keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Myöhässä oleva kisaraportti

Juu tiedetään, myöhässä ollaan... Sainkin jo palautetta, että missä viipyy kisaraportti.. Nyt tulee..
Eli siis kisat käytiin jo edellis viikonloppuna 12.4 meidän omalla ATT:n hallilla. Emma oli ilmoitettu kahteen starttiin ja Heppu 5 kk kisatauon jälkeen yhteen starttiin. Emma aloitti agilityradalla ja ei rata nyt huono ollut, mutta olin vaan itse epävireinen (ihan ku puhuis jostain pianosta..) En saanut kunnon fiilistä, joten sain töpeksittyä hyllyn. Emma tietenkin meni sinne minne vein. Alku oli ihan ok, mutta keinun jälkeinen poispäin käännös epäonnistui ja hyppy väärältä puolelta. Siis vaikka edellís blogikirjotuksessa just laitoin, että pitää ottaa NENUSTA kiinni ja tätä on vielä harjoiteltukin, niin EI, huoh. Oma sijoittuminen ja ohjaus ihan jostain, no matka jatkuu ja joku sähellys kepeillä ja sitten maaliin.
Tämän radan jälkeen oli päätettävä, että jos aion kisata, niin pitää ohjata kunnolla tai muuten ei tarvitse radalle lähteä...tottakai mä ohjaan ja meen kunnolla ja niin meninkin! Emman hyppäri oli hyvinkin loistava esteelle nro 11 saakka ja loppukin oli lähes loistava, yksi pitkäksi venynyt kaarros ja myöhästynyt persjättö aiheutti riman pudotuksen, eli radalta 5 ja hyvä mieli:) Kiitti Emppu, kyl sä vaan oot helmi!

Heppu starttasi hyppyradalla ja hui miten mua jännitikään! Mut silleen hyvästi, olin odottanu tätä hetkeä jo omasta mielestäni niiiiiiiin kauan. Heppu kävi kuumana lähdössä ja rata lähtikin hyvin käyntiin, sain Hepun kääntymään hyvin:) Keppejä ennen meni hiukan kaarre pitkäksi (täytyy tähän mainita, et Jasmiina ja Chili teki sen kohdan niiiiiin makeesti, et mä oon yhä et wow!). Taakse työntö meni hyvin ja valssitkin aikas kohdalleen ja täysiä loppusuoralle ja Heppu hyppää kaukaaaaaaa ja venyyyyy ja tippuu suoraan riman päälle ja vitosella maalissa. Ja se onnen tunne siellä maalissa!! Ihan mieletöntä! Mä pääsin kisaamaan oman rakkaan Hepun kanssa, oli kyllä niin lähellä ettei itku tullut, huoh, on se vaan niin ihana se mun Heppu<3 Ei harmittanut kyllä radalta tullut vitonen sitten yhtään.

Kyseisenä kisasunnuntaina olin myös haalinut yhä enemmän koiria. Eli Hepun ja Emman lisäksi mulla oli espves Ziki hoidossa. Zikin äippä kun oli laivalla. Hyvin meni kolme koiraa yhdessä ja Ziki käyttäytyi alkuhämmästyksen jälkeen oikein reippaasti ja kauniisti! :) Pitihän mun sitten käydä hallin pihalla koeajamassa Zikin superupeet kontaktit, niissä on kyllä tavoittelemista, hyvä Terhi ja Ziki:) Illalla sain sitten myös laivalta palanneen Zikin äipän hoitoon ja kyllä oli hauskaa taas yhdessä Terhin kanssa ja sain niin paljon tuliaisiakin ja vielä komeet kirjoitukset likaiseen autoon, hih :-D Seuraavana päivänä mentiin sitten koko porukka hallille kannustamaan Terhiä ja Zimpua. Ja paikalla olivat myös Topi+Sanna ja Pogo+Gille (Gille oli kasvanut isoksi!!!) sekä yhtä-hullu-kuin-minäkin-joka-päivä-hallilla-kisaan-tai-en-Taru :)

Nyt oon ilmoittanut Hepun moneen aksakisaan ja pariin tokokokeeseenkin ja Affenanmaalle ollaan taas lähdössä parhaassa seurassa ja vaikka mitä kivaa:) Myös Emma on ilmoitettu tsaukkilaan. Mun pitäis varmaan päivittää blogin ulkoasukin ja laittaa esille kevätkuvia, ehkä mä sit joskus...

1 kommentti:

Terhi kirjoitti...

Kiitos vielä kerran kun päästiin sun ja Heppulin luokse, oli kyllä mukavaa!!!

Toivottavasti seuraavaan vierailukertaan ei mene yhtä kauan aikaa kuin tähän meni :D