torstai 31. joulukuuta 2009

Vuosi 2009

..on kohta takanapäin. Vuoteen on mahtunut taas vaikka mitä. Meidän lauman suurin tapahtuma oli varmasti se, kun 20. toukokuuta tyttö tuli taloon<3 Svingi on ollut mitä ihanin länderityttö ja hän on soputunut laumaan loistavasti. Heppu ja Svingi ovat hyvät kaverit ja riehuvat nykyisin paljon yhdessä, oikeat majakka ja perävaunu.

HEPUN VUOSI 2009

Heppu pääsi tassuvaivojen vuoksi agilitykentille vasta huhtikuun puolessa välissä. Virallisia startteja vuodelle siis kertyi yhteensä 31, joista:
- 0-tuloksia oli 15 (nollaprosentti 48,4%)
- palkintosijoja oli 4
- yksi oikeutti nollavoitolla agilitysertiin
- lisäksi piirinmestaruus joukkue hopeaa

Tokokokeisiin Heppu osallistui yhteensä 7 kertaa (luokkana voittaja), joista:
- 1 x VOI1
- 1 x VOI2
- 2 x VOI3
Näin ollen Heppu sai oikeuden kilpailla tokon ylimmässä luokassa.


SVINGIN VUOSI 2009

Svingi aloitti harrastuksensa tokon Tuija Serellä elokuun alussa, ensin käytiin pentukurssi ja siitä jatkettiin aloittelevien tokoon.

Agilityn Svingi aloitti syyskuun aikoihin Jaakko Suoknuutin vetämällä pentuagikurssilla. Tästä jatkoimme pentujatkokurssille, jota piti Elina Jänesniemi.

Ensimmäisessä pentunäyttelyssä Svingi kävi 28.11, ollen ROP-pentu.

Pikku-tyttö on tänä vuonna matkustanut agility ja tokokisoissa turistina ympäri Suomea ja tutustunut erilaisiin ihmisiin, koiriin, tilanteisiin ja paikkoihin. Hän on viettänyt aikaa erilaisissa koiralaumoissa heti pienestä pitäen. Svingi on ollut alusta asti reipas matkalainen ja kisaturisti.



Ensi vuodeksi onkin sitten suunnitteilla yhtä sun toista. Ainakin Ahvenanmaalle olisi tarkoitus lähteä kisaamaan ja ehkä myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Tavotteita on asetettu molemmille koirille useammassa lajissa. Tärkeintä emme kuitenkaan tule ensi vuonnakaan unohtamaan, sitä kuinka ihanaa se on kun SAA oman koiran kanssa tehdä ja pitää hauskaa!! :)

Menestyksekästä ja onnellista uutta vuotta 2010 kaikille, toivottavasti tulemme näkemään ja kokemaan taas paljon ihania asioita!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hepulla on ollut todella hyvä vuosi ja toivottavasti tämä alkanut vuosi olisi yhtä hyvä. Toivotamme teille kaikille oikein hyvää uutta-vuotta ja Hepulle paljon halauksia.

Malla ja Jukka