. Svingi luki mun mielestä hyvin pakkovalssit, kyllä se heikkous on taas muualla kuin koirassa :-O Mä vaan käsittämättömästi jämähdän..siis oikeesti! Tiedän että pitäisi olla jo menossa, mut en mä ookkaan. Taidan olla siis kaavoihin kangistunut ja tämä uudelleen opettelu vaatii aikaa. Pitäis vaan uskaltaa ohjata ja liikkua rohkeasti. Tehtiin myös hiukan pidempää rataa, jossa oli mukana pakkovalsseja ja sylkkäri. Sylkkäri oli SUPER! :) Jee, mä muistin olla ajoissa ja jarruttaa ja kääntää..edistystä:) Radalla oli myös pussi,jota ollaan otettu vaan muutaman kerran. Eka kerta meni hiukan nihkeesti, mutta sen jälkeen Svinkku meni ihan reippaasti.

Jotenkin mulla harhaili ajatus kaikissa ohjauksissa. Meinasin ohjata väärälle hypylle tai ottaa koiran väärälle puolelle. En siis ollu ihan iskussa, mutta täytyy kyllä myöntää, että jäi tosi hyvä mieli treeneistä:) Svingi on kyllä reipas kurssilainen. Hän on niin tohkeissaan<3

Heppu ei ole raukka päässyt tekemään mitään, koska hän on ollut ripulissa :-( Canikuria syöty ja oltu riisidietiillä,no onneksi nyt näyttää jo paremmalta. Ai niin, mä en oo tainnut kirjottaa mitään pääsiäissunnuntain kisoista ATT:llä!? Ekalta radalta siis tuli nippanappanolla, Heppu (vai minä?) oli tosi nihkeä ja rata oli kuin liimattu. Toka rata lähti heti paaaaljon paremmalla vireellä liikkeelle, siltä radalta kuitenkin hylly, putken väärään päähän. En tainnut ohjata sitä kohtaa ollenkaan :-O Radasta jäi kuitenkin paljon parempi mieli, kuin ekan radan nollasta.

Tällasta meille tällä kertaa. Sunnuntaina Svinkku menee näytelmään. Mulla ei kyllä toi trimmaus koskaan osu kohdilleen...viimeks oli pitkä karva, mut kalju pää. Nyt on hyvä karva, mut pää muistuttaa jalkapalloa... :-P Koitan saada ensi viikolla jotain videon pätkää Svingin agista, sitä on taas toivottu..

Ei kommentteja: