keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

KEVÄT!

Kevät on kyllä joka vuosi yhtä ihana :) Ensimmäiset ihan aurinkoiset päivät, linnun laulu ja ylös nousevat kukat. Ei voi olla muuta kuin hymyssä suin. Tämän päivän kevätkuvat Svingistä!


Viime viikonloppuna päästiin taas reilun kuukauden tauon jälkeen kisaamaan. Oltiin siis tauolla, koska Svingi oli ihan totaalisen jumissa :-O Varmaan liukkailla keleillä sutiminen oli aiheuttanut jumeja. Helmikuun alussa Svingi oli ihan tosi kipeä, ei pystynyt osteopaatilla istumaan edes suorassa. Helmikuun kisat ja treenit jäivät siis automaattisesti tauolle. Onneksi liukkaat kelit eivät enää palanneet (ja toivottavasti eivät enää palaakkaan) ja Svingi alkoi nopeasti voida silmin nähden paremmin. Parin viikon päästä käytiin fysiossa ja olo oli neidillä jo helpompi ja saatiin lupa palailla treeneihin. Viime viikonloppuna tosiaan uskallettiin ottaa jo kaksi starttia tsaukkilassa. Ja heti seuraavana päivänä Svingi pääsi taas osteopaatille ja ero edelliseen kertaan oli huomattava...ja positiiviseen suuntaan :)

Tsaulla irroteltiin ensimmäinen hyppäri ja rata menikin ihan älyttöän hienosti! :) Harmillisesti toka vikalta hypyltä tippui rima, mutta nyt taas huomasti, että Svingi kulki vapautuneesti ja hyvin. Tarun sanoin, Svingi kulki liitämällä :) Tokalta agiradalta tulikin hylly, kun sähläsin yhtä jos toista. Kontakteja en kuitenkaan sählännyt, vaan saatiin puomin ja keinun kontaktit onnistuneesti. Nyt sitten treenailua ja kisailua ja eipä siinä kauaa menekkään kun on taas vuoden isot kisat edessä!

lauantai 14. helmikuuta 2015

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

...KERA TÄLLAISEN IHANAN v.2013 OTETUN KUVAN :)




perjantai 6. helmikuuta 2015

Talven riemua

Tänään oli pitkästä aikaa ihanan aurinkoinen sää, niin piti napata muutamia lumikuvia. Mulla ei oo mikään kovin häävi kamera, joten noi liikkumiskuvat on aika huonoja, mutta laitan ne silti, että pääsette fiilikseen :) Mukavia talvipäiviä kaikille!





lauantai 24. tammikuuta 2015

Vuoden ensimmäiset kisat

Viime viikonloppuna kisattiin omassa hallissa vuoden ekat aksakisat. Pieni taukokin oli takana, joten kisaamaan lähteminen tuntui erittäin hauskalta! :) Kolme starttia, tuomareina Anders Virtanen ja Markku Kaukinen.

Eka rata oli hyppäri ja se meni kaikin puolin ihan mukavasti. Tosin tuloksena oli hyl, joka johtui liian tiukasta vastakäännöksestä. Olisi vaan pitänyt muistaa, että Svingi on herkkä ja tulee helposti lähelle käännöksistä. Joka tapauksessa radan jälkeen oli huippufiilis! Tuntui, kuin Svingi olisi vain lentänyt radan läpi. Se tuntui niin pieneltä ja kevyeltä, varsinkin, kun hyvin kasvatettu karvaturritukka oli nypitty pois, niin hän OLIKIN niin pieni! Tämän oli ehdottomasti päivän paras rata!

Toiselta radalta taas hyl. Ja siinä olikin sitten jo kaikki sopan ainekset mukana :-D En odottanut että Svingi lukitsi hypyn, kepeillä virhe, kontaktilta läpi, huono liikkeen rytmitys....ja vaikka mitä.

Vimppa agirata tehtiin nollana. Sijoitus 4. Heti alun vastaanotto oli kökkö ja sen seurauksena viisi ensimmäistä hyppyä meni tahmeasti. Oikeastaan seiska esteen jälkeen rata sujui mallikkaasti. Hyvä mieli, kyllä jäi tästäkin radasta. Ja tämä oli myös hyvä muistutus siitä, että me tarvitaan paljon treeniä välistävedoille!

Nyt onkin taas kolme viikkoa väliä ja sitten kisataan taas helmikuussa omissa kisoissa.

Tässä vielä muutama valokuva tämän päivän lenkistä.



tiistai 30. joulukuuta 2014

Katsaus kuluneeseen vuoteen

Taas on vuosi vaihtumassa ja tuttuun tapaan taitaa olla aika tehdä katsaus kuluneeseen vuoteen, vuoteen 2014. Vuodet ne vierii, koira vanhenee ja itse pysyy aina yhtä nuorena...niin se vaan menee :)

Ensimmäinen ajatus kuluneesta vuodesta on TALO ja PIHA. Vanha talo ja uusi talo ja iso piha. Ja kaikki siihen liittyvä. Tuntuu, että vuosi on ollut yhtä uuden ihmettelyä! Vuoden alussa aloimme toden teolla vertailemaan talofirmoja ja miettimään meille sopivaa uutta taloa. Melkein puoli vuotta ehti hurahtaa ennen kuin vihdoin lyötiin nimet paperiin ja nyt uusi talo onkin pihalla jo pystyssä ja muuttovalmiina sen pitäisi olla huhtikuussa.






Sitten tämä vanha talo. Eli siis meidän nykyinen koti. Uuden ihmettelyä on varmaan eniten ollut tuossa meidän pihassa. Ensimmäinen kevät uudessa pihassa, mä olin aivan silmät suurina ihmetyksestä, kun pihaan nousi jos jonkilaista kukkaa ja kasvia.

'





Puutarhan ja pihan hoitoon on siis suurinpiirtein ehtinyt tottua, tuota pihaa kun on ollut ihan riittämiin. Omenoita, mansikoita, vadelmia, viinimarjoja, raparperia, luumuja ja kirsikoita, niitä kaikkia pihassamme oli jo valmiina. Itse laitettiin salaatteja, persiljaa, perunoita, porkkanoita ja punajuuria. Pensaiden siistimistä, nurmikon ajoa, puiden kaatoa, rikkaruohojen kitkemistä ja polttopuiden tekoa sekä verannan purkua. Nämä kaikki puuhat kerrostalossa asuneille on ollut kyllä mielekkäitä, mutta varmaan ei enää ihmetytä miksi päälimmäiseksi ajatukseksi on jäänyt talo ja piha :)










Iso piha joen varressa tuo toki muitakin kivoja juttuja tullessaan, kuin vain sen huolenpidon. Eli Svingi rakastaa juosta omalla pihalla! Lempparilelu on ehdottomasti puhjennut pallo, jonka kanssa voi puuhata vaikka kuinka kauan ja jota voi uudestaan ja uudestaan kantaa kotiväen jalkoihin :) Kesällä Svingi jo tajusi, että jos haluaa jäädä pihalle, niin ei kannata mennä sisälle (Juu, meidän neropatti-blondi!). Eli kun minä menen sisälle, niin Svingi jää kymmenen metrin päähän seisomaan pihalle pää kallellaan..ei haittaa, nyt saa olla pihalla niin paljon kuin haluaa! :)





Joki on tuonut mukanaan veneilyn. Pikku moottorilla me huristellaan jokea pitkin merelle. Lempparipaikaksi on tullut pieni karkeahiekkainen ranta, jonne pääsee hyvin veneellä.
Voidaan siis itse uida samalla ja myös Svingi pääsee uimaan, se kun on sellainen vesipeto! :)





Toki vuoteen on mahtunut myös huolta rakkaasta karvakuonosta. Huhtikuussa Svingi sai kohtutulehduksen, jonka seurauksena neidiltä leikattiin kohtu pois. Onneksi tulehdus ei päässyt liian pahaksi ja leikkaus kaikkineen sujui hyvin.

Agilitya ollaan kisattu ihan hyvä määrä taas kerran. Toki ollaan lomailtu myös sopivissa määrin. Mitään varsinaisia menestyksen huippuhetkiä vuosi ei tuonut tullessaan, mutta yhdessä tekemisen huippuhetkiä kuitenkin! :)


Keväällä osallistuttiin NextLevel-koulutukseen, joissa onnistumisen ja tekemisen ilo oli suuressa roolissa. SM-kisoissa oltiin tutussa loistoseurassa, yhdessä Tarun, Soolon ja Zipin kanssa. Karsinnoissa Rovaniemellä oltiin taas perheen voimin minä, Jarkko ja Svingi. Karsinnoista jatkettiinkin sitten lomailua ympäri Suomen vielä reilun viikon verran.



Varsinais-Suomen piirinmestaruus me voitettiin Svingin kanssa jo kolmannen kerran peräkkäin, huisia! :) Myös piirinmestaruus joukkueemme sai kultaa! Seuranmestaruuskisoissa taas juhlimme Svingin kanssa hopealla.

Tänä vuonna kävimme myös yhdessä näyttelyssä, Maailman voittajassa, Helsingisssä. Siellä Svingi esiintyi hienosti ja oli toisiksi kaunein narttu. Kerran vuodessa on mun mielestä aika hyvä määrä näyttelyille :) Katotaan, jos ens vuonna ois sitten taas vuorossa Voittaja.


Kaikkiin näihin tapahtumiin ja asioihin kietoutuu myös ne tärkeimmät ihmiset ympärillä. Ilman niitä tärkeimpiä, ei mikään tuntuisi miltään. Kiitos te kaikki ihanat, jotka olette olleet vuodessamme mukana - olette rakkaita! :)


SVINGIN VUOSI 2014

*agilityssa 51 starttia (tasan saman verran kuin viime vuonna)
*joista nollia 20, nollaprosentti 39% (viime vuonna 30%)
*joista 0-voittoja 7 (viime vuonna 10)
* V-S:n piirinmestari
* Seuranmestaruus sij.2
*MV-näyttelyssä vara-cacib



  





HYVÄÄ JA ONNELLISTA
 UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

HYVÄÄ JA ONNELLISTA JOULUA KAIKILLE!


"Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
 Lapsi on meille tänä yönä syntynyt. 
Tulkoon toivo kansoille maan, 
pääskööt vangit vankilastaan. 
Uskon siemen nouskoon pintaan, 
olkoon rauha loppumaton. 
Joulu on taas, kulkuset soi. 
Jossakin äiti lasta seimeen kapaloi.
 Tulkoon juhla todellinen, 
tulkoon Jeesus herraksi sen. 
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, 
silloin joulu luonamme on."


Svingi ja joulutukka :)

perjantai 17. lokakuuta 2014

Syksyllä rallytokoa?

Nyt on tullut päivitettyä oikeastaan vaan tuota rakennusblogia, niin täytyy välillä laittaa tännekin joku päivitys ja kuvia. Tänään oltiin Piikkiö Linnavuorella kävelemässä, päivä on ollut ihanan aurinkoinen ja kirkas. Muutama kuvakin tuli napattua, hyvin huomaa, että hämärä alkoi jo laskeutua. 
Viime viikonloppuna oli kisavapaa viikonloppu. Sitä edeltävänä viikonloppuna oltiin kisaamassa tsaukkilassa neljän startin verran. Mukavasti haastetta olivat Huittiset saaneet aikaiseksi, ei oikein nollilla juhlittu. Yhden voitto-nollan nappasimme Svingin kanssa, muuten saldo olikin 5, hyl ja hyl.
Huomenna sitten kisataan omassa hallissa kolme starttia ja sitten Svingi saa pienen kisatauon aina marraskuun lopulle asti

Ai niin, mä oon ihan unohtanut kertoa, että mä olen treenannut RALLYTOKOA! :-) Pakko kai sitä tyttären mennä Jetti-äitinsä jalanjälkiä...tulisko meistäkin joskus tuomarin suosikki? :) Koitetaan mahtua tässä loppu vuodesta vielä johonkin kokeeseenkin....tai en mä edes tiedä onko ne kokeita vai kilpailuja. Mä olen vasta perehtymisvaiheessa :-D Anyway, Svingi osaa nyt istua mun eteen ja kiertää siitä oikean kautta sivulle. Osataankohan me nyt kaikki alo-liikkeet...ehkä.